Unkas ei vastannut.
"Ja naiseen, jonka Mingo toi leiriini?" kertasi Tamenund totisena.
"Hän on minun", huusi Magua heristäen voitonriemuisena nyrkkiään
Unkasille. "Mohikaani, sinä tiedät, että hän on minun."
"Poikani on vaiti", virkkoi Tamenund koettaen lukea murheellisen nuorukaisen sivulle käännettyjen kasvojen ilmettä.
"Niin on asia", kuului hiljainen vastaus.
Seurasi lyhyt, juhlallinen äänettömyys, jonka aikana saattoi helposti huomata, kuinka vastenmielistä väkijoukon oli tunnustaa mingon vaatimuksen oikeus. Vihdoin lausui tietäjä, jonka päätöksestä kaikki riippui, lujalla äänellä:
"Huroni, mene."
"Niinkuin hän tulikin, oikeamielinen Tamenund", kysyi viekas Magua, "vaiko kätensä täynnä delavarien rehellisyyttä? Ovelan Ketun maja on tyhjä. Tee hänet vahvaksi antamalla hänelle omansa."
Vanhus mietti hetken itsekseen ja kallistaen päänsä toisen kunnianarvoisan kumppaninsa puoleen kysyi:
"Ovatko korvani auki?"