Heyward otti mukaansa roihuavan kekäleen, joka loi himmeätä valoa siihen kapeaan käytävään, mikä nyt sai olla heidän huoneistonaan. Pistettyään sen soveliaaseen paikkaan hän palasi jälleen naisten luo, jotka nyt olivat ensi kerran hänen kanssaan kahden kesken sen jälkeen, kun he olivat jättäneet taakseen Edward-linnan ystävälliset varustukset.
"Älkää poistuko luotamme, Duncan", Alice pyyteli. "Me emme voi nukkua tällaisessa paikassa tuon kamalan huudon vielä kaikuessa korvissamme!"
"Tarkastelkaamme ensin linnoituksenne turvallisuutta", vastasi Heyward, "ja puhukaamme sitten vasta levosta."
Hän astui luolan peräsoppeen aukolle, jota kuten toisiakin, peittivät villavaipat, ja kohottaen paksun esiripun syrjään hengitti putouksen raitista, virkistävää ilmaa. Virran yksi haara juoksi syvän, ahtaan rotkon kautta, minkä sen vesi oli kaivertanut pehmeään kallioon aivan hänen jalkojensa juureen ja mikä hänen tietensä muodosti luotettavan suojan kaikkea siltä suunnalta tulevaa vaaraa vastaan; putous oli näet ylempänä muutaman sylen päässä villinä ja raivokkaana kohisten.
"Luonto on rakentanut ylikäymättömän varustuksen tälle puolelle", jatkoi hän osoittaen mustaan virtaan pystysuorana ryöppyävää putousta ja laski verhon alas. "Ja kun te tiedätte hyvien uskollisten miesten vartioivan etumaisessa luolassa, en näe mitään syytä, minkä vuoksi meidän kunnon isäntämme kehoitusta olisi halveksittava. Olen varma siitä, että Cora yhtyy minuun! kun minä sanon unen olevan tarpeen teille molemmille."
"Cora myöntää teidän olevan oikeassa, vaikka hän ei voikaan toteuttaa ajatusta käytännössä", vastasi vanhempi sisar, joka oli laskeutunut Alicen viereen lehvävuoteelle. "On olemassa muitakin syitä, jotka karkoittaisivat unen silmistämme, vaikka me olisimme säästyneetkin tuon salaperäisen huudon herättämästä levottomuudesta. Kysykää itseltänne, Heyward, voivatko tyttäret unhoittaa tuskan, mitä heidän isänsä varmastikin tuntee, kun hän ei tiedä missä ja millaisissa olosuhteissa hänen lapsensa viettävät yönsä erämaassa monien vaarojen keskellä?"
"Hän on sotilas ja hän tuntee metsävaelluksen seikkailut, niin hyvät kuin pahatkin."
"Mutta hänellä on isän sydän."
"Kuinka hyvä ja hellä hän onkaan aina ollut kaikista minun hulluuksistani huolimatta! Kuinka kärsivällisesti ja lempeästi hän onkaan aina täyttänyt toiveeni!" nyyhkytti Alice. "Me olemme olleet itsekkäitä, sisko, välttämättä pyrkiessämme hänen luokseen niin monen vaaran läpi!"
"Minä menettelin ehkä ajattelemattomasti pyytäessäni hänen suostumustaan matkaamme niin levottomalla hetkellä, mutta minä tahdoin vain hänelle näyttää, että vaikka kaikki muut hylkäisivätkin hänet ahdistuksen hetkenä, pysyvät hänen lapsensa kuitenkin hänelle uskollisina!"