— Senkö vuoksi, että pelkäät Melissen pitävän hänestä? hänen vaimonsa kysyi hymyillen hänen olkansa yli.
— Kautta pyhimysten, eiköhän vain siinä olekin syy! Jean myönsi suoraan. — Minä vihaan ulkomaalaisia — ja Melisse kuuluu Janille.
— Niin kuului kerran, mutta siitä on jo pitkä aika, Jean.
— Olkoon vain, mutta sittenkin minun on vaikea uskoa sitä, rakkaani.
Jospa Jan tahtoisi puhua hänen kanssaan —
— Nainen väsyy odottamaan, Iowaka keskeytti hänet lempeästi. — Jan
Thoreau on odotuttanut liian kauan!
Kun he viikkoa myöhemmin seisoivat ovensa edessä, he näkivät Dixonin ja Melissen astelevan hiljakseen pitkin metsänreunaa. Iowaka katsahti nauraen Jeaniin.
— Enkö sanonut, että Jan on odotuttanut liian kauan?
— Siis — jos minä olisin viipynyt Athabaskan maassa yhden tai pari vuotta, sinä olisit seurustellut ulkomaalaisen kanssa? Jean kysyi ja hänen kasvonsa synkkenivät.
— Paljon mahdollista, Iowaka vastasi veitikkamaisesti ja juoksi tupaan.
Sadatellen Jean asteli varastohuoneelle. Häntä suututti se kylmyys, jolla Jan mukautui olosuhteisiin.