Kun koko talo oli katseltu läpikotaisin, palattiin alakertaan; ja sanottua hyvästit taloudenhoitajattarelle heidät uskottiin valtaovella odottelevan puutarhurin edelleen saateltaviksi.
Heidän kävellessään ruohokentän poikki alas joenrantaan Elizabeth kääntyi vielä kerran katsomaan taaksensa; hänen enonsa ja tätinsä pysähtyivät myöskin; ja kun ensinmainittu paraillaan arvaili rakennuksen ikää, ilmestyi sen omistaja itse yhtäkkiä näkyviin tallin taitse tulevalta tieltä.
Hänen esiintymisensä oli niin odottamaton — ja välimatkaa oli vain parikymmentä askelta — että oli mahdoton välttyä hänen huomioltaan. Sekä tulijan että tytön katseet kohtasivat toisensa, ja molempain posket karahtivat hehkuvan punaisiksi. Hra Darcy säpsähti ehdottomasti ja seisoi tuokion verran aivan kivettyneenä hämmästyksestä; mutta tullen pian jälleen tolkuilleen hän lähestyi vierasseuruetta ja puhutteli Elizabethia — jollei täysin vapaasti ja huolettomasti, niin ainakin moitteettoman kohteliaasti.
Elizabeth oli vaistomaisesti kääntynyt kulkemaan poispäin; mutta Darcyn lähestyessä hän pysähtyi ja vastaanotti tervehdyksen ylen hämillään, jota hänen oli mahdoton salata. Hänen enonsa ja tätinsä voivat arvata tulijan tämän yhdennäköisyydestä heidän juuri tarkastamansa muotokuvan kanssa; ja jollei sekään vielä olisi auttanut heitä oikeille jäljille, ilmaisi sen puutarhurin hämmästynyt ja kunnioitusta ilmaiseva naama. He seisoivat vähän syrjässä, katsellen kuinka talon isäntä puheli heidän sisarentyttärensä kanssa, joka hämillään ja aivan kuin suunniltaan ollen tuskin rohkeni kohottaa silmiään puhuttelijan kasvoihin eikä tiennyt mitä vastata tämän kohteliaaseen tiedusteluun hänen omaistensa voinnista. Ei myöskään Darcy näyttänyt olevan aivan tasapainossa; hänen äänestään ei kajahtanut entinen tyyni rauhallisuus, ja hän toisteli kyselyitään heidän matkastaan kiireisesti ja vastausta odottamatta, niin että hänen huomasi ajattelevan aivan toista kuin mitä puhui.
Vihdoin tuntuivat häneltä sanat uupuvan tykkänään; ja seisottuaan siunaaman aikaa aivan äänettömänä hän äkkiä hillitsi itsensä väkisin ja lausui hyvästit.
Hänen poistuttuaan hra ja rva Gardiner tulivat Elizabethin luo ja lausuivat ihastelevia huomautuksia talon isännän uljaasta ulkomuodosta; mutta Elizabeth ei kuullut heidän puheestaan sanaakaan ja seurasi heitä vallan vaitonaisena ja omiin ajatuksiinsa vaipuneena. Hän oli hyvin kiusaantunut ja häpeän täyttämä. Mikä onneton sattuma olikaan tuonut heidät juuri tänään tänne! Mitähän tuo mies mahtoi siitä arvellakaan? Kuinka epäsuotuisassa valossa hänen itsensä täytyikään nyt näyttäytyä tuon itserakkaan miehen silmissä! Aivanhan näytti siltä, kuin hän olisi ehdoin tahdoin heittäytynyt jälleen hänen tielleen! Ah, laupias taivas, miksi hänen piti tullakin tänne — tai miksi Darcy saapui päivää ennen kuin häntä oli odotettu tulevaksi? Jospa he olisivat ennättäneet poistua edes kymmenenkään minuuttia aikaisemmin, niin turma olisi vältetty. Elizabeth punastui uudestaan hiusrajaa myöten ajatellessaan tätä kovanonnen kohtausta. Entä Darcyn käytös sitten — niin kokonaan toisenlainen kuin aikaisemmin — mitähän sekään merkitsi? Oli jo ihmeellistä, että hän ollenkaan otti puhellakseen hänen kanssaan — mutta entäpä vielä niin kohteliaasti ja tiedustellen hänen omaisiaankin! Koskaan ei Darcyn käytös ollut tuntunut hänestä niin vähän mahtipontiselta kuin tänään; koskaan hän ei ollut puhellut niin hellällä ja sydämellisellä sävyllä kuin tässä odottamattomassa yhtymisessä. Kuinka vastakkaista se olikaan hänen sävylleen heidän viimeksi kohdatessaan toisensa Rosingsin puiston veräjällä, kun hän oli työntänyt tuon ihmeellisen kirjeen hänen käteensä. Elizabeth ei tiennyt mitä ajatella — miten arvioida tätä tapausta.
He olivat nyt poikenneet kauniille jalkapolulle, joka kulki pitkin joenvartta ja perällä vei metsän siimekseen; mutta kesti kauan, ennenkuin Elizabeth malttoi katsella ihania paikkoja tai kuunnella sukulaistensa huomautuksia niistä. Hänen ajatuksensa kiertelivät siinä kohdassa Pemberley Housea — missä se sitten lienee ollutkin! — jossa hra Darcy juuri tällöin mahtoi olla. Hän ikävöi tietää, mitä tänä hetkenä liikkui tämän miehen aivoissa; millä tapaa hän ajatteli hänestä, ystävällisestikö vaiko katkerasti; ja voiko hän itse vielä — kaikesta huolimatta — olla hänelle kallis ja rakas. Ehkäpä Darcy oli ollutkin kohtelias vain senvuoksi, että hänen itsensä oli helppo olla; mutta olihan hänen äänessään ja sävyssään ollut väkinäinen värähdys, joka ei ilmaissut helppouden tunnetta.
Metsää jonkin aikaa kierreltyä polku toi heidät taasen joelle, jonka poikki vei yksinkertainen ristikkosilta; laakso itse kapeni tällä kohtaa kaitaiseksi solaksi, jonka pohjaan mahtui vain joki ja sen vartta kulkeva vähäinen kävelypolku, ja reunoilla kasvoi tiheä lehtikuusimetsikkö. Elizabethin teki mieli sukeltaa sen salaperäisiin pimentoihin; mutta rva Gardiner ei jaksanut enää kävellä, joten heidän oli piammiten jouduttava kartanon sisäveräjällä odottaviin ajoneuvoihinsa. Matkanteko oli kuitenkin tädin väsymyksen takia hidasta; ja hra Gardiner, joka oli innokas kalamies, piti tarkoin silmällä lohenmullojen pyöriskelyä joessa ja tiedusteli kalastusmahdollisuuksia heitä saattelevalta puutarhurilta. Heidän täten verkalleen astellessa kohtasi heitä uusi yllätys, sillä vähän matkan päässä pyörähti tienmutkasta jälleen näkyviin hra Darcy. Tällä kertaa Elizabeth, vaikka olikin hyvin ihmeissään, kuitenkin oli paremmin varustautunut kohtaamaan tulijan ja päätti näyttää rauhallisemmalta ja puhella tyynemmin, jos Darcyn aikomuksena todellakin oli tavoittaa heidät, vaikka hänen totta puhuen ensi hätkähdyksessä tekikin mieli paeta metsän turvaan. Jo ensi silmäyksellä hän huomasi, että Darcy ei ollut kadottanut vähääkään äskeisestä sydämellisestä kohteliaisuudestaan; ja vastatakseen siihen yhtä kohteliaasti ja salatakseen samalla oman hämmennyksensä Elizabeth rupesi tulijalle kohta ihastelemaan puiston ihanuutta. Mutta tuskin hän oli ennättänyt saada suustaan sanat "suurenmoista" ja "hurmaavaa", kun hänen päähänsä iski onneton ajatus, joka pani hänet punastumaan ja jäämään kerrassaan tuppisuuksi; mitähän Darcy saattoi arvellakaan, kun hän niin omasta aloitteestaan rupesi kehumaan hänen kotikartanoaan!
Gardinerit olivat jääneet vähän taemmaksi; ja kun Elizabethilta puhe juuttui, pyysi Darcy tulla esitetyksi hänen ystävilleen. Sellaista kohteliaisuutta Elizabeth ei ollut arvannut odottaakaan; ja hänen oli vaikea pidättää hymyään ajatellessaan, että Darcy nyt omasta halustaan pyrki tuttavuuteen hänen omaistensa kanssa, joiden halvemman säätyaseman hän itse oli myöntänyt olleen pahimpana esteenä hänen kosinnalleen. "Kuinkahan hän hämmästyykään saadessaan tietää, keitä he ovat! Hän pitää nyt heitä varmastikin joinakin ylimyksinä."
Esittely kävi kuitenkin pian päinsä; ja mainitessaan matkatovereittensa sukulaisuudesta hän vilkaisi syrjäkarin Darcyyn nähdäkseen hänen hämmästyksensä. Ja hämmästynyt Darcy todella olikin; mutta hän selvisi siitä nopeasti ja kääntyen ympäri hän lähti astelemaan heidän rinnallaan, puhellen hra Gardinerin kanssa. Elizabeth voi vain olla mielissään ja riemuita. Oli lohdullista, että hänellä oli sellaisiakin sukulaisia, joiden puolesta hänen ei tarvinnut punastua. Hän kuunteli tarkkaavaisesti miesten keskustelua ja iloitsi sydämessään joka lauseesta, jokaisesta taitavasta käänteestä, jossa ilmeni enon maailmantottumus, terävä äly ja hieno aisti.