Hra Darcy seisoi syrjässä hyvin tyytymättömänä sellaiseen illanviettotapaan, joka teki kaiken puhelun mahdottomaksi — eikä hänen mielialansa suinkaan parantunut, kun hänen vieressään seisova Sir William nykäisi häntä kylkeen ja huomautti leveästi hymyillen:
"Tämäpä vasta somaa huvia nuorille, eikö totta, herra Darcy? Ei tanssin voittanutta! Minun mielestäni sen pitäisi olla hienojen seurapiirien kaikkein parhaita huvituksia, vai mitä arvelette?"
"Varmastikin, herrani; ja samalla on sillä sekin etu, että se on maailman kaikkein vähimmänkin hienostuneiden seurapiirien huvitus — jokainen villi raakalainenkin kykenee heittelemään sääriään."
Sir William vain hymyili. "Teidän ystävänne tanssii mainiosti", hän jatkoi hetken äänettömyyden perästä, nähdessään Bingleyn hilpeästi pyörivän tanssijain piirissä; "ja arvaanpa, että itsekin olette siinä taidossa mestari, herra Darcy."
"Näitte kai sitten minun tanssivan Merytonissa, herrani?"
"Näin tosiaankin, ja sitäkös oli nautinto katsella. Taidatte usein tanssia St. James'issa?"[6]
"En koskaan herrani."
"Ettekö ajattele, että se olisi sopiva kunnianosoitus sille pyhälle paikalle?"
"Sitä kunniaa en kernaasti osoita millekään paikalle, mikäli vain voin välttää."
"Teillä on kai oma talo Lontoossa, arvaan mä?" jatkoi hyväntahtoinen isäntä kammahtamatta toisen töykeydestä.