[20] Oxford, Englannin vanha kuuluisa yliopistokaupunki; Blenheim, Marlboroughin herttuain komea maahovi; Warwick ja Kenilworth, kauniita historiallisia linnanraunioita; Birmingham, suuri metalliteollisuuskaupunki.
[21] Englannissa maa kuuluu enimmästä päästä suurille tilanomistajille, jotka kartanoidensa ympärille aitaavat huvi- ja metsästyspuistoiksi laajat alat hyvin hoidettua metsämaata. Varsinainen maanviljelijäsääty on enimmäkseen tilanomistajain vuokramiehinä.
[22] Kun Englannin avioliittolakeja oli kiristetty entistä ankarammiksi 17-sataluvun puolivälissä, tuli siellä tavaksi, että naimahaluiset, joilta puuttui vanhempain tai holhoojain lupa, karkasivat rajan yli Skotlantiin, missä naimatemput olivat yksinkertaisemmat — rauhantuomari voi parin paikalle haalitun todistajan läsnäollessa julistaa avioliittoehdokkaat yhteenliitetyiksi. Tällainen avioliitto oli pätevä myöskin Englannissa. Varsinkin tuli tuollaisena "avioliittotoimistona" kuuluisaksi Gretna Greenin pikku kauppala aivan rajan takana, missä kuuluisa "Gretna Greenin seppä" (oikeastaan tupakkikauppias) vuosittain "takoi yhteen" parisataa tällaista piileskelevää paria. Tätä menoa kesti kokonaisen vuosisadan, kunnes erikoisella parlamentinpäätöksellä siitä viimein tehtiin loppu 1856.
[23] Englannin armeijassa olivat upseeripaikat aikaisemmin kauppatavaraa, sillä upseerinvaltakirjasta oli maksettava arvon mukaan vaihtelevia summia.
[24] Vaikka Englannissa "Gretna Greenin retket" lopulta kiellettiinkin, oli siellä naimisiinmeno edelleenkin helpompi kuin missään muualla. Kun tahdottiin pitää kiirettä ja välttää kuulutusten ottoa, tarvitsi ainoastaan mennä Lontoon "Doctor's Commons" nimiseen lakivirastoon ja lunastaa pienestä maksusta Lontoon piispan valmiiksi allekirjoittama naimalupakirja. Onkin sanottu, että jokainen "housuja kantava englantilainen" pääsi tätä tietä naimisiin. Selvää on, että tätä keinoa on paljon väärinkäytetty: kaksinnaimisia, alaikäisten avioliittoja ja muita luvattomia vihkimyksiä on "piispan lupakirjan" nojalla toimitettu.