"Vieras, josta puhun, on herra ja meille outo."
Rva Bennetin silmät alkoivat loistaa. "Mitä — herrako ja meille outo! Sitten se on herra Bingley, siitä olen varma, vaikkei hänkään enää niin outo ole — kas vain, Jane, tästä sinä et ole hiiskunut sanallakaan, sinä viekastelija! No, voi minun päiviäni, tottahan minua riemastuttaa saada herra Bingley vieraaksemme. Mutta — hyvä isä sittenkin! Tämäpä sattui onnettomasti — meillä ei ole tänään kalan häntääkään panna päivällispöytään. Lydia, sydänkäpyseni, soitappas kelloa. Minun täytyy saada puhua taloudenhoitajattaren kanssa heti paikalla."
"Se ei ole herra Bingley", sanoi hänen miehensä; "se on mies, jota en ole vielä eläissäni nähnyt."
Tietysti syntyi yleinen hälinä, ja perheenisällä oli nautintoa saada kiihkeitä kyselyjä vaimoltaan ja viideltä tyttäreltään yht'aikaa.
Hauskuteltuaan hetken heidän uteliaisuudellaan hän kävi selittämään asiata. "Kuukauden päivät sitten sain hänen kirjeensä ja vastasin siihen jo kahden viikon perästä, koska asia oli mielestäni hiukan arkaluontoinen ja vaati joutuisaa vastausta. Kirje oli eräältä herra Collinsilta, serkultani, jolla on valta minun kuolemani jälkeen ajaa teidät tiehenne tästä talosta jos hän tahtoo."
"Oh, oh, rakkaani", parahti hänen vaimonsa, "älä mainitsekaan tuota hirmuista miestä! Eikö ole kamalata, että sinun tilasi pitää tulla ryöstetyksi omilta lapsiltasi! Sinun sijassasi minä olisin jo aikoja sitten yrittänyt tavalla tai toisella korjata asian."[13]
Jane ja Elizabeth koettivat selvitellä hänelle sukuperimyksen määräyksiä. He olivat tehneet sitä monesti ennenkin, mutta se oppi ei pystynyt koskaan rva Bennetin päähän. Hän vaikeroi edelleen katkerasti säälimätöntä kohtaloa, joka riisti tilan viideltä tyttäreltä vennon vieraan hyväksi, josta ei kukaan välittänyt viiden pennin vertaa.
"Se on todellakin mitä kohtuuttominta", sanoi hra Bennet, "eikä mikään lieventävä asianhaara voi pestä herra Collinsia puhtaaksi perijän viasta. Mutta jos tahdot kuulla, mitä hän kirjoittaa, niin kenties hänen ilmaisutapansa on omiaan hieman lieventämään sinun katkeruuttasi häntä kohtaan."
"Ei, sitä en voi uskoa — ja minusta on sangen röyhkeätä hänen puoleltaan, että hän lainkaan rohkenee kirjoittaa sinulle. Minä inhoon kerrassaan sellaisia tekopyhiä ja vääriä ystäviä. Miksi hän ei voi jatkaa riitaa ja käräjöimistä sinun kanssasi, niinkuin hänen isänsä teki ennen häntä?"
"Hm — hänellä näyttää tosiaan olevan vähän tunnonvaivoja isänsä käytöksen johdosta; kuulehan nyt kun luen."