Muutaman päivän perästä hra Bingley saapui vastaamaan hra Bennetin vierailuun ja istui kymmenisen minuuttia tämän kanssa kirjastossa. Hän oli toivonut saavansa nähdä vilauksen talon nuorista neitosistakin, joiden kauneutta hän oli kuullut kehuttavan; mutta hänen sallittiin nähdä ainoastaan heidän isänsä. Nuorilla neitosilla oli vähän enemmän onnea, sillä he voivat yläkerran akkunasta todeta vieraan olevan puetun siniseen takkiin ja ratsastavan mustalla hevosella.
Päivälliskutsu lähetettiin kohta perästä; ja rva Bennet suunnitteli jo toimenpiteitä, jotka näyttäisivät hänen emännyyskykynsä sen parhailta puolilta, kun tuli vastaus, joka murskasi kaikki toiveet. Hra Bingleyn piti lähteä seuraavaksi päiväksi Lontooseen, joten hänen oli surukseen pakko vastata kieltävästi imartelevaan kutsuun j.n.e. Rva Bennet oli kerrassaan tyytymätön siihen käänteeseen. Hän ei voinut kuvitella, mikä kumman kiire tuon miehen ajoi taas pääkaupunkiin, kohta kun hän oli ennättänyt saapua Hertfordshireen; ja hän rupesi miltei pelkäämään, että uuden tulokkaan tapana olikin vain lennellä paikasta toiseen eikä aikomuksena lainkaan asettua pysyvästi Netherfieldiin, niinkuin siveellinen maailmanjärjestys olisi vaatinut. Lady Lucas tyynnytti hiukan hänen pelkoaan keksimällä aatteen, että vieras ehkä olikin mennyt Lontooseen kerätäkseen sieltä paljon väkeä odotettuihin tanssiaisiin, ja kohtapa kävikin huhu, että hra Bingley aikoi tuoda mukanaan kaksitoista naista ja seitsemän herraa. Tyttöjä suretti vierasten naisten suuri luku; mutta tanssiaisten aattona he rauhoittuivat kuullessaan, että naisia oli tullut koko tusinan asemasta ainoastaan puoli tusinaa, niistä viisi hra Bingleyn sisaria ja yksi serkku. Ja kun vieras seurue sitten astui tanssisalin ovesta sisään, ei siinä kaiken kaikkiaan ollutkaan viittä enempää: hra Bingley itse, kaksi hänen sisartaan, niistä vanhemman mies ja eräs nuori herra.
Hra Bingley oli sangen hyvän ja arvokkaan näköinen; hänellä oli miellyttävät kasvot ja maailmanmiehen sulava, teeskentelemätön esiintymistapa. Hänen sisarensa olivat uljasryhtisiä kaunottaria. Hänen langostaan, hra Hurstista, voi vain sanoa, että hän näytti hienolta mieheltä; mutta hänen ystävänsä, hra Darcy, kiinnitti oitis koko salin huomion uljaaseen ja kookkaaseen vartaloonsa, kauniihin kasvoihinsa, ylhäiseen ryhtiinsä ja ennen kaikkea siihen salin kaikissa nurkissa kohta kiertävään huhuun, että hänellä oli vuosituloja kymmenentuhatta puntaa. Herrat sanoivat, että hän oli oikea loistonäyte miehisestä miehestä; naisten supatteluista päättäen hän oli paljon kauniimpi itse hra Bingleytäkin, ja puolen iltaa seurasi koko salin ihailu häntä, kunnes hänen käytöksensä sitten yht'äkkiä riisti häneltä kerrassaan yleisen suosion. Hänen keksittiin olevan aivan liiaksi ylpeä, mukamas yläpuolella koko seurapiiriä ja sen tarjoamaa huvitusta; ja silloin ei edes hänen suuri maakartanonsa jossain Derbyshiressä voinut pelastaa häntä joutumasta arvostelluksi mitä vastenmielisimmäksi ja epämiellyttävimmäksi veitikaksi, jota ei käynyt vertaaminenkaan hänen ystäväänsä.
Hra Bingley oli oitis tehnyt saapuvilla olevien huomattavien henkilöiden tuttavuutta; hän oli vilkas ja vapaa, oli mukana joka tanssissa, harmitteli juhlan liian varhaista päättymistä ja puhelipa panevansa itsekin toimeen tanssiaiset Netherfieldissä. Sellaiset miellyttävät ominaisuudet puhuivat itse tarpeeksi puolestaan. Mikä vastakohta hänen ja hänen ystävänsä välillä! Hra Darcy tanssi ainoastaan kerran rva Hurstin ja kerran nti Bingleyn kanssa, kieltäytyi tulemasta esitellyksi kellekään muulle naiselle ja vietti lopun iltaa kävellen ympäri salia ja vaihtaen sanan tai pari jonkun oman seurueensa jäsenen kanssa. Hänen luonteenominaisuutensa luettiin salissa kuin avoimesta kirjasta. Hän oli tosiaankin kaikkein koppavin, kaikkein epämiellyttävin mies koko maailmassa, ja jok'ikinen toivoi, ettei häntä tarvitsisi täällä enää koskaan nähdä. Kaikkein tuimin oli rva Bennetin äkeys, sillä tämän arvon rouvan ylimalkaista harmia vielä terästi tuon kelvottoman miehen kehno käyttäytyminen hänen omaa tytärtään kohtaan.
Elizabeth Bennetin oli täytynyt kavaljeerien käsittämättömän hupsuuden takia "koristaa seinää" kahden tanssin ajan; ja tällöin oli hra Darcy sattunut seisomaan niin lähellä neitoa, että tämä voi kuulla hänen ja hra Bingleyn välisen keskustelun, viimemainitun tultua vaatimaan ystäväänsä mukaan tanssimaan.
"Tulehan nyt sinäkin, Darcy, minun täytyy saada nähdä sinunkin pyörivän lattialla. Minua harmittaa nähdä sinun jurottelevan tuolla tavoin itseksesi kuin mikäkin pölkky. Sinä viihdyt paljon paremmin kun itsekin tanssit."
"En totisesti viihdykään. Tiedäthän kuinka inhoon tanssimista, jollei toverinani ole jokin aivan läheinen tuttava. Mutta tällaisessa oudossa karjassa pyörähteleminen on aivan vastoin luontoani. Sisaresi ovat jo lattialla, eikä koko salissa ole ainuttakaan muuta naista, jonka kanssa voisin seurustella tuntematta kidutuspenkin tuskia."
"Minä en vain tahtoisi olla tuollainen jöröpää kuin sinä", huudahti Bingley, "en vaikka perisin siitä kuningaskunnan! Kautta kunniani, enpä luule koskaan eläissäni tavanneeni niin paljon hauskoja tyttöjä yhdessä kuin täällä tänä iltana; ja monet heistä ovat, kuten itsekin voit nähdä, erinomaisen sieviä."
"Sinä tanssit äsken ainoan kauniin tytön kanssa mitä täällä on", sanoi hra Darcy, katsellen vanhinta Bennetin neideistä.
"Ah — hän on todellakin ihanin tyttö, jota koskaan olen pidellyt käsivarrellani! Mutta tuolla aivan sinun takanasi istuu yksi hänen sisaristaan, joka on myöskin hyvin sievä ja varmasti sangen miellyttäväkin. Annahan kun pyydän tanssitoverini esittelemään sinut hänelle."