SIRKKUNEN. Niin, kun olin väsyksissä.
AINI. Hyvä. Mutta sitte! — Toisena ja seuraavina päivinä sai teitä nähdä vilauksessa vain ja kun teitä ruualle ai'ottiin pyytää — olitte näkymättömissä.
SIRKKUNEN. Niin, minä kävelin metsässä, puutarhassa ja — — —
AINI. Hyvä kyllä, mutta moisiin kävelyretkiin pyydetään tilanomistajalta kauniisti lupaa — — — se on hänelle mieleen ja se on kohteliasta. — Vaan vähätpä siitä. — — Mutta iltasin, kun teetä juotiin — — —
SIRKKUNEN. Olinko silloinkin ulkona — —?
AINI. Ette; vaan te nukuitte aina säännöllisesti viimeistä kuppia juodessanne.
SIRKKUNEN. Oikeinko todella?
AINI. No, ettekö todellakaan tiedä, että jok'ainoa ilta viimeisen tee-kupin ääressä hirveästi kuorsasitte? — Onko se kaunista?
SIRKKUNEN. Ei — ei suinkaan; ei se ainakaan minun korviini kauniilta kuulu. — Mutta silloin minua varmaankin nukutti — ja paitsi sitä — muut pelasivat korttia — kuinka niiden kanssa saattaa puhella? — — —
AINI. Eihän toki kaikki pelanneet. — Olihan vielä joku — joku ompelu-työn ääressä — ja ompelutyön ääressä sopii varsin hyvin puhella — — —