Mutta juuri tuo päätökseni tuotti minulle turmion. Kunnioitukseni toisten vuodetta kohtaan paljasti minun hairahdukseni. Häväistys oli sovitettava: minut vangittiin, pantiin viralta pois ja karkotettiin, ja olin siis paljon enemmän tunnollisuuteni kuin hillittömyyteni uhri. Ja ne nuhteet, joita epäsuosioon jouduttuani sain kuulla, antoivat minulle aihetta tehdä sen johtopäätöksen, ettei useinkaan tarvitse muuta kuin tehdä hairahduksensa raskauttavammaksi päästäkseen kärsimästä rangaistusta.
Muutamat tämänkaltaiset kokemukset riittävät johtamaan ajattelevan miehen pitkälle. Nähdessäni kaikki käsitteeni oikeudesta, kunniallisuudesta ja kaikista ihmisvelvollisuuksista surullisten huomioideni johdosta kumotuiksi, menetin joka päivä jonkun aikaisemmin muodostuneista mielipiteistäni; jäljellejääneet mielipiteeni eivät enää riittäneet muodostamaan yhtenäistä kokonaisuutta, joka olisi voinut omin voimin pysyä pystyssä, ja niin tunsin vähitellen periaatteideni kirkkauden himmenevän. Ja kun lopulta en enää tietänyt mitä ajatella, olin joutunut samaan tilaan, jossa te nyt olette; ero oli vaan se, että epäuskoisuuteni, ollen kypsyneemmän iän myöhäinen hedelmä, oli saanut alkunsa suuremmista kärsimyksistä ja tuli sen kautta vaikeammaksi hävittää.
Olin tuossa epävarmuuden ja epäilyksen tilassa jota Descartes vaatii totuuden etsimisen lähtökohdaksi. Tämä tila ei ole omiaan kestämään kauan; se on sekä levottomuutta herättävä että tuskallinen. Ainoastaan rikokseen viehättyminen ja hengen tylsistyminen voivat meitä siinä pidättää. Minun sydämeni ei suinkaan vielä ollut niin turmeltunut, että tuo tila olisi minua miellyttänyt; eikä mikään paremmin säilytä tapaa pohtia asioita kuin että on tyytyväisempi itseensä kuin kohtaloonsa.
Tuumin siis kuolevaisten surullista kohtaloa, jotka ajelehtivat inhimillisten mielipiteiden merellä, vailla peräsintä ja kompassia, ollen myrskyisten intohimojensa vallassa, ilman muuta opasta kuin kokematon merimies, joka ei tunne reittiä ja joka ei tiedä mistä tulee ja minne menee. Sanoin itselleni: rakastan totuutta, etsin sitä enkä sitä löydä; näytettäköön se minulle, ja minä olen siihen kiintyvä. Minkätähden täytyykään sen karttaa hehkuvaa sydäntä, joka on luotu sitä ihailemaan?
Vaikka usein olen kärsinyt raskaampia kärsimyksiä, en koskaan ole viettänyt niin hellittämättömän epämiellyttävää elämää kuin noina levottomina ja tuskaisina aikoina, jolloin lakkaamatta harhaillen epäilyksestä epäilykseen pitkistä mietiskelyistäni sain tallelle pelkkää epävarmuutta, hämäryyttä, ja ristiriitaisia käsityksiä olemukseni alkusyystä ja velvollisuuksieni laadusta.
Mitenkä voi järjestelmällisesti ja täydestä vakaumuksesta olla epäilijä, sitä en käsitä. Sellaisia filosofeja joko ei ole olemassa, tai jos sellaisia on, ovat he kaikkein onnettomimpia ihmisten joukossa. Epäilys sellaisten seikkojen suhteen, jotka meidän on tärkeätä tuntea, on ihmishengelle sietämättömän tukala tila; se ei sitä jaksa kauan kestää. Tahtomattansakin se tekee päätöksen toiseen tai toiseen suuntaan ja se kernaammin pettyy kuin on mitään uskomatta.
Minun pulaani vielä suurensi se seikka, että olin syntynyt kirkon helmassa, joka itse päättää kaikki ja joka ei siedä mitään epäilystä, että yhden ainoan uskon kohdan hylkääminen saattoi minut hylkäämään kaikki muutkin ja että mahdottomuus hyväksyä niin monta järjetöntä uskon asiaa vierotti minut pois järjellisistäkin. Sanomalla minulle: usko kaikki, minut estettiin mitään uskomasta, enkä lopulta enää tietänyt mihin olin pysähtyvä.
Nyt hain neuvoja filosofien teoksista, selailin heidän kirjojaan ja tutkin heidän eri mielipiteitään. Huomasin heidät kaikki ylpeän itsetietoisiksi, varmoiksi ja dogmaattisiksi, niin epäilevällä kannalla kuin väittivätkin olevansa. He muka tiesivät kaikki, vaikka eivät osanneet mitään todistaa, tehden lisäksi pilkkaa toinen toisestaan, ja tämä kohta, yhteinen heille kaikille, näytti minusta ainoalta, missä kaikki olivat oikeassa. Hyökätessään he ovat voitonvarmoja, mutta puolustautuessaan vailla tarmoa. Jos punnitsette heidän perusteitaan, huomaatte että ne kelpaavat ainoastaan repimään alas. Jos tarkastatte heidän mielipiteitään, huomaatte ettei kahdella ole samaa mielipidettä. He ottavat lukuun toisten näkökohdat ainoastaan voidakseen väitellä. Kuuntelemalla heitä en suinkaan olisi vapautunut epävarmuudestani.
Käsitin, että ensimäinen syy tuohon hämmästyttävän suureen mielipiteiden erilaisuuteen on ihmishengen rajoitettu kyvykkäisyys ja että toinen syy on ylpeys. Meiltä puuttuu kokonaan mittapuu tälle äärettömän suurelle koneistolle, emmekä voi laskea sen osien välisiä suhteita; emme tunne sen peruslakeja emmekä sen lopputarkoitusta. Emme tunne itseämme, emme omaa luontoamme emmekä meissä toimintaa vaikuttavaa perusta. Tuskin tiedämme onko ihminen yksi- vai moniolioinen olento; läpitunkemattomat salaisuudet ympäröivät meitä joka taholla ja ne ovat ulkopuolella aistien havaintopiiriä. Luulemme, että meillä on älyä niitä käsittämään, mutta itse teossa meillä ei ole muuta kuin mielikuvitusta. Kukin raivaa itselleen tien tämän kuvitellun maailman läpi ja luulee tuota tietänsä hyväksi; mutta ei kukaan voi tietää viekö hänen tiensä perille. Kuitenkin tahdomme tunkea kaiken ytimeen, tuntea kaikki. Mieluummin päätämme asioista umpimähkään ja uskomme olematonta kuin tunnustamme ettei yksikään meistä tunne olevaista. Jos kohta olemme vaan vähäinen osa suurta kokonaisuutta, jonka ääret meiltä häipyvät käsittämättömiin ja jonka luoja antaa olla mielettömien väittelyjemme esineenä, olemme kuitenkin niin turhamaiset, että tahdomme päättää mitä tuo kokonaisuus itsessään on ja mikä on meidän suhteemme siihen.
Vaikka filosofit kykenisivätkin löytämään totuuden, niin kuka heistä harrastaisi totuutta itse totuuden vuoksi? Kukin tietää varsin hyvin, ettei hänen järjestelmänsä ole paremmin perusteltu kuin muut järjestelmät; mutta hän puolustaa sitä sentähden, että se on hänen oma järjestelmänsä. Ei heidän joukossaan ole ainoatakaan, joka, tultuaan tietämään toden ja väärän, ei pitäisi tutkiessaan huomaamaansa valhetta toisen löytämää totuutta parempana. Missä on se filosofi, joka ei oman kunniansa vuoksi olisi valmis pettämään ihmiskuntaa? Missä on se, joka sydämensä syvyydessä pyrkisi muuhun kuin huomatuksi tulemiseen? Kunhan hän vaan kohoaa yläpuolelle rahvasta ja himmentää kilpailijainsa loiston, niin mitä enempää hän kaipaisi? Pääasia on ajatella toisin kuin muut. Uskovaisten parissa hän esiintyy jumalankieltäjänä; jumalankieltäjäin parissa hän taas esiintyisi uskovaisena.