Émile eli Kasvatuksesta

by Jean-Jacques Rousseau

Kuinka typerän yksipuolinen on se, joka pitää nuoren miehen herääviä aistillisia haluja pelkkinä järkevyyden opetusten esteinä. Minä puolestani pidän niitä oikeana keinona saattaa hänet näitä samoja opetuksia halukkaasti omistamaan. Ei mikään muu voi hillitä intohimoja kuin intohimot itse. Niiden mahdin avulla tulee voittaa niiden tyrannius, ja luonnosta itsestä tulee aina noutaa soveliaat keinot luonnon järjestämiseksi.

Émile ei ole luotu sitä varten, että aina eläisi yksin; ollen yhteiskunnan jäsen on hänellä velvollisuuksia, jotka hänen on täyttäminen. Luotuna elämään ihmisten parissa hänen tulee heidät tuntea. Hän tuntee ihmisen yleensä, hänen tulee vielä oppia tuntemaan yksilöt. Hän tietää mitä maailmassa tehdään; hänen on vielä ottaminen selville, miten siinä eletään. On aika näyttää hänelle tämän suuren näyttämön ulkopuolet, jonka kaikki salaiset näytännöt hän jo tuntee. Hän ei enää ole tarkastava sitä nuoren huimapään typerällä ihailulla, vaan arvostellen kuin terve- ja suorajärkinen mies ainakin. Tosin hänen intohimonsa voivat viedä häntä harhaan; milloin ne eivät johtaisi erehdyksiin niitä, jotka niiden valtoihin antautuvat? Mutta ainakaan eivät muiden ihmisten intohimot tule häntä pettämään. Jos hän ne huomaa, on hän näkevä ne viisaan silmällä, ilman että heidän esimerkkinsä on häntä villitsevä ja ilman että heidän ennakkoluulonsa viekottelevat häntä harhapoluille.

Samoin kuin on olemassa ikä, joka soveltuu tieteisiin perehtymiseen, on myöskin ikä, jolloin on sopiva perehtyä maailmantuntemukseen. Jokainen, joka sen saavuttaa liian nuorena, on koko ikänsä sen sitoma kykenemättä valitsemaan, punnitsemaan, ja joskohta hän on itserakkaasti taitonsa tunteva, ei hän koskaan oikein tiedä mitä tekee. Mutta se, joka saavuttaa saman tuntemuksen, sittenkuin kykenee käsittämään ne perusteet, joihin se nojaa, on seuraava sen ohjeita sitä suuremmalla tajulla ja siis myöskin tarkemmin ja luontevammin. Antakaa ohjattavakseni kahdentoista vuotias lapsi, jolla ei ole mitään tietoja, niin olen antava sen teille takaisin viidentoistavuotiaana yhtä tiedokkaana kuin se lapsi on, jota te olette opettanut hennosta iästä alkaen ja erotus on oleva ainoastaan se, että teidän oppilaanne tiedot ovat ainoastaan hänen muistissaan, mutta minun oppilaani tiedot hänen arvostelevassa ymmärryksessään. Tai päästäkää kahdenkymmenenvuotias nuori mies seuraelämään, ja jos hänellä on hyvä ohjaus on hän vuoden kuluttua oleva rakastettavampi ja arvostelevamman kohtelias kuin se, joka lapsuudestaan on liikkunut seuraelämässä. Edellinen näet kyeten punnitsemaan kaikkia seuraelämän eri muotojen syitä, jotka perustuvat eri ikään, säätyyn ja eri sukupuoliin, voi niistä johtaa määrättyjä perusohjeita ja ulottaa nämä odottamattomiinkin tapahtumiin. Jälkimäinen sitävastoin, jonka yksinomaisena ohjauksena on hänen seurustelutottumuksensa, on hämillään, kun outo tapaus esiintyy.

Kaikki Ranskan nuoret tytöt kasvatetaan luostareissa aina siihen ikään asti, jolloin heidät naitetaan. Huomaako siltä että heidän silloin on vaikea omaksua noita tapoja, jotka heille ovat niin uudet, ja voiko syyttää Pariisin naisia siitä, että he muka olisivat kömpelön ja hämmästyneen näköiset ja että eivät tuntisi seurustelutapoja sentähden, etteivät ole liikkuneet seuraelämässä lapsuudesta alkaen? Tämä ennakkoluulo johtuu itse seuraihmisistä, jotka eivät tunne mitään tärkeämpää kuin tämä mitätön tietomäärä ja jotka erehtyen kuvittelevat, ettei voi alkaa liian aikaisin sitä hankkiakseen.

On kyllä totta, ettei pidä odottaa liian kauan. Se, joka on viettänyt koko nuoruutensa ajan kaukana suuresta seuraelämästä, on lopun elämäänsä siinä liikkuessaan oleva hämillään, pakollisen näköinen, on puhuva aina sopimattomalla hetkellä ja on käytöksessään tuova ilmi kömpelyyttä ja taitamattomuutta, joista ei seuraelämässä liikkuminen enää voi vierottaa pois ja joka muuttuu kahta naurettavammaksi, jos ponnistelee siitä vapautuakseen. Jokaisella opiskelulla on sovelias aika, joka on tunnettava, ja vaaransa, jotka tulee välttää. Varsinkin kysymyksessä oleva opiskelu niitä tarjoaa kosolta, mutta minä en panekaan oppilastani niille alttiiksi ryhtymättä varokeinoihin noiden vaarojen torjumiseksi.

Jos metodini joka suhteessa saavuttaa tarkoituksensa, jos se väistäen yhtä epäkohtaa, välttää toisenkin, on se mielestäni hyvä ja minä olen osunut oikeaan. Tämän luulen huomaavani siitä apukeinosta, jonka metodini minulle tässä kohdin tarjoaa. Jos tahdon olla ankara ja kylmänkiskoinen oppilaalleni, menetän hänen luottamuksensa ja hän on pian salaava tarkoituksensa minulta. Jos taas tahdon olla kohtelias ja suvaitsevainen tai ummistaa silmäni, mitä häntä silloin hyödyttää olla johtoni alaisena? Siinä tapauksessa suorastaan hyväksyn hänen säännöttömän elintapansa ja huojennan hänen omaatuntoaan oman omantuntoni kustannuksella. Jos vien hänet seuraelämään siinä yksinomaisessa tarkoituksessa, että hän siellä saavuttaisi kokemusta, on hän saavuttava enemmän kokemusta kuin mitä tahdonkaan. Jos taas pidän hänet siitä erillään aina viimeiseen hetkeen asti, niin mitä hän silloin on oppinut minulta? Kaiken, paitsi ihmisille tärkeimmän taidon, nimittäin sen, että osaisi elää kanssaihmistensä parissa. Jos huolenpidollani koetan hänelle hankkia liian etäistä etua, ei hän ole paneva siihen mitään arvoa; hän näet panee arvoa ainoastaan nykyisyyteen. Jos tyydyn hankkimaan hänelle huvituksia, niin mitä hän sillä voittaa? Hän veltostuu, sen sijaan että siitä saisi oppia.

Pois kaikki tämä. Minun keinoni poistaa kaikki nämä vaikeudet. Sydämesi, näin sanon nuorelle miehelle, tarvitsee naistoveria; menkäämme etsimään sellaista naista, joka sinulle sopii. Hän kenties ei ole niin helposti löydettävissä, sillä oikea ansiokkaisuus on aina harvinainen. Mutta älkäämme hätäilkö älkäämmekä väsykö etsimästä. Epäilemättä sellainen nainen on olemassa, ja lopulta hänet löydämme, tai ainakin löydämme naisen, joka tuota ihannettamme enimmin lähentelee. Annettuani nuorelle miehelle tämän päämäärän, joka kylläkin hivelee hänen itserakkauttaan, vien hänet ulos maailmaan. Mitä muuta minun tarvitseekaan asiasta sanoa? Ettekö huomaa, että jo olen tehnyt kaikki?

Jokainen saattaa kuvitella onnistuuko minun, kuvatessani Émilelle hänen lemmittyään, hänessä herättää mielenkiintoa, osaanko hänelle tehdä miellyttäviksi ja rakkaiksi ne ominaisuudet, joita hänen tulee rakastaa, ja kykenenkö kääntämään hänen tunteensa siihen, mitä hänen tulee tavoitella, ja kääntämään ne pois siitä, mitä hänen tulee paeta. Olisinpa taitamattomin kaikista ihmisistä, ellen jo edeltäpäin voisi saattaa häntä rakastuneeksi, ennenkuin hän tuntee erityistä rakkautensa esinettä. Se ei merkitse mitään, että se rakkauden esine, jota hänelle kuvailen, on minun mielikuvitukseni luoma; riittää että tämä kuva panee hänet inhoamaan muita, jotka voisivat häntä viekotella ja että hänelle kaikkialla tarjoutuu vertauskohtia, jotka antavat hänen pitää omaa ihannettaan parempana hänen elämässä kohtaamiaan muita naisia, jotka häneen tekevät jonkun vaikutuksen. Mitäpä todellinen rakkaus muuta on kuin harhakuva, vaihe, luulotelma? Rakastamme paljon enemmän luomaamme ihannetta kuin sitä esinettä, johon tuon ihanteemme liitämme. Jos näkisimme rakkauden esineemme juuri sellaisena kuin se on, ei maan päällä olisi rakkautta. Kun lakkaamme rakastamasta, on rakastamamme henkilö sama kuin ennenkin, mutta me emme enää näe häntä samanlaisena. Lumouksen verho lankeaa ja rakkaus haihtuu. Kun siis luon Émilelle mielikuvituksen ihannekuvan, on minun vallassani vertailla, minun on helppo karkottaa todellisuusolioiden synnyttämät harhakuvat.

Silti en tahdo, että nuorta miestä petettäisiin hänelle kuvaamalla sellaista täydellisyyden perikuvaa, jota ei ole olemassa. Mutta olen suorittava valintani siten, että hänen tulevalla lemmityllään on sellaiset viat, jotka Émilelle soveltuvat ja häntä miellyttävät ja jotka ovat omansa korjaamaan hänen vikojaan. En myöskään tahdo, että hänelle valheteltaisiin, väittämällä että se rakkauden esine todella on olemassa, joka hänelle kuvataan. Mutta jos tämä kuva häntä miellyttää, hän pian on haluava sen vastinetta todellisuudessa. Toivomuksesta olettamukseen siirtyminen on helppo; tätä varten tarvitaan ainoastaan muutamia taitavia selityksiä, jotka havainnollisten piirteiden muodossa antavat tuolle kuvitellulle esineelle selvemmän totuudenleiman. Minä puolestani tahtoisin mennä niinkin pitkälle, että antaisin tuolle naiselle nimen. Sanoisin hymyillen: Olkoon tulevan morsiamesi nimi Sophie, tämä on hyväenteinen nimi;[147] jos sillä naisella, jonka tulet omaksesi valitsemaan, ei ole tätä nimeä, hän ainakin on oleva ansiokas sitä kantamaan. Voimmehan siis jo edeltäpäin osottaa hänelle tätä kunniaa. Kun on noudattanut kaikkia näitä yksityisseikkoja ja jos viisaasti osaa kiertäen välttää vastaamasta hänelle myöntävästi ja kieltävästi, ovat hänen epäilyksensä muuttuvat varmuudeksi. Hän on luuleva, että häneltä tahallisesti salataan hänen tuleva puolisonsa, jonka hän aikanansa on näkevä. Jos on päästy näin pitkälle ja jos hyvin valiten on näytetty hänelle tarvittavat luonnepiirteet, kaikki muu on oleva helppoa. Hänet saattaa melkein vaaratta viedä ulos maailmaan. Häntä tulee vaan suojella aistillisuuden houkutuksilta, hänen sydämensä on kyllä turvissa.

Joko Émile nyt kuvittelee minun luomaani rakastettavaa mallikuvaa todellisen henkilön muotoisena tai ei, niin tämä kuva, jos se on hyvin tehty, on yhtä suuresti saattava hänet mieltymään kaikkeen, mikä on tuon kuvan näköistä ja on vierottava hänet kaikesta, mikä ei ole sen näköistä, aivan kuin hän mielessään kätkisi todellisen henkilön kuvaa. Tässä siis on hyvin edullinen keino turvata hänen sydämensä niiltä vaaroilta, jotka häntä välttämättömästi tulevat kohtaamaan, ja hillitsemään hänen aistillisuuttaan mielikuvituksen avulla, ja se on ennen kaikkea pelastava hänet noiden "kasvattajattarien" käsistä, jotka kiskovat niin kalliin palkan ja jotka kasvattavat nuoren miehen kohteliaaksi riistämällä häneltä kaiken hänen kunniallisuutensa! Sophie on niin kaino! Millä silmin siis Émile on katseleva noiden mainittujen naisten tungettelevan houkuttelevaa käytöstapaa. Sophie on niin yksinkertaisen teeskentelemätön. Miten siis noiden naisten tavat voisivat häntä miellyttää? Hänen ihanteensa ja noista naisista saavuttamiensa kokemuksien välillä on liian suuri juopa, jotta he koskaan voisivat käydä hänelle vaarallisiksi.