Sanoin, että Sophie on herkkusuu; se hän oli luonnostaan, mutta hän on totuttanut itsensä kohtuulliseksi ruuassa, ja nyt hän harjottaa tätä kohtuullisuutta hyveenä. Tyttöjen laita ei ole sama kuin poikien, joita melkoisessa määrin voi heidän herkullisuuttaan tyydyttämällä hallita. Jos tämän taipumuksen sallitaan jäädä tyttölapsiin, sillä on arveluttavat seuraukset; on suorastaan vaarallista olla sitä poistamatta. Kun Sophie pienenä yksin meni äitinsä huoneeseen, ei hän aina sieltä palannut tyhjin käsin, eikä hänen omatuntonsa ollut vallan puhdas makeisiin nähden. Hänen äitinsä yllätti hänet, nuhteli ja rankaisi häntä ja antoi hänen paastota. Lopulta sai hän tyttärensä käsittämään, että makeiset turmelevat hampaat ja liika syöminen pöhöttää ruumiin. Näin Sophie teki parannuksen; tultuaan suuremmaksi on hänessä herännyt toisenlainen maku, joka on vierottanut hänet tästä alhaisesta aistillisesta mausta. Herkutteleminen menettää heti valtansa sekä naisiin että miehiin nähden, kun sydämen jalot tunteet alkavat paisua. Sophie on, mitä ruokalajeihin tulee, säilyttänyt sukupuolelleen ominaisen maun, hän pitää maitoruuista ja makeista ruokalajeista; hän pitää leivoksista ja väliruuista, mutta varsin vähän lihasta. Hän ei koskaan ole maistanut viiniä eikä väkeviä liköörejä. Muuten hän kaikkea syö varsin kohtuullisesti. Toimittaahan hänen sukupuolensa paljon vähemmän työläitä askareita kuin me miehet, ja hänen voimansa tarvitsevat siis vähemmän korvausta. Yleensä hän pitää kaikista hyvistä ruuista ja panee niihin arvoa; mutta hän osaa myös tyytyä vähemmän hyviin ruokiin, ilman että tämä puute häntä vaivaa.

Sophiella on miellyttävät, vaikkei loistavat henkiset kyvyt; hänen älykkäisyytensä on varma, joskaan ei syvä; sanalla sanoen hänen kyvyistään ei sanota mitään erityistä, sillä ne ovat samat kuin tavallisilla ihmisillä yleensä. Hänen henkensä, kykynsä miellyttävät aina niitä henkilöitä, jotka puhuvat hänen kanssaan, joskohta niissä ei ole mitään kaunistelevaa, mikä meidän käsityksemme mukaan kuuluu naisten henkiseen kasvatukseen. Hänen sivistyksensä näet ei ole muodostunut kirjojen luvusta, vaan hänen keskusteluistaan vanhempiensa kanssa, hänen omista mietteistään ja niistä havainnoista, jotka hän on tehnyt siinä vähäisessä seurustelupiirissä, jonka yhteyteen hänellä on ollut tilaisuutta tulla. Sophie on luonnostaan iloinen; lapsena hän oli vallatonkin, mutta hänen äitinsä on vähitellen onnistunut hillitsemään hänen rajun luontonsa, peläten, ettei liian äkillinen käänne aavistamatta olisi tehnyt selväksi, että tuollainen hillitseminen oli välttämätön. Sophie on siis tullut siveäksi ja ennen aikaa hiljaiseksi; ja nyt kun tuo aika on tullut, on hänen helpompi säilyttää omaksumansa ryhti, kuin mitä olisi ollut, jos ei olisi annettu hänen käsittää muutoksensa syytä. Nyt on miellyttävää nähdä kuinka hänessä joskus vielä heräävät vanhat tavat ja kuinka hän antautuu lapselliseen vilkkauteen, mutta sitten heti äkkiä muuttuu miettiväksi, vaikenee, luo alas katseensa ja punastuu. Onhan luonnollista, että hän ollessaan tällä kahden iän rajalla, jossakin määrin omistaa kummankin ominaisuuksia. Sophie on liian tunteellinen, jotta hänen mielialansa aina voisivat olla samanlaiset, mutta hänen mielensä on liian lempeä, jotta tämä tunteellisuus voisi muille tuottaa ikävyyksiä; ainoastaan hänelle itselleen tuo tunteellisuus tuottaa ikäviä hetkiä. Yksi ainoa loukkaava sana riittää tekemään hänen mielensä raskaaksi, joskohta hän ei näytä mielipahaansa; hän näet silloin koettaa päästä muiden seurasta mennäkseen itkemään. Jos keskellä hänen itkemistään isä tai äiti häntä kutsuu yhdelläkin ainoalla sanalla, hän tulee heti leikkimään ja nauramaan, taitavasti pyyhkien kyyneleet silmistään ja koettaen tukahuttaa nyyhkytyksensä.

Hän ei liioin ole kokonaan vapaa itsepäisyydestä. Jos hänen paha tuulensa kiihottuu, se muuttuu uhkamielisyydeksi, ja silloin hän saattaa unhottaa malttinsa. Mutta jos antaa hänen tyyntyä, niin saa nähdä, että se tapa, jolla hän taas koettaa hyvittää ikävän tekonsa, on melkein luettava hänelle ansioksi. Jos häntä rangaistaan, hän on taipuisa ja nöyrä ja huomaa, ettei hänen häpeänsä niin paljoa johdu rangaistuksesta kuin hänen vikansa tietoisuudesta. Jos ei hänelle sano mitään, ei hän koskaan ole itsestään vikaansa katumatta, ja tämän hän tekee niin vilpittömästi ja niin miellyttävästi, että on mahdotonta olla hänelle suuttunut. Hän olisi valmis alhaisimmankin palvelijan läsnäollessa suutelemaan maata, eikä tämä alentuminen häntä ollenkaan surettaisi, ja niin pian kuin hän on saanut anteeksi, hänen ilonsa ja hyväilynsä osottavat, mistä taakasta hänen sydämensä on vapautunut. Sanalla sanoen, hän kestää kärsivällisesti toisten väärät teot, ja hyvittää alttiisti omat vikansa. Tällainen on hänen sukupuolensa rakastettava luonne, ennenkuin me olemme sen turmelleet. Nainen on luotu alistumaan miehen tahtoon, jopa kestämään vääryyttäkin hänen puoleltaan. Nuoria poikia taas ei koskaan voi samanlaiseen taivuttaa. Sisäinen tunne heissä nousee ja kapinoi vääryyttä vastaan; luonto ei ole tehnyt heitä sellaisiksi, että he sitä sietäisivät.

gravem Pelidae stomachum cedere nescii.[173]

Sophie on uskonnollinen, mutta hänen uskonnollisuutensa on järkevä ja yksinkertainen; siinä on vähän dogmeja ja vielä vähemmän hartaudenharjotuksia, tai oikeammin sanoen: hän ei tunne muuta olennaista uskollisuuden ilmausta kuin moraalin harjoittamiseen, ja senvuoksi hän omistaa koko elämänsä palvellakseen Jumalaa tekemällä hyvää. Koko se opetus, jonka hänen vanhempansa ovat hänelle tässä suhteessa antaneet, on tähdännyt siihen, että he totuttaisivat hänet kunnioittavaan alistumiseen, minkä vuoksi he alati ovat sanoneet: "Tyttäremme, nuo tiedot eivät ole ikäsi kehityksen mukaiset; miehesi on ne sinulle selvittävä, kun sopiva aika tulee." Muuten he eivät pidä hänelle pitkiä saarnoja jumalisuudesta, vaan tyytyvät saarnaamaan sitä hänelle esimerkillään, ja tämä esimerkki on syvälle painunut hänen sydämeensä.

Sophie rakastaa hyvettä; tämä rakkaus on muuttunut hänessä vallan hallitsevaksi intohimoksi. Hän rakastaa hyvettä, koska ei ole mitään niin kaunista kuin se on; hän sitä rakastaa, se kun on naisen kunnia ja kun hyveinen nainen hänen mielestään on melkein enkelin arvoinen; hän rakastaa sitä onnen oikeana tienä ja sentähden, että hän näkee pelkkää kurjuutta, avuttomuutta, onnettomuutta ja häpeää siveettömän naisen elämässä. Hän rakastaa sitä vihdoin sentähden, että se on rakas hänen kunnianarvoiselle isälleen, hänen hellälle ja arvokkaalle äidilleen. Hänen vanhempansa näet eivät tyydy tuntemaan onnellisuutta omista hyveistään, vaan tahtovat sitä tuntea tyttärensäkin hyveellisyyden nojalla, ja tyttären ensimäinen onnen ehto on saattaa vanhempansa onnellisiksi. Kaikki nämä tunteet herättävät hänessä innostuksen, joka ylentää hänen mieltänsä ja joka alistaa kaikki hänen pikku pyyteensä niin jalon intohimon alaisiksi. Sophie on oleva sievä ja kunniallinen viimeiseen henkäykseensä asti; sen hän on vannonut sydämessään, ja tämän valan hän on vannonut iässä, jolloin hän jo käsitti, miten vaikeata on sellaista valaa täyttää; hän on sen vannonut silloin, kun hänen olisi pitänyt pidättäytyä sellaisesta sitoumuksesta, jos hänen aistillisuutensa olisi näyttänyt vaativan herruutta hänen ylitsensä.

Sophie ei ole tuollainen rakastettava ranskatar, joka on luonnonlaadultaan kylmä ja turhamielisyydestä kiemaileva, tahtoen ennemmin loistaa kuin miellyttää, hakien ennemmin huvittavaa ajanvietettä kuin todellista iloa. Sophien mieltä kalvaa ainoastaan rakastamisen halu; se tunkeutuu hänen mieleensä ja tekee hänet levottomaksi keskellä kemuja. Hän on menettänyt entisen hilpeytensä; vallattomat leikit eivät enää häntä miellytä. Kaukana siitä, että hän pelkäisi yksinäisyyden häntä ikävystyttävän, hän sitä päinvastoin hakee. Hän siellä ajattelee sitä miestä, joka on saattava sen hänelle suloiseksi. Kaikki hänelle välinpitämättömät henkilöt ovat hänen vastuksenaan. Hän ei halua ihailijoita, vaan lemmittyä. Hän tahtoo kernaammin miellyttää yhtä ainoata kunnon miestä, ja häntä aina miellyttää, kuin saavuttaa muotinaisen maineen, jota kestää päivän, mutta joka seuraavana päivänä saattaa ivanaurun alaiseksi.

Naisten arvostelukyky kehittyy aikaisemmin kuin miesten, Koska näet naiset melkein lapsuudesta alkaen ovat puolustautumistilassa ja koska heille on uskottu niin kalliin aarteen vaikea hoitaminen, heidän välttämättömästi tulee aikaisemmin tuntea hyvä ja paha. Sophie on joka suhteessa aikaisin kehittynyt, koska hänen luonnonlaatunsa tätä kehitystä jouduttaa, ja sentähden hänen arvostelukykynsäkin muodostuu aikaisemmin kuin muilla hänen ikäisillään tytöillä. Tämä ei ole ollenkaan kummallista: eihän henkinen kypsyys kaikissa esiinny samaan aikaan.

Sophie tuntee hyvin oman sukupuolensa kuten myös miesten velvollisuudet. Hän tuntee miesten viat ja naisten paheet. Hän tuntee myöskin yhtä hyvin päinvastaiset ominaisuudet ja hyveet, ja on painanut ne kaikki syvälle sydämeensä. Ei saata olla sen korkeampaa luuloa kunniallisesta naisesta kuin mikä hänellä on, eikä tämä käsitys häntä pelota. Mutta tietenkin hän suuremmalla mielihyvällä kiinnittää huomionsa kunnon mieheen. Hän näet tietää olevansa luotu sellaista miestä varten, että hän on hänen arvoisensa, että hän hänelle voi antaa samanlaista onnea, jota itse häneltä saa. Hän tietää varsin hyvin, että hän tuollaisen miehen on oikeaksi tunteva, kunhan hän vaan hänet kohtaa.

Naiset ovat miesten ansioiden luonnollisia tuomareita, samoin kuin miehet ovat naisten ansioiden arvostelijoita. Tämä seikka perustuu molemminpuolisiin oikeuksiin, ja kumpikin puoli sen hyvin tietää. Sophie tuntee tämän oikeutensa ja käyttää sitä, mutta vaatimattomasti, kuten sopii hänen ikäiselleen nuorelle naiselle, hänen kokemattomuudelleen ja asemalleen. Hän arvostelee ainoastaan sellaisia seikkoja, joita kykenee käsittämään, ja harjottaa arvosteluansa ainoastaan silloin, kun siitä voi kehittää jotakin hyödyllistä periaatetta. Poissaolevista hän puhuu mitä varovaisimmin, varsinkin naisista. Hän tietää että naiset tulevat parjaaviksi ja purevan ivallisiksi, kun he rupeavat puhumaan omasta sukupuolestaan. Niin, kauan kuin he rajoittuvat arvostelemaan miehiä, he ovat aina tasapuolisia. Sophie rajoittaa siis arvostelunsa miehiin. Mitä naisiin tulee, hän puhuu heistä, vaan kaiken sen hyvän, minkä heistä tietää. Hän arvelee olevansa velkapää osottamaan tätä kunniaa omalle sukupuolelleen. Niistä naisista taas, joista hänellä ei ole mitään hyvää sanottavaa, hän ei sano mitään, ja tämän hänen menettelynsä hyvin ymmärtää.