[25] Ovid. Trist. I. 3. (Elää, eikä ole tietoinen omasta elämästään).
[26] Ei ole mitään naurettavampaa ja epävarmempaa kuin niiden henkilöiden astunta, joita lapsina on liiaksi pantu astumaan talutusnauhojen varassa. Tämäkin on noita huomautuksia, jotka ovat jokapäiväisiä sen tähden, että ovat oikeat, ja oikeat useassa merkityksessä.
[27] Noct. Attic. Lib. IX, cap. 8.
[28] On luonnollista, että puhun tässä järkevistä ihmisistä enkä yleensä kaikista.
[29] Tuo pieni poika, jonka näette tuossa — sanoi Themistokles ystävilleen — on Kreikan valtias; sillä hän hallitsee äitiänsä, hänen äitinsä hallitsee minua, minä hallitsen atenalaisia ja atenalaiset hallitsevat kreikkalaisia. Mitkä pienet johtajat tapaisikaan usein mitä suurimmissa valtioissa, jos ruhtinaasta asteittain astuttaisiin alas sitä ensimäistä kättä, joka panee valtiokoneiston liikkeelle!
[30] "Valtio-oikeuden periaatteissani" olen todistanut, ettei mikään yksityistahto pääse oikeuksiinsa yhteiskuntajärjestelmässä.
[31] Tulee huomata, että kuten mielipaha samoin joskus mielihyväkin usein on välttämätön. On siis oikeastaan yksi ainoa lasten haluama seikka, jota ei koskaan pidä tyydyttää, nimittäin se, että ne saavat toiset tottelemaan itseään. Siitä seuraa, että joka kerta kun ne jotakin pyytävät tulee etupäässä kiinnittää huomiotaan niiden pyynnön vaikuttimeen. Myöntäkää niille, mikäli mahdollista, kaikki, mikä voi tuottaa niille todellista mielihyvää, kieltäkää niiltä aina se, mitä ne pyytävät pelkästä oikullisuudesta tai halusta harjottaa itsevaltaisuutta.
[32] Voi olla varma siitä, että lapsi pitää oikkuna jokaista tahdonilmausta, joka on vastainen sen tahdolle, ja jonka järkevää syytä se ei käsitä. Eikä se huomaa mitään järkevää vaikutinta yhdelläkään seikalla, joka vastustaa sen omia oikkuja.
[33] Ei pidä koskaan kärsiä sitä, että lapsi loukkaa aikaihmisiä, palkollisia tai vertaisiaankaan. Jos se rohkenisi todenteolla lyödä palvelijaansa tai edes telottajaa, niin antakaa sen saada nämä iskut korkoineen takaisin ja tavalla, joka riistää siltä halun toiste tehdä samoin. Olen nähnyt varomattomien lastenhoitajattarien kiihottavan lapsen itsepäisyyttä, yllyttävän sitä lyömään, antavan sen lyödä heitä itseään ja sitten nauravan sen heikoille iskuille, ajattelematta että raivostunut pienokainen luuli antavansa murhaiskuja ja että se, joka lapsena tahtoo lyödä, suureksi vartuttuaan tahtoo tappaa.
[34] Senpä tähden useimmat lapset tahtovat ottaa takaisin antamansa esineen ja itkevät, jos ei sitä niille tahdota antaa. Näin ne eivät enää menettele, kun hyvin käsittävät mitä lahja merkitsee; mutta silloin ne eivät enää ole yhtä valmiita lahjaa antamaan.