Jos lapsi huolimatta varokeinoistanne kuitenkin sattuisi tekemään epäjärjestystä ja särkemään jonkun hyödyllisen esineen, niin älkää ollenkaan rangaisko sitä oman huolimattomuutenne tähden, älkääkä sitä toruko; älköön se kuulko ainoatakaan moitesanaa, älkää antako sen edes aavistaa, että se on tuottanut teille mielipahaa ja menetelkää vallan kuin tuo huonekalu olisi särkynyt itsestään; sanalla sanoen, uskokaa, että olette tehnyt paljon, jos olette voinut hillitä itsenne niin, ettette ole mitään sanonut.
Rohkenenko tässä esittää suurimman, tärkeimmän ja hyödyllisimmän kaikista kasvatussäännöistä? Se määrää: älä koeta voittaa, vaan koeta hukata aikaa. Pintapuoliset lukijat antakoot minulle anteeksi paradoksini; kun rupeaa järkevästi ajattelemaan, pakostakin niitä tulee tehneeksi. Ja mitä tahansa sanottaneenkin, tahdon kernaammin esittää paradokseja kuin olla ennakkoluuloihin takertunut. Vaarallisin aika ihmiselämässä on se, jota kestää syntymästä kahdenteentoista ikävuoteen. Se on aika, jolloin erehdykset ja paheet itävät, ilman että olisi keinoja niitä kitkeä pois; ja kun keino on saatavissa, ovat juuret jo niin syvässä, ettei niitä enää voi nyhtää irti. Jos lapset äkkiä äidin rinnoilta hypähtäisivät järjen ikään, nykyinen kasvatustapa voisi niille soveltua. Mutta luonnollista kehityskulkua seuraten ne tarvitsevat vallan vastaista kasvatustapaa. Vasta silloin kun niiden sielu on saanut kaikki kykynsä, niiden pitäisi ruveta sen kykyjä käyttämään. On näet mahdotonta, että sielu, niin kauan kuin se on sokea, havaitsisi osottamaanne soihtua ja että se seuraisi poikki aatteiden ääretöntä kenttää kulkevaa tietä, jolle järki opastaa niin epämääräisesti, että tarkimmatkin silmät sen vaivoin löytävät.
Ensimäisen kasvatuksen tulee siis olla puhtaasti negatiivista laatua. Se ei ole siinä, että opetetaan hyvettä tai totuutta, vaan siinä, että sydäntä suojellaan paheesta ja ymmärrystä erehdyttävistä käsitteistä. Jos tässä alkukasvatuksessa ette itse tekisi mitään ettekä antaisi toisten tehdä, jos voisitte saattaa kasvattinne terveenä ja rotevana kahdentoista vuoden ikään, ilman että hän osaisi erottaa oikeaa kättänsä vasemmasta, niin hänen ymmärryksensä silmät aukenisivat järkevyyteen heti ensi opetuksen annettuanne. Koska hän olisi vailla ennakkoluuloja ja tottumusta, hänessä olisi mitään, joka vastustaisi huolenpitonne vaikutuksia. Pian hänestä tulisi teidän käsissänne mitä viisain ihminen, ja vaikka aluksi ette olisi tehnyt mitään hänen kasvatuksensa suhteen, olisitte kuitenkin tehnyt kasvatusopillisen ihmeen.
Jos menettelemme vallan päinvastoin kuin mikä on tavallista, osumme melkein aina oikeaan. Kun lapsesta ei tahdota tehdä lasta vaan oppinutta, eivät isät ja kasvattajat luule koskaan alkavansa tarpeeksi aikaisin sitä soimata, korjata, moittia, hemmotella, uhata, houkutella lupauksilla, opettaa ja sille puhua järkeä. Menetelkää paremmin, olkaa järkevät älkääkä vedotko oppilaanne järkeen; ennenkaikkea älkää koettako saada lasta mieltymään sellaiseen, mikä sille on vastenmielistä, sillä alituinen vetoaminen järkeen, kun on kysymys epämieluisista seikoista, saattaa nämä sille vaan kahta vastenmielisemmiksi ja heikontaa jo aikaisin niiden arvon mielessä, joka ei vielä kykene niitä ymmärtämään. Harjottakaa sen ruumista, sen elimiä, sen aistimia, sen voimia, mutta pitäkää sen henkeä joutilaana niin kauan kuin suinkin on mahdollista. Pelätkää kaikkia tunteita, jotka ovat aikaisemmat kuin niitä punnitseva ymmärrys. Ehkäiskää ja poistakaa vieraat vaikutelmat, ja välttääksenne pahan syntymistä älkää ollenkaan kiirehtikö hyvän harjottamista. Sillä hyvä on hyvä vasta järjen valaisemana. Pitäkää jokaista lykkäystä etuna; siinä on suuri voitto, jos kompastumatta voi lähestyä päämääräänsä; antakaa lapsuuden kypsyä lapsissa. Sanalla sanoen, jos jonkun opetuksen antaminen niille käy välttämättömäksi, niin älkää suinkaan antako sitä tänään, jos sen vaaratta voi lykätä huomiseen.
Toinen seikka, joka todistaa tämän metodin hyödyllisyyttä, on se, että lapsilla on erilaiset henkiset lahjat, jotka tulee hyvin tuntea, jotta voisi tietää mikä siveellinen johto kullekin niistä sopii. Kukin luonne vaatii että se on erityisellä tavalla ohjattava; ja jos kasvatuksesta toivoo hyviä tuloksia, on kukin luonne kasvatettava juuri tuolla omalla omituisella tavalla. Jos siis tahdotte olla varovainen, tarkastakaa ensin kauan luontoa ja pitäkää kauan oppilastanne huomionne esineenä, ennenkuin sanotte sille ensimäisen sanan. Antakaa ensin sen luonteen iduille täysi vapaus näyttäytyä, älkää saattako niitä missään suhteessa pakonalaisiksi, oppiaksenne tuntemaan ne perinpohjin. Luuletteko että tämä vapauden aika on lapselta hukkaan mennyttä? Eipä suinkaan; päinvastoin se on mitä parhaiten käytettyä; siitä näet saatte sen opetuksen, ettette hukkaa ainoatakaan hetkeä kasvatusaikana, joka on merkitykseltään paljon tärkeämpi. Jos taas alatte kasvatustoimenne ennenkuin tiedätte miten on meneteltävä, toimitte umpimähkään; ollen alttiina erehdyksille on teidän alkaminen alusta ja olette kauempana päämäärästä kuin jos olisitte koettanut saavuttaa sen vähemmin hätäisesti. Älkää siis menetelkö kuten saituri, joka menettää paljon valvoessaan sitä, ettei mitään menettäisi. Uhratkaa lapsen alaikäisyydestä aika, jonka korkoineen voitatte takaisin sen varttuneemmassa iässä. Viisas lääkäri ei anna umpimähkään määräyksiään niin pian kuin vaan on nähnyt sairaan, vaan tutkii ensin sairaan ruumiin tilaa, ennenkuin määrää mitään lääkkeitä; hän lykkää itse parantamisen tuonnemmaksi, mutta hän parantaa todella potilaansa; liian hätäinen lääkäri sitävastoin hänet tappaa.
Mutta minne asetamme tämän lapsen kasvattaaksemme sitä tunteettomana olentona, koneena? Siirrämmekö sen kuuhun tai autioon saareen? Poistammeko sen kaikkien ihmisten parista? Eikö se kohtaa kaikkialla maailmassa toisten intohimojen näkyä ja esimerkkiä? Eikö se koskaan ole näkevä ikäisiään lapsia? Eikö se ole näkevä vanhempiaan, naapureitaan, imettäjäänsä, kotiopettajatartaan, palvelijataan ja itse kasvattajataan, joka ei missään tapauksessa ole mikään enkeli?
Tämä vastahuomautus on varsin painava. Mutta olenko sitten väittänyt että luonnollinen kasvatus on jotakin helppoa? Oi ihmiset, onko minun syyni, että te olette tehneet vaikeaksi kaiken, mikä on hyvää? Myönnän että huomaan nämä vaikeudet; ne ovat kenties voittamattomat. Mutta joka tapauksessa on varmaa että, jos alati koettaa niitä syrjäyttää, ne saa jossakin määrin syrjäytetyiksi. Minä näytän sen päämäärän, johon on pyrittävä; en väitä että se todella olisi saavutettavissa. Sanon vaan että se, joka on päässyt sitä lähimmäksi, on saavuttanut parhaan tuloksen.
Muistakaa että ennenkuin rohkenee ryhtyä kehittämään lapsesta ihmistä, on välttämätöntä että itse on kehittynyt ihmiseksi; tulee omasta itsestään löytää esikuva, joka kelpaa lapselle malliksi. Niin kauan kuin lapsi vielä on vailla itsetietoisuutta, on aika valmistaa kaikki, minkä kanssa se tulee kosketuksiin ja pitää huolta siitä että sen ensi katseet kohtaavat ainoastaan sellaisia esineitä, jotka ovat soveliaat sen nähdä. Hankkikaa itsellenne kaikkien silmissä kunnioitusta ja koettakaa aluksi saavuttaa kaikkien rakkaus, niin että kukin koettaa tehdä teille mieliksi. Ette koskaan saata hallita lasta, ellette hallitse kaikkea mikä sitä ympäröi, eikä tämä vaikutusvalta koskaan ole tehoisa, ellei se perustu kunnioitukseen hyvettä kohtaan. Tässä ei ole kysymys kukkaron tyhjentymisestä eikä rahojen tuhlailemisesta täysin käsin. En ole koskaan nähnyt rahan saattavan ketään rakastetuksi. Ei myöskään sovi olla saita eikä kovasydäminen eikä tyytyä vaan valittamaan kärsimystä, jota voi lieventää. Mutta turhaan avaatte rahakirstunne, ellette samalla avaa sydäntänne, sillä muutoin toistenkin sydämet pysyvät suljettuina.
Teidän tulee uhrata aikanne, huolenpitonne, kiintymyksenne, koko olentonne; sillä mitä tahansa voinettekin rahallanne aikaansaada, huomataan kuitenkin aina, ettei lahjanne lähde sydämestä. On olemassa todisteita sellaisesta osanotosta ja hyväntahtoisuudesta, joka vaikuttaa paljon enemmän ja todella on palhon hyödyllisempi kuin kaikki lahjat. Kuinka moni onneton ja sairas on enemmän lohdutuksen kuin almujen tarpeessa! Kuinka monta sorrettua suojeleminen hyödyttää enemmän kuin raha! Sovittakaa keskenään eripuraisia, ehkäiskää riitajuttuja, terottakaa lasten mieliin velvollisuuden täyttämistä, kehottakaa isiä lempeyteen, edistäkää onnellisten avioiden solmimista, estäkää vainoa, käyttäkää runsaasti oppilaiden vanhempien tykönä saavuttamaanne suosiota auttaaksenne sitä heikkoa lähimmäistä, jolta kielletään oikeus ja jota mahtava sortaa. Ilmottakaa julkisesti olevanne onnettomien suojelijoita. Olkaa oikeamieliset, inhimilliset, hyväntekevät. Älkää yksistään antako almuja, vaan tehkää myös rakkaudentekoja; armeliaisuudenteot lieventävät enemmän kärsimyksiä kuin raha. Rakastakaa toisia, ja hekin ovat teitä rakastavat; palvelkaa heitä, ja hekin ovat teitä palvelevat; olkaa heidän veljiään, ja he tulevat olemaan lapsianne.
Mainitsen tässä vielä yhden syyn, miksi tahdon kasvattaa Émileä maalla, kaukana noista palvelijakonnista, jotka isäntiensä jälkeen ovat maailman kurjimpia ihmisiä, kaukana kaupungin synkistä tavoista, joita peittävä kiille saattaa ne lapsille houkutteleviksi ja tarttuviksi, jotavastoin talonpoikien paheet, ollen raakoja ja vailla ulkonaista korua, ovat enemmän omiaan herättämään inhoa kuin houkutusta, kun ei niiden matkiminen tuota mitään etua.