Kun lapset huomaavat tarpeensa, ennenkuin niitä tuntevat, on niiden henkinen kehitys jo sangen pitkälle edistynyt ja ne alkavat tuntea ajan arvon. Silloin on tärkeätä totuttaa niitä käyttämään sitä hyödyllisiin seikkoihin, mutta niiden tulee olla hyödylliset juuri niiden iälle ja soveltua niiden käsityskykyyn. Kaikki, mikä koskee siveellistä järjestystä ja yhteiskunnan tapoja on vielä jätettävä niille opettamatta, sillä ne eivät kykene näitä asioita ymmärtämään. On mieletöntä vaatia niitä harrastamaan seikkoja, joiden epämääräisesti sanotaan edistävän niiden parasta, niiden tietämättä mikä tämä paras on, ja josta niiden sanotaan suurina nauttivan etua, ilman että niillä nykyhetkenä on mitään etua tuosta ymmärtämättömästä seikasta.
Älköön koskaan saatettako lasta tekemään mitään pelkästä käskystä tai kehotuksesta. Ei mikään muu sen mielestä ole hyvää kuin se, minkä se itse huomaa hyväksi. Kun alati pakotatte sitä menemään ulommaksi käsityskykyään, luulette menettelevänne viisaasti ja varovaisesti, mutta siinä suuresti erehdytte. Antaaksenne sille käteen muutamia turhia aseita, joita se ei kenties koskaan voi käyttää, riistätte siltä ihmiselle tärkeimmän aseen, nimittäin terveen järjen. Totutatte sen aina olemaan toisten ohjattavana ja alati olemaan pelkkä kone toisten käsissä. Tahdotte että lapsi olisi tottelevainen ja oppivainen pienenä, samalla tahdotte että se suurena tulee herkkäuskoiseksi ja toisten petettäväksi. Sanotte sille alati: kaikki, minkä sinulta vaadin, on omaa etuasi varten; mutta et kykene sitä ymmärtämään. Mitä minua liikuttaa, jos sinä ymmärrät tai et ymmärrä sitä, mitä sinulta vaadin. Teethän työtä yksinomaan itseäsi varten. Kaikilla näillä kauniilla puheilla, joita oppilaallenne nyt pidätte, saattaaksenne sen viisaaksi, valmistatte hedelmällistä maaperää niille puheille, jotka hänelle kerran tulevaisuudessa on pitävä joku haaveilija, petturi, juonittelija, joku konna tai mikä houkkio tahansa, joka tahtoo saada hänet ansaansa tai tyrkyttää hänelle hulluja mielipiteitään.
On tärkeätä että aikaihminen tietää paljon seikkoja ja sellaisia, joiden hyödyllisyyttä lapsi ei kykene tajuamaan. Mutta onko välttämätöntä ja edes mahdollista että lapsi tietää mitä aikaihmisen tulee tietää? Koettakaa opettaa lapselle kaikkea, mikä sen ikäiselle on hyödyllistä, ja huomaatte että koko sen aika on täyttyvä toimista. Miksi tahdotte, että se niiden opintojen vahingoksi, jotka soveltuvat sen iälle, harrastaisi varttuneemman iän opintoja, iän, jonka saavuttamisesta sillä on niin vähän takeita? Mutta, sanonette, onko aikaa oppia sitä, mikä on tiedettävä, silloin kuin se hetki on tullut, jolloin tuota tietoa tulisi käyttää? Sitä en tiedä. Tiedän ainoastaan, että sitä on mahdoton oppia aikaisemmin. Oikeat opettajamme näet ovat kokemus ja tunne, eikä ihminen koskaan hyvin tiedä mikä hänelle on sopivaa ja edullista, ellei hän ole siitä saanut kokemusta niistä elämäntiloista, joissa itse on ollut. Lapsi tietää syntyneensä tullakseen aikaihmiseksi. Kaikki sen käsitteet aikaihmisen tilasta voivat tarjota sille tilaisuutta oppimiseen. Mutta niiden käsitteiden suhteen, jotka koskevat tätä tilaa ja jotka käyvät yli sen käsityskyvyn, sen tulee pysyä mitä täydellisimmässä tietämättömyydessä. Koko kirjani on alituinen todiste tästä kasvatusopillisesta periaatteesta.
Niin pian kuin saatamme mainita oppilaallemme sanan hyödyllinen, on meillä hallussamme lisäkeino häntä ohjataksemme. Tämä sana näet tekee häneen suuren vaikutuksen, jos nimittäin tämä käsite oikein suhtautuu hänen ikäänsä ja jos hän selvästi tajuaa missä yhteydessä se on hänen nykyisen etunsa kanssa. Teidän lapsiinne tämä sana ei tee mitään erityistä vaikutusta, kun näet ette ole niissä siitä herättänyt niiden tajuntakyvyn mukaista käsitystä ja kun muut aina pitävät huolta siitä, mikä niille on hyödyllistä, joten niiden ei itsensä koskaan tarvitse sitä ajatella eikä tietää mitä hyödyllinen on.
Mikä hyöty tästä on? Siinä se pyhä sana, joka tästälähin on oleva ratkaisevana minun ja hänen välillä kaikissa elämämme toimissa. Se on se kysymys, jonka minä ehdottomasti teen jokaisen muun kysymyksen jälkeen ja joka on ehkäisevä nuo monet tyhmät ja väsyttävät kysymykset, joilla lapset lakkaamatta ja turhanpäiten väsyttävät kaikkia, jotka niitä ympäröivät, tehden sen enemmän ylläpitääkseen vaikutusvaltaansa heihin kuin aikeessa niistä saada hyötyä. Se ihminen, johon tärkeimpänä opetuksena on terotettu, ettei pidä koettaa oppia mitään muuta kuin hyödyllistä, kysyy Sokrateen tavoin. Hän ei tee ainoatakaan kysymystä olematta sitä ennen selvillä kysymyksen syystä, sillä hän tietää, että tätä häneltä kysytään, ennenkuin vastataan.
Huomatkaa minkä voimakkaan välikappaleen olen antanut teille vaikuttaaksenne oppilaaseenne. Kun hän näet ei juuri tunne mitään syitä, on hänen melkein pakko vaieta milloin vaan tahdotte. Mutta minkä suuren edun tuottaakaan kasvattajalle hänen tietonsa ja kokemuksensa, joiden avulla hän voi todistaa kaikkien niiden seikkojen tuottaman hyödyllisyyden, joita ehdottaa! Sillä on luonnollista, että tekemällä hänelle tämän kysymyksen opetamme häntä vuorostaan tekemään sen meille. Voimme olla varmat siitä että hän kaiken johdosta, mitä hänelle ehdotamme, noudattaen esimerkkiämme on sanova: Mitä hyötyä on tästä?
Tämä on ehkä se ansa, jota kasvattajan on kaikkein vaikeinta välttää. Jos hän näet lapsen kysyttyä jotakin, koettaa ainoastaan päästä asiasta ja mainitsee sille vaan yhdenkin syyn, jota se ei kykene ymmärtämään, niin lapsi, huomatessaan että hän mittakaavanaan käyttää omaa käsityskykyään, eikä lapsen ymmärrystä, arvelee hänen syitään päteviksi hänen ikäiselleen, mutta ei lapselle. Silloin lapsi ei enää luota kasvattajaan, ja kaikki on hukassa. Mutta kukahan opettaja tahtoisi jäädä oppilaalleen vastausta velkaa ja myöntää hänelle olevansa väärässä? Ei yksikään tahdo tunnustaa edes niitä vikoja, jotka hänellä todella on. Minä taas pitäisin velvollisuutenani tunnustaa olevani väärässä silloinkin, kun itse teossa olisin oikeassa, mutta kun en voisi oppilaalleni saattaa perusteitani ymmärrettäviksi. Täten olisi menettelytapani aina selvä ja johdonmukainen hänen mielestään, eikä koskaan herättäisi hänessä epäluuloa. Täten minä säilyttäisin enemmän luottamusta omistamalla itselleni luuloteltuja vikoja, kuin mitä muut tekevät peittämällä vikojaan.
Ajatelkaa ennen kaikkea että hyvin harvoin on teidän tehtävänne ehdottaa oppilaallenne mitä hänen tulee oppia; hänen tehtävänsä on haluta, etsiä ja löytää se; teidän on saatettava se hänelle tajuttavaksi, taitavasti herätettävä tämä halu ja annettava hänelle keinot tyydyttää tuota tiedonhaluaan. Siitä seuraa, että teidän tulee tehdä ainoastaan muutamia kysymyksiä, mutta valita ne hyvin. Koska hänellä on oleva paljon enemmän kysyttävää teiltä kuin teillä häneltä, tarvitsee teidän paljoa vähemmin paljastaa itseänne ja teillä on oleva paljon useammin tilaisuus sanoa hänelle: mitä hyötyä on siitä, mitä minulta kysyt?
Koska lisäksi on sangen vähän tärkeätä oppiiko hän sitä vai tätä, kun hän vaan käsittää hyvin sen, minkä oppii ja mikä hyöty siitä on, niin siinä tapauksessa, ettette voi antaa hänelle esille otetusta seikasta hänen käsityskyvylleen sopivaa selitystä, on parasta ettette anna mitään selitystä. Sanokaa hänelle suoraan: en voi antaa sinulle hyvää vastausta; erehdyin, jättäkäämme tämä seikka. Jos se, mitä aioitte opettaa, todella oli epäonnistunutta, ei ole vahinko, että se hylätään. Ellei, saatte vähällä vaivalla tilaisuuden selvittää hänelle sen hyödyllisyyden.
Minä en ollenkaan pidä pitkien puheiden ja esitelmien muodossa annetusta opetuksesta; nuoret niitä sangen vähän seuraavat eivätkä paina niitä mieleensä. Itse asia ennen kaikkea! En koskaan tarpeeksi saata huomauttaa että panemme liiaksi painoa sanoihin. Lörpöttelevällä ja puheliaalla opetustavallamme kasvatamme pelkkiä lörpöttelijöitä.