Sellaisten syiden ja seurausten suhteet, joiden yhteyttä emme tajua, se hyvä ja paha, jota emme käsitä, tarpeet, joita me emme koskaan ole tunteneet, eivät meistä ole minkään arvoiset. On mahdotonta herättää meissä harrastusta mihinkään, mikä on niiden yhteydessä. Viidentoistavuotiaana arvostelemme viisaan miehen onnellista tilaa yhtä suureksi kuin kolmekymmenvuotiaana paratiisin ihanuutta. Ja kun ei kumpaakaan hyvin käsitä, tekee varsin vähän niitä itselleen hankkiakseen. Ja jos niitä käsittäisikin, sittenkin tekisi varsin vähä niitä saavuttaakseen, ellei niitä halua, ellei tunne niiden olevan itselleen soveliaita. On helppo selittää lapselle että se, minkä tahtoo sille opettaa, on hyödyllistä; mutta tämä ei merkitse mitään, ellei siinä voi herättää todellista vakaumusta siitä. Turhaan tyyni järki saattaa meitä hyväksymään tai hylkäämään. Ainoastaan intohimo saattaa meidät toimimaan, ja miten voimmekaan intohimoisesti tavoitella sellaista, jota emme harrasta!
Älkää koskaan kiinnittäkö lapsen huomiota sellaiseen, jota se ei kykene käsittämään. Niin kauan kuin ihmiskunta on sille melkein vieras, ei sitä voi kohottaa miehen kannalle, vaan tulee esittää sille miehen tilaa ja oloja sen omalta kannalta. Vaikka pidättekin silmällä sitä, mikä sille voi olla hyödyllistä varttuneemmassa iässä, älkää puhuko sille muusta kuin sellaisesta, minkä hyötyä se jo kykenee käsittämään. Muuten ei koskaan pidä verrata sitä toisiin lapsiin; älköön sillä olko mitään kilpailijoita, ei edes juoksussa, niin pian kuin se alkaa järkevästi ajatella. On monta vertaa parempi, että se on vallan oppimatta sellaista, mitä oppisi ainoastaan kateuden ja turhamielisyyden vaikutuksesta. Sen sijaan olen huomauttava sille joka vuosi sen saavuttamaa edistystä ja olen vertaava sitä aina seuraavan vuoden edistykseen. Olen sanova sille: olet kasvanut niin tai niin monta linjaa, tuon ojan yli olet kerran hypännyt, tuollaisen taakan kantanut, noin pitkälle heitit kiven ja tuon matkan juoksit lepäämättä. Saammepa nähdä mitä nyt kykenet tekemään. Näin innostutan oppilastani saattamatta häntä kellekään kateelliseksi. Hän tahtoo kunnostaa itseään entistään enemmin. En huomaa mitään haittaa siitä, että hän on oma kilpailijansa.
Vihaan kirjoja; ne opettavat meitä vaan puhumaan asioista, joita emme tunne. Sanotaan Hermeksen kaivertaneen patsaisiin tieteiden alkeet, suojatakseen nämä keksintönsä uudelta vedenpaisumukselta. Jos hän hyvin olisi terottanut niitä ihmisten mieliin, ne olisivat säilyneet perintötietona. Hyvin kehitetyt aivot ovat ne muistopatsaat, joihin kaiverrettuina inhimilliset tiedot varmimmin pystyvät.
Eiköhän voitaisi koota eri kirjoihin sirotettuja tietoja siten, että ne palvelisivat samaa tarkoitusperää, joka helposti olisi käsitettävissä ja joka voisi innossa tätäkin ikää? Jos voitaisiin keksiä tila, jossa kaikki ihmisen luonnolliset tarpeet ilmeisesti selviäisivät lapselle, ja jossa keinot tyydyttää näitä tarpeita vähitellen yhtä helposti kehittyisivät, niin kuvaamalla vilkkaasti ja yksinkertaisesti tätä tilaa tulisi antaa lapsen mielikuvitukselle ensimäinen herätys ja harjotus.
Intomielinen filosofi! Huomaan jo sinun mielikuvituksesi leimuavan. Mutta älä turhaan vaivaa päätäsi: tämä tila on jo löydetty, se on jo kuvattukin, ja tämä on tehty — en tahdo tätä väittäen sinua loukata — paljoa paremmin kuin sinä itse sen tekisit, ainakin enemmän todellisuuden mukaisesti ja yksinkertaisemmin. Koska välttämättömästi tarvitsemme kirjoja, on olemassa yksi sellainen, joka mielestäni tarjoaa mitä onnistuneimman esityksen luonnollisesta kasvatuksesta. Tämä kirja on oleva ensimäinen, jonka Émileni on lukeva; se on kauan aikaa yksin muodostava koko hänen kirjastonsa ja on aina siinä pysyvä kunniasijalla. Se on oleva se teksti, johon kaikki luonnontieteitä koskevat keskustelumme ainoastaan tarjoavat kommentarioita. Se on edistyessämme oleva arvostelukykymme mittaajana, ja sitä olemme aina mielihyvällä lukevat, niin kauan kuin makumme ei ole turmeltunut. Mikä on siis tämä merkillinen kirja? Onko se joku Aristoteleen, Pliniuksen vai Buffonin teos? Ei. Se on Robinson Crusoe.
Robinson Crusoe saaressaan, yksin, kaivaten lähimmäistensä apua ja kaikenlaisia työaseita ja kuitenkin tullen toimeen, pysyen yllä jopa hankkien itselleen jonkunlaista elämän mukavuutta — kas siinä aihe, joka huvittaa kutakin ikää ja joka lukemattomin tavoin voidaan tehdä lapsille miellyttäväksi. Tässä siis kohtaamme todella tuollaisen aution saaren, johon aikaisemmin viittasin. Tämä tila ei ole, sen myönnän, yhteiskuntaihmisen tila; on todenmukaista ettei Émilekään sellaiseen joudu. Mutta tämän tilan mukaan hänen tulee arvostella kaikkia muita elämäntiloja. Varmin keino kohota yläpuolelle ennakkoluuloja ja tehdä oikeita johtopäätöksiä olojen oikeista suhteista on asettua tuollaisen yksinäisen ihmisen asemaan ja arvostella kaikkea niin kuin tuo ihminen itse arvostelisi oman hyötynsä kannalta.
Jos tästä romaanista jätetään huomioon ottamatta sivuseikat, niin on se, alkaen Robinsonin lähellä saartaan tapahtuneesta haaksirikosta ja päättyen sen laivan tuloon, joka hänet sieltä vie pois, tarjoava Émilelle sekä huvia että oppia kysymyksessä olevassa iässä. Tahdon että hänen päänsä siitä on joutuva pyörälle, että hän alati ajattelee linnaansa, vuohiaan, istutuksiaan; hän saa oppia, ei kirjoista, vaan käytännössä yksityisseikkoja myöten, kaikki mitä sellaisessa tilassa ollen tulee oppia. Hän kuvitelkoon itse olevansa Robinson. Kuvitelkoon että on puettu vuotiin, että hänellä on suuri lakki päässä, vyöllä suunnaton miekka, sanalla sanoen että on kirjan sankarin eriskummaisissa tamineissa, lukuunottamatta päivänvarjostinta, jota hän ei tarvitse. Tahdon että hän on levoton niiden toimenpiteiden suhteen, joihin on ryhdyttävä, jos tämä tai tuo sattuisi puuttumaan häneltä, ja että hän arvostelee sankarinsa menettelyä. Hän tutkikoon, eikö hän ole laiminlyönyt mitään, eikö jotain voisi tehdä paremmin. Pankoon hän tarkoin merkille hänen erehdyksensä, jotta ei itse samanlaisessa tilassa niihin joutuisi. Sillä aivan varmaan hän päättää itse lähteä samanlaiselle seikkailuretkelle. Tämä on ainoa oikea tuulentupa tuossa onnellisessa iässä, jossa ei tunneta muuta onnea kuin se, minkä välttämättömien tarpeiden tyydyttäminen ja vapaus tuottaa.
Minkä oivallisen apulähteen tarjoaa tämä lapsen into taitavalle miehelle, joka on herättänyt sen juuri kasvatustarkoituksiaan varten! Lapsi näet, joka palaa halusta hankkia itselleen täyden varaston saartansa varten, on oleva innokkaampi oppimaan kuin opettaja opettamaan. Se tahtoo tietää kaikki, mikä on hyödyllistä, eikä tahdokaan muuta tietää. Sitä ei enää tarvitse kehottaa, päinvastoin tulee sitä pidättää. Muuten tulee meidän joutuin saattaa se kotiutuneeksi tässä saaressa, niinkauan kuin se siellä löytää onnensa. Sillä se päivä lähestyy, jolloin se, jos tahtookin elää siinä, ei ainakaan tahdo elää yksin, ja jolloin Perjantai, jota se nyt ei ollenkaan ajattele, ei sille enää tarjoa riittävää seuraa.
Luonnontarpeiden vaatima taidokkaisuus, johon yhden ihmisen työ voi riittää, johtaa etsimään ja harjottamaan teollisuuden vaatimaa taitoa ja siihen tarvitaan useiden käsien yhteistyötä. Edellistä saattavat harjottaa erakot ja villi-ihmiset; jälkimäinen taas saattaa syntyä ainoastaan yhteiskunnassa ja tekee tämän välttämättömäksi. Niin kauan kuin tunnetaan ainoastaan fyysillisiä tarpeita, kukin ihminen riittää itselleen. Ylimääräisten varojen ja apukeinojen ilmaantuminen tekee välttämättömäksi työn jaon. Sillä vaikka yksi ihminen yksin työtä tehdessään ansaitsee yhden ainoan ihmisen toimeentulon, ansaitsee sata yhdessä työtä tekevää ihmistä kahdensadan hengen toimeentulon. Niin pian kuin osa ihmisiä lepää, täytyy työtä tekevien käsivartten korvata joutilasten työttömyyttä.
Kasvattajan suurimpana huolena tulee olla pitää kaukana oppilaastaan kaikki tiedot niistä yhteiskuntasuhteista, joita hän ei kykene käsittämään. Mutta kun tietojen keskinäinen yhteys pakottaa kasvattajaa hänelle osottamaan ihmisten keskinäistä riippuvaisuutta, älköön hänelle niitä osotettako siveelliseltä kannalta, vaan käännettäköön hänen tarkkaavaisuutensa aluksi teollisuuteen ja mekaaniseen taitoon, jotka saattavat ihmiset toisilleen hyödyllisiksi. Kun viette oppilaanne verstaasta verstaaseen, älkää koskaan salliko hänen nähdä mitään työtä tehtävän, itse omin käsin siihen ryhtymättä, älkääkä antako hänen lähteä pois verstaasta ilman että hän täydelleen käsittää siinä esiintyvän menettelytavan syyt tai ainakin niiden työtapojen syyt, joita hän on tarkastanut. Tätä varten on kasvattajan itsensä tekeminen työtä ja kaikkialla antaminen oppilaalleen esimerkkiä; jotta hänestä tulisi mestari, tulee kasvattajan kaikkialla olla oppipoika. Tulee näet ottaa huomioon että tunnin työnteko on lapselle opettava enemmän kuin koko päivän kestänyt selittely.