Jos huonoista tavoistaan tunnettu mies oli esittänyt oivallisen mielipiteen Spartan neuvostossa, toimittivat eforit sitä huomioon ottamatta jonkun hyveellisen kansalaisen tekemään saman ehdotuksen. Mikä kunnia yhdelle, mikä häpäisevä huomautus toiselle, kehumatta tai moittimatta kumpaakaan! Eräät juoppolallit saastuttivat kerran Samos-saarella[59] eforien virkaistuimen: seuraavana päivänä kuulutettiin julkisesti ruokoton esiintyminen samoslaisille sallituksi. Todellinen rangaistus ei olisi koskenut niin ankarasti kuin moinen lupa. Kun Sparta on lausunut mielipiteensä siitä, mikä on tai mikä ei ole kunniallista, ei Kreikka vetoa sen tuomioista.
Kahdeksas luku.
Kansalaisuskonnosta.
Ihmisillä ei alkuaan ollut muita kuninkaita kuin jumalat, eikä muuta hallitusta kuin jumalhallitus. He ajattelivat samoin kuin Caligula ja ajattelivat siihen aikaan oikein. Tarvitaan pitkällistä tunteiden ja käsitystapojen muutosta, ennenkuin ihminen jaksaa alistua hyväksymään kaltaisensa herrakseen ja uskoa tulevansa hyvin toimeen silläkin tavalla.
Yksin siitä seikasta, että jumala asetettiin jokaisen valtiollisen yhdyskunnan pääksi, seurasi, että oli yhtä monta jumalaa kuin kansaakin. Kaksi toisilleen vierasta ja melkein aina toisilleen vihamielistä kansaa ei voinut kauvan tunnustaa samaa herraa: kaksi keskenään taistelevaa sotajoukkoa ei voisi totella samaa päällikköä. Näin oli kansallisista jakautumisista seurauksena monijumalaisuus ja siitä taas uskonnollinen ja kansallinen suvaitsemattomuus. jotka ovat luonnostaan sama asia, niinkuin jälempänä osoitetaan.
Kreikkalaisten päähänpisto nähdä omia jumaliaan raakalaiskansojen keskuudessa johtui siitä päähänpistosta, että he olivat mielestään myös näiden kansojen luonnollisia ylivaltiaita. Mutta meidän päivinämme tuhlataan oppineisuutta sangen naurettavalla tavalla silloin kun väitetään eri kansojen jumalia samoiksi olennoiksi; ikäänkuin Moolok, Saturnus ja Kroonos voisivat olla yksi ja sama jumala; ikäänkuin foinikialaisten Baal, kreikkalaisten Zeus ja latinalaisten Jupiter voisivat olla sama jumala; ikäänkuin voisi olla mitään yhteistä haaveolennoiila, joilla on eri nimetkin!
Mutta jos kysyttäisiin, kuinka pakanuuden aikana, jolloin jokaisella valtiolla oli omat palvontamenonsa ja jumalansa, ei ollut lainkaan uskonsotia, niin vastaan minä sen johtuneen juuri siitä, ettei ainoakaan valtio, jolla oli oma jumalanpalveluksensa yhtä hyvin kuin hallituksensakin, eroittanut jumaliaan laeistaan. Valtiollinen sota oli samalla myös uskonnollista sotaa: jumalain hallintoalueiden rajat kulkivat niin sanoaksemme pitkin kansakuntien rajoja. Yhden kansan jumalalla ei ollut mitään oikeuksia toisiin kansoihin. Pakanain jumalat eivät olleet suinkaan kateellisia jumalia; he jakoivat keskenään maailman herruuden. Jopa taipuivat Mooses ja Heprean kansakin joskus tähän käsitykseen Israelin jumalasta puhuessaan. He pitivät kyllä, se on totta, kananealaisten jumalia mitättöminä ja voimattomina olentoina, koska nämä kananealaiset olivat henkipattoja, tuhoon vihittyjä kansoja, joiden maat heidän oli määrä anastaa. Mutta katsokaahan vain, kuinka he puhuivat niiden naapurikansojen jumalista, joita heidän oli kielletty ahdistamasta! Jos sinun jumalas Kamos on jonkun ajanut pois, sanoi Jefta Ammonin lapsille, omista se ja anna meidän omistaa kaikki ne, jotka Herra meidän Jumalamme meidän edestämme on ajanut pois.[60] Nähdäkseni tunnustetaan siinä hyvin selvästi Kamoksen oikeuksien ja Israelin jumalan oikeuksien samanarvoisuus.
Mutta kun juutalaiset, jouduttuaan ensin Babylonian kuninkaiden ja sittemmin Syyrian kuninkaiden valtaan, tahtoivat itsepintaisesti olla tunnustamatta mitään muuta jumalaa kuin omaansa, toimitti tämä kieltäytyminen, jota pidettiin kapinoimisena voittajaa vastaan, heille monia vainoja, joista kerrotaan heidän historiassaan ja joista ei nähdä ainoatakaan muuta esimerkkiä ennen kristinuskon ilmestymistä.[61]
Koska jokainen uskonto oli yksinomaan sidottu sen valtion lakeihin, joka sen määräsi, ei ollut olemassa toista keinoa jonkun kansan kääntämiseksi kuin sen orjuuttaminen eikä muita lähetyssaarnaajia kuin valloittajat; ja kun pakko muuttaa uskoa oli voitettujen laki, täytyi aluksi voittaa ennenkuin saattoi puhua uskon muuttamisesta. Ihmiset eivät suinkaan taistelleet jumalain puolesta, vaan taistelivat jumalat, niinkuin Homeroksessakin, ihmisten puolesta; kukin pyysi omalta jumalaltaan voittoa ja maksoi sen uusilla alttareilla. Ennenkuin roomalaiset valloittivat jonkun paikan, kehoittivat he sen jumalia poistumaan; ja jos he jättivät tarentumilaisille näiden vihastuneet jumalat, niin tapahtui se siksi, että he pitivät näitä jumalia omien jumaliensa alamaisina, joiden oli pakko osoittaa niille nöyryyttään: he jättivät voitetuille näiden jumalat, niinkuin he jättivät heille heidän lakinsa. Kapitoliumin Jupiterille lahjoitettu seppele oli useinkin ainoa vero, mitä he tässä suhteessa vaativat.
Kun roomalaiset olivat valtansa mukana levittäneet myös uskontoaan ja jumaliaan ja usein vielä itse omaksuneet voitettujen jumalia myöntämällä molemmille kansalaisoikeudet, kerääntyi tämän laajan valtakunnan kansoille vähitellen suuret joukot jumalia ja palvontamenoja, jotka olivat kutakuinkin samanlaisia kaikkialla: ja siitä syystä muodosti pakanuus lopulta koko silloin tunnetussa maailmassa vain yhden ja saman uskonnon.