Tulipalo sattui varhain lauantai-aamuna, ja sunnuntaina papit kaikissa kirkoissa kehoittivat ihmisiä vapaaehtoisesti ottamaan vieraikseen yhden tai kaksi lasta kolmen viikon ajaksi, kunnes orpokodin koneisto taas saataisiin käymään.
Oli innostavaa saada nähdä vastauksia. Puolen tunnin sisällä oli joka lapsi majoitettu. Ja ajattele mitä se merkitsee tulevaisuutta varten: joka ainoa näistä perheistä on tästä saakka aina tunteva henkilökohtaista harrastusta tätä orpokotia kohtaan. Ajattele myöskin mitä se merkitsee lapsille. He saavat nyt nähdä kuinka oikeissa perheissä asutaan, ja tämä on ensimäinen kerta kun monet tusinat heistä astuvat yksityisen talon kynnyksen yli.
Kuule sitten pysyvämpiä suunnitelmia päästäksemme talven läpi. Maalaisklubilla on klubitalo juoksupoikia varten, jota he eivät käytä talvella ja jonka he ovat kohteliaasti luovuttaneet meille. Se yhtyy alueeseemme taustasta, ja panemme sen kuntoon neljälletoista lapselle, Miss Matthews hoitajana. Koska ruokasalimme ja keittiömme ovat vahingoittumattomat, saavat he käydä täällä syömässä ja koulutunneilla ja palata illalla kotiin sitä reippaampina käveltyään puolen peninkulmaa. "Vasemmaksi paviljongiksi" nimitämme me sitä.
Sitten tuo kiltti äidillinen Mrs. Wilson, joka asuu lähellä tohtoria — hän joka on niin onnistunut pikku Lorettamme suhteen — on suostunut ottamaan viisi lisää neljällä dollarilla viikossa jokaisesta. Jätän hänelle vanhimpia ja lupaavimpia tyttöjämme, joissa on ilmennyt taloudellisia vaistoja ja jotka mielellään oppisivat ruuanlaittoa sopivan pienessä asteikossa. Mrs. Wilson ja hänen miehensä ovat niin verraton pari, toimellinen, ahkera, yksinkertainen ja rakastava — luulen että tytöille tekee hyvää tarkata heitä. Harjoituskurssi vaimoudessa!
Kerroinko sinulle Knowltopin ihmisistä itäpuolella John Grier Homea, jotka ottivat 47 vesaa luoksensa tulipaloyönä, ja kuinka koko vierasseurue muuttui tilapäisiksi lastenhoitajattariksi? Vapautimme heidät 36:sta seuraavana aamuna, mutta heillä on vielä 11. Olenko joskus sanonut Mr. Knowltopia äreäksi vanhaksi saituriksi? Minä otan sanani takaisin. Pyydän häneltä anteeksi. Hän on lempeä karitsa. Tiedätkö mitä tuo siunattu mies on hädän hetkenämme tehnyt? Hän on pannut kuntoon tyhjän vuokraajan asunnon talossaan meidän vauvojamme varten, on itse palkannut opinkäyneen englantilaisen pikkulasten hoitajattaren pitämään heistä huolta ja antaa heille joka päivä erinomaista maitoa omasta mallinavetastaan. Hän sanoo vuosikausia pohtineensa mitä tehdä tuolla maidolla. Hän ei viitsi ruveta myymään sitä, koska häviäisi neljä senttiä litralta!
Kaksitoista vanhinta tyttöä makuusali A:sta aion majoittaa uuteen voudin mökkiin. Turnfelt raukat, jotka ovat asuneet siinä vain kaksi päivää, karkoitetaan kylään. Mutta heistä ei olisi mitään hyötyä lasten paimentamisessa, ja minä tarvitsen heidän huoneensa. Kolme tai neljä näistä tytöistä on palautettu kasvattikodeista pahantapaisina, ja he tarvitsevat aika tehoisaa silmälläpitoa. Mitä luulet että siis olen tehnyt? Sähköttänyt Helen Brooksille ja käskenyt häntä antamaan palttua kustantajille ja ottamaan huolekseen tyttöni. Sinä tiedät että hän tulee olemaan verraton heidän kanssaan. Hän on suostunut toistaiseksi. Helen parka on saanut tarpeekseen tuosta peruuttamattomasta naimasopimuksesta, hän tahtoo nyt että kaikki elämässä on vain kokeeksi!
Vanhimmille pojille on tapahtunut jotakin erikoisen hauskaa. Olemme saaneet kiitollisuuslahjan J.F. Bretlandilta. Hän meni kiittämään tohtoria Allegrasta, heillä oli pitkä keskustelu laitoksen tarpeista, ja J.F.B. tuli takaisin ja antoi minulle 3000 dollarin pankkiosoituksen intiaanileirien rakentamiseksi kestävään muotoon. Hän ja Percy ja kylässä asuva arkkitehti ovat tehneet piirustuksia, ja toivomme että heimot kahden viikon kuluttua saavat asettua talvileiriin.
Mitä siitä vaikka 107:n lapseni koti on palanut, kun he kerran elävät näin hyväsydämisessä maailmassa?
Perjantaina.
Ihmettelet varmaan miksi en kirjoita mitään yksityiskohtia tohtorin tilasta. En voi antaa ensikäden tietoja, koska hän ei tahdo nähdä minua. Hän on kuitenkin jo ottanut vastaan kaikki muut paitsi minut — Betsyn, Allegran, Mrs. Livermoren, Mr. Bretlandin, Percyn, erinäisiä johtokunnan jäseniä, ja he kertovat kaikki että hänen parantumisensa edistyy niin hyvin kuin voi odottaa, kun kaksi kylkiluuta on katkennut ja yksi pohkioluu murtunut. Se on luullakseni ammattinimi tuolle erikoisjalalle, joka katkesi. Hän ei pidä siitä että hänestä tehdään numeroa, eikä suostu arvokkaasti esiintymään sankarina. Minä itse, laitoksen kiitollisena päänä, menin useita eri kertoja hänen luokseen esittämään viralliset kiitokseni, mutta alituisesti kohtasi minut ovella sana että hän nukkuu eikä halunnut tulla häirityksi. Kaksi ensimäistä kertaa uskoin Mrs. McGurkia, sitten — no niin, minä tunnen tohtorimme! Kun siis oli aika lähettää pikku tyttömme lepertelemään itsetiedottomat hyvästinsä miehelle, joka oli pelastanut hänen henkensä, lähetin hänet matkaan Betsyn kanssa.