Rakas Judy!
Orpokodin elämä on hiukan virkistynyt muutamina viime päivinä — sitten kun suuri Kalanmaksaöljy-sota alkoi raivota. Ensimäinen ottelu tapahtui tiistaina, ja sen minä ikävä kyllä menetin, kun olin neljän lapseni kanssa lähtenyt pienelle ostosmatkalle kylään. Palasin ja löysin koko orpokodin hysteerisen kuohunnan vallassa. Tohtorimme oli käynyt talossa.
Sandyllä on kaksi intohimoa elämässään: toinen kalanmaksaöljy ja toinen pinaatti, jotka eivät kumpikaan ole suosittuja lastenkamarissamme. Joku aika sitten — itse asiassa jo ennen minun tuloani — hän oli määrännyt kalanmaksaöljyä kaikille vähäverisille lapsille ja antanut sitä varten ohjeet Miss Snaithille. Eilen — epäluuloisena kuin skotlantilainen ainakin — hän alkoi nuuskia ympäri saadakseen selville miksi nuo pienet rottaparat eivät lihonneet niin nopeasti kuin hänen mielestään olisi pitänyt, ja hän kaivoi esiin innoittavan häväistysjutun. He eivät olleet saaneet pisaraakaan kalanmaksaöljyä kolmeen kokonaiseen viikkoon! Silloin hän räjähti, ja siitäkös nousi ilo ja kiihtymys ja hysteerisiä kohtauksia.
Betsy sanoo että hänen täytyi lähettää Sadie Kate pesutupaan tekaistulle asialle, koska tohtorin puhetapa ei sopinut orpolasten korville. Kun minä tulin kotiin, oli hän jo lähtenyt, ja Miss Snaith vetäytynyt itkien huoneeseensa, ja neljäntoista kalanmaksaöljypullon olinpaikka oli vielä tuntematon. Hän oli korkeimmalla äänellään sanonut, että Missi kai oli syönyt öljyn itse. Kuvittele Miss Snaithia — hän joka on niin viaton ja leuaton ja vaaraton — varastamassa kalanmaksaöljyä noilta avuttomilta orpolapsiraukoilta ja ryypiskelemässä sitä yksityisesti!
Puolustuksekseen Miss Snaith intohimoisesti vakuutti että hän rakasti näitä lapsia ja oli tehnyt velvollisuutensa niinkuin hän sen ymmärsi. Hän ei uskonut että oli hyvä antaa lääkkeitä pikkulapsille; hän arveli rohtojen tekevän pahaa heidän pienille vatsaraukoilleen. Voit kuvitella Sandyä! Voi taivas, taivas! Ja minä kun en saanut olla näkemässä!
No niin, myrsky raivosi kolme päivää, ja Sadie Kate juoksi pienet jalkansa meikein poikki kuljettaessaan kirpeitä sanomia tohtorin ja meidän välillä. Vain hätätilassa keskustelen hänen kansaan puhelimessa, sillä hänellä on emännöitsijänä harmillinen vanha äkäpussi, joka kuuntelee alakerran torvessa, enkä tahdo että John Grierin häpeälliset salaisuudet leviävät maailmalle. Tohtori vaati Miss Snaithin pikaista erottamista, ja minä kieltäydyin. Tietenkin hän on epämääräinen, polttopisteetön, kyvytön vanha otus, mutta hän rakastaa lapsia ja sopivasti valvottuna on hyvinkin hyödyksi.
Hänen korkeitten perhesuhteittensa tähden ainakaan en voi antaa hänelle häpeällistä lähtöpassia kuin millekin juopolle kokille. Toivon voivani ajan pitkään hälventää hänet täältä hienotunteisella suostuttelutoiminnalla; ehkä saan hänet tuntemaan, että hänen terveytensä vaatii talvea Kaliforniassa. Sitäpaitsi, tahtoi tohtori mitä tahansa, on hänen käytöksensä niin määräävää ja itsevaltaista, että ihan kunnioituksesta itseään kohtaan täytyy asettua toiselle puolelle. Kun hän säätää että maa on pyöreä, minä viipymättä vakuutan, että se on kolmikulmainen.
Vihdoin, kolmen mieluisasti pirteyttävän päivän jälkeen, koko juttu asettui. Tohtorilta saatiin anteeksipyyntö (hyvin mieto) siitä että hän oli ollut niin epäystävällinen neiti paralle; ja tältä taas saatiin täysi tunnustus ja lupauksia tulevaisuuden varalle. Nähtävästi hän ei ollut hennonut pakottaa pikku kultia syömään tuota moskaa, mutta hyvin ilmeisistä syistä ei hän myöskään ollut hennonut pahoittaa tohtori MacRaen mieltä, ja niinpä hän piilotti viimeiset neljätoista pulloa pimeään nurkkaan kellariin. Sitä vain en käsitä, kuinka hän aikoi lopulta vapautua saaliistaan. Voiko kalanmaksaöljyä pantata?
MYÖHEMMIN.
Rauhanneuvottelut ovat päättyneet tänä iltapäivänä ja Sandy oli juuri poistunut arvokkaasti, kun Hon. Cyrus Wykoff ilmoitettiin saapuneeksi. Kaksi vihollista yhden tunnin sisällä on totisesti liikaa!