Ongelma, joka valvottaa minua tähän aikaan, on seuraava: Mihin panna lapset siksi aikaa kun meidät rakennetaan uudestaan? On kovaa asua talossa ja rakentaa sitä samaan aikaan. Miten olisi jos vuokraisin sirkusteltan ja pystyttäisin sen pihalle?
Niin myöskin, kun syvennyn muutoksiimme, tahtoisin pari vierashuonetta, jonne lapsemme voivat palata ollessaan sairaina tai ilman työtä. Suuri salaisuus, miten voimme säilyttää pysyvän vaikutuksen heidän elämäänsä, on siinä että pidämme heitä huolellisesti silmällä perästäpäin. Mikä kauhea yksin-tunne mahtaakaan vallata ihmisen, jolla ei ole mitään perhettä häämöttämässä taustassa! Minä, jolla on tusinoittain tätejä ja setiä ja äitejä ja isiä ja serkkuja ja veljiä ja sisaria, en voi tajuta sitä. Minä olisin kauhuissani ja läähättävä, jollei minulla olisi yllinkyllin kattoja, joiden turviin juosta. Ja nämä pienet hyljätyt matoset, tavalla tai toisella täytyy John Grier Homen täyttää heidän tarpeensa. Niinpä, rakkaat ihmiset, lähettäkää minulle puolen tusinaa vierashuoneita, olkaa hyvä.
Hyvästi nyt, ja minä olen iloinen kun ette ottaneet tuota toista naista. Pelkkä ajatuskin että joku toinen ottaisi haltuunsa omat kauniit uudistukseni ennenkuin ne ovat edes suoritetut, herättää kaiken vastustushalun mitä minussa on. Minä pelkään että olen kuin Sandy — en voi uskoa että mikään tulee tehdyksi hyvin jollei minun käteni ole siinä mukana.
Sinun, toistaiseksi
SALLIE MCBKIDE.
JOHN GRIER HOME.
Sunnuntaina.
Paras Gordon!
Minä tiedän etten ole kirjoittanut hiljan; sinulla on täysi oikeus nurista, mutta oi taivas, taivas! et voi kuvitella kuinka julmasti kiirettä orpokodin johtajattarella on. Ja kaikki kirjoittamistarmoni on tuhlattava tuohon ahmattiin Judy Abbott Pendletoniin. Jos kolme päivää sattuu ilman kirjettä, hän sähköttää saadakseen tietää onko orpokoti palanut; mutta jos sinä, kiltti mies, saat olla ilman kirjettä, sinä vain lähetät meille lahjan muistuttaaksesi olemassaolostasi. Näet siis että meille on suoranaista etua jos laiminlyömme sinut usein.
Sinä varmaan olet pahoillasi kun kuulet että olen luvannut jäädä tänne. He lopultakin löysivät erään naisen minun paikalleni, mutta hän ei suinkaan ollut oikeata tyyppiä ja olisi kelvannut vain toistaiseksi. Ja paras Gordon, totta on että kun minun oli sanottava hyvästit tälle kuumeiselle suunnittelulle ja toiminnalle, Worcester jotenkin tuntui sangen värittömältä. En voi sietää orpokotini jättämistä jollen olisi varma että sijalle saisin yhtä kokemustäyden elämän.
Minä tiedän minkä vaihtoehdon sinä osoitat, mutta älä huoli, ole kiltti, älä huoli juuri nyt. Olenhan jo aikaisemmin sanonut että tarvitsen vielä muutamia kuukausia päättämisaikaa. Ja sillävälin minua miellyttää se tunne että olen hyödyksi maailmassa. Työ lasten kanssa on jotenkin niin rakentavaa ja optimistista; se on, jos suhtautuu siihen minun valoisalta näkökannaltani eikä skotlantilaisen tohtorimme kannalta. En ole koskaan nähnyt ketään tuon miehen kaltaista; hän on aina pessimisti ja sairaalloinen ja lamassa. Paras on ettei liian hyvin tunne mielenvikaisuutta ja juomahimoa ja kaikkia muita perinnöllisiä vikoja. Minä olen juuri sopivan tietämätön ollakseni kevytsydäminen ja kelpaava tällaiseen paikkaan.
Minua ikuisesti liikuttaa ajatella kaikkia noita pieniä elämänalkuja, jotka versovat joka suuntaan; lapsi-tarhassamme on niin paljon mahdollisuuksia kaikenlaiseen kukoistukseen. Siinä on tietenkin istutus aika sekavaa, mutta vaikka epäilemättä saamme korjata paljon rikkaruohoa, toivomme myöskin löytävämme jonkun harvinaisen ja kauniin kukan. Joko tulen hempeämieliseksi? Se johtuu nälästä — ja siinähän päivällisrumpu jo soi! Saamme herkullisen päivällisen: pihvipaistia ja porkkanamuhennosta ja salaattia ja jälkiruuaksi raparperikakkua. Etkö tahtoisi syödä päivällistä kanssani? Minusta olisi hurmaavaa saada sinut seurakseni.