Koska nyt on aurinkoinen, säkenöivä, luminen iltapäivä, määräsin tuon vankilamaisen leikkihuoneen suljettavaksi ja lapset pihalle.

"Hän ajaa meidät ulos", kuulin erään tenavan mutisevan pinnistäessään ylleen päällystakkia, joka oli kaksi vuotta liian pieni.

He yksinkertaisesti seisoivat pihalla kyyryisinä vaatteissaan ja odottivat kärsivällisesti kunnes heidän sallittiin palata sisään. Ei juoksua eikä huutoja eikä lumipalloja. Ajattele sitä! Nämä lapset eivät osaa leikkiä.

VIELÄKIN MYÖHEMMIN.

Olen jo ryhtynyt mieluisaan tehtävääni — kuluttamaan rahojasi. Ostin yksitoista kuumavesi-pulloa tänä iltapäivänä (kaikki mitä kylän rohdoskaupan varastossa oli), niin myös muutamia vilttejä ja peittoja. Ja ikkunat ovat selkoselällään pikkulasten makuuhuoneessa. Nuo poloiset pikku pallerot saavat nauttia aivan uudesta tunteesta — siitä että kykenevät hengittämään yöllä.

On miljoonittain asioita, joita tahtoisin pohtia, mutta kello on puoli yksitoista, ja Jane sanoo että minun pitää mennä nukkumaan.

Käytettävänäsi
SALLIE MCBRIDE.

P.S. Ennenkuin sulkeuduin sisään, kuljin varpaillani käytävää pitkin päästäkseni varmuuteen siitä että kaikki oli kunnossa, ja mitä luulet minun näkevän? Miss Snaith sulkee hiljaa ikkunoita pikkulasten makuuhuoneessa! Niin pian kuin löydän tuolle naiselle sopivan paikan vanhainkodissa, vapautan hänet tehtävistään täällä.

Jane ottaa kynän kädestäni.

Hyvää yötä.