Koko paluumatkan junassa, sensijaan että olisin käyttänyt hyväkseni kahta romaania, neljää aikakauskirjaa ja yhtä suklaarasiaa, jotka miehesi ajattelevasti oli hankkinut, vietin aikani kertaamalla hengessä kaikki seurapiirini nuoret miehet nähdäkseni enkö voisi löytää ketään yhtä hauskaa kuin Jervis. Minä löysin! (Vähän hauskemmankin, luulisin.) Tästä päivästä saakka on hän merkitty uhri, tavoiteltu saalis.
Minusta on sietämätöntä jättää orpokoti kun olen siihen niin innostunut, mutta jollet halua siirtää sitä pääkaupunkiin, en näe muutakaan keinoa.
Juna myöhästyi kauheasti. Me istuimme ja tuprutimme eräässä vaihteessa sillä aikaa kun kaksi matkustajajunaa ja yksi tavarajuna syöksyi ohi. Luulin että meistä oli jotakin särkynyt ja saimme nyt paikkailla konettamme. Junankuljettaja oli tyynnyttävä, mutta harvasanainen.
Kello oli 7.30 kun ainoana matkustajana astuin junasta vähäpätöiselle asemallemme säkkipimeässä ja sateessa, ilman sateenvarjoa, ja tuo kallisarvoinen uusi hattu päässä. Ei mikään Turnfelt vastassani, ei edes vuokravaunuja. Tosin en ollut sähköttänyt tuloni täsmällistä hetkeä, mutta kuitenkin tunsin itseni miltei unohdetuksi. Olin jotenkin epämääräisesti kuvitellut että kaikki 113 olisi tuotu asemasillalle siroittelemaan kukkia ja laulamaan tervetuliaislauluja. Juuri kun selitin asemamiehelle että minä kyllä pitäisin silmällä hänen sähkölennätinkonettaan sen ajan kun hän juoksisi odotussaliin vastapäätä ja soittaisi minulle ajurin, pyörähti nurkan ympäri kaksi suurta vaunulyhtyä, jotka tähtäsivät suoraan minuun. Ne pysähtyivät 9 tuumaa ennen kuin ajoivat minut kumoon, ja kuulin Sandyn äänen sanovan:
"Hyvä, hyvä, Miss Sallie McBride! Minusta on jo aika teidän tulla takaisin ottamaan lapsinulikat käsistäni."
Tuo mies oli kolmasti tullut minua vastaan siltä varalta että juna johonkin aikaan saapuisi. Hän sulloi minut ja uuden hattuni ja laatikkoni ja kirjani ja suklaani vedenpitävän kuominsa alle, ja me ajaa räiskytimme pois. Ihan totta, minusta tuntui että tulin takaisin kotiin ja minä vallan surin sitä että minun koskaan pitää lähteä pois. Sillä hengessäni, näetkös, olin jo ottanut eron ja pakannut ja lähtenyt. Pelkkä ajatuskin ettei ole jossakin paikassa loppuikäänsä, panee elämän tuntumaan kauhean epävakaiselta. Siinä syy miksi koeavioliitoista ei koskaan voisi tulla mitään. Täytyy olla se tunne että on joutunut johonkin hommaan peruuttamattomasti ja loppuiäkseen, jotta oikein voisi iskeä siihen kiinni ja todella koko sielustaan koettaisi saada sen menestymään.
On hämmästyttävää kuinka paljon uutisia voi kerääntyä neljänä päivänä. Sandy ei suorastaan osannut puhua kyllin nopeasti kertoakseen minulle kaiken mitä tahdoin kuulla. Muiden samantapaisten uutisten mukana kuulin että Sadie Kate oli viettänyt kaksi päivää sairashuoneessa, ja oli hänen tautinsa tohtorin lausunnon mukaan puolen ruukkua karviaismarjasylttiä ja taivas tiesi kuinka monta piparkakkua. Hänen työnsä oli minun poissaollessani muutettu astiain pesuksi opettajakunnan ruokakomerossa, eikä hänen hauras hyveensä kestänyt nähdä niin paljon vierasperäisiä herkkuja rinnakkain.
Värillinen kokkimme Sallie ja värillinen miehemme Noah, josta on niin paljon hyötyä, ovat aloittaneet sodan elämästä ja kuolemasta. Alkuperäinen riita koski jotakin pientä sytytyskysymystä, johon lisäksi tuli sangollinen kuumaa vettä, jonka Sallie viskasi ikkunasta tähdäten tavattoman tarkasti ollakseen nainen. Voit nähdä mikä harvinainen luonne orpokodin johtajattaren tulee olla. Hänen tulee mahduttaa itseensä sekä pikkulasten hoitajan että poliisiviranomaisen ominaisuudet.
Tohtori oli kertonut vain puolet kun ehdimme kotiin, ja koska hän ei vielä ollut syönyt päivällistä siksi että kolmasti oli ollut minua vastassa, pyysin häntä suostumaan John Grierin vieraanvaraisuuteen. Aioin pyytää myös Betsyn ja Mr. Witherspoonin, jotta olisimme voineet pitää toimeenpanevan kokouksen ja järjestää kaikki laiminlyödyt työmme.
Sandy suostui imartelevan nopeasti. Hän syö mielellään päivällistä perhehaudan ulkopuolella.