Ai, minä unohdin mainita että varastin 10 minuuttia tileistäni tänä aamuna ottaakseni vastaan uuden kokin. Sallie Washington-Johnstonillamme, jonka keittämä ruoka olisi kelvannut enkeleille, oli hirmuinen, hirmuinen sisu, ja hän piti kauhun vallassa Noah-parkaa, yli-oivallista lämmitysmiestämme, siinä määrin että tämä pyysi eroa. Emme voi olla ilman Noahia. Hän on hyödyllisempi laitoksessa kuin itse johtajatar, ja niinpä Sallie Washington-Johnstonia ei ole enää.
Kun kysyin uuden kokin nimeä, vastasi hän: "Minun nimi on Suzanne Estelle, mutta minun ystävät sanovat minua Pulu." Pulu keitti päivällisen tänään, mutta minun täytyy sanoa että häneltä puuttuu Sallien hieno aisti. Olen kauheasti pettynyt kun sinä et käynyt talossa Sallien aikana. Olisit vienyt mukanasi korkean käsityksen taloudenhoidostani.
* * * * *
Unisuus voitti tuossa kohden, ja nyt on kaksi päivää kulunut.
Laiminlyöty Gordon parka! Mieleeni on juuri juolahtanut ettet ole saanut kiitoksia muovailusavesta, joka tuli kaksi viikkoa sitten, ja se oli niin tavattoman älykäs lahja että minun olisi pitänyt sähköttää kiitokseni. Kun avasin laatikon ja näin kaiken tuon hauskan sotkuisen saviaineen, istuin siihen paikkaan ja loin kuvapatsaan Singaporesta. Lapset rakastavat sitä, ja on kovin hyvä kun heidän kasvatuksensa käsityö-puolta rohkaistaan.
Tutkittuani huolellisesti Amerikan historiaa olen päättänyt että mikään ei ole niin suuriarvoista tulevalle presidentille kuin varhainen, ehdoton ja pakollinen kotiaskareitten suoritus.
Senvuoksi olen jakanut tämän laitoksen jokapäiväisen työn sataan osastoon, ja lapset vuorottelevat viikottain läpi outojen töitten sarjan. Tietysti he tekevät kaikki huonosti, sillä juuri kun he rupeavat oppimaan, he siirtyvät johonkin uuteen. Meille olisi äärettömän paljon helpompaa seurata Mrs. Lippettin epämoraalista tapaa ja tuomita joka lapsi elinkautisesti hyvinopittuun totunnaistyöhön, mutta kun kiusaus ahdistaa minua, palautan mieleeni Florence Hentyn kaamean kuvan, hänen, joka kiillotti tämän laitoksen messinkisiä ovenripoja seitsemän vuotta — ja minä työnnän lapset ankarasti eteenpäin. Minä suutun aina kun ajattelen Mrs. Lippettiä. Hänellä on aivan sama näkökanta kuin Tammany-puolueen valtiomiehellä — ei vähintäkään tunnetta yhteiskunnan palvelemisesta; hänen ainoa mielenkiintonsa John Grier Homea kohtaan oli että hän sai siitä elatuksensa.
Keskiviikkona.
Minkä uuden oppimisenhaaran luulet minun ottaneen orpokotiini?
Pöytätavat!
En koskaan ole aavistanut että olisi niin vaivalloista opettaa lapsille kuinka pitää syödä ja juoda. Heidän lempitapansa on panna suu kupin laitaan ja latkia maitonsa kuin kissanpojat. Hyvät tavat eivät ole vain keikarimaisia koristeita niinkuin Mrs. Lippettin hallitus näyttää uskoneen; ne merkitsevät itsekuria ja toisten ajattelemista, ja lasteni pitää oppia niitä.