Tunsin itseni hyvin häkkiinsuljetuksi ja vangituksi ja orvoksi, ja päätin että oma hermostoni vaatii raitista ilmaa ja liikuntoa ja seikkailua. Suoraan edessäni oli tuon tien valkea nauha, joka sukeltaa laaksoon ja nousee kukkuloille toisella puolella. Aina tulostani saakka olen ikävöinyt seurata sitä huipuille ja nähdä mitä on noiden kukkulain takana. Judy parka! Lyön vetoa että sama kaipaus täytti sinun lapsuutesi. Jos joku minun pikku tipusistani joskus seisoo ikkunan ääressä ja katsoo laakson yli kukkuloille ja kysyy: "Mitä niiden takana on?" soitan heti autoasemalle.
Mutta tänään kaikki tipuni hurskaasti hoitivat pieniä sielujaan ja minä yksin vaelsin kaipuu sydämessä. Vaihdoin silkkisen sunnuntaipukuni kotikutoiseen ja suunnittelin sillävälin keinoa miten päästä noiden kukkulain huipulle.
Sitten menin puhelimeen ja pyysin julkeasti 505.
"Hyvää iltapäivää, Mrs. McGurk", sanoin hyvin lempeästi. "Saanko puhutella tohtori MacRae'ta?"
"Odottakaa", vastasi hän hyvin lyhyesti.
"Ehtoopäivää, tohtori", sanoin minä. "Sattuuko teillä olemaan mitään kuolevia potilaita, jotka asuvat tuolla kukkulain huipulla?"
"Ei ole, Jumalan kiitos."
"Sepä vahinko", sanoin minä pettyneenä. "Ja mitä itse teette tänään?"
"Minä luen Lajien syntyä."
"Sulkekaa se kirja, ei se sovi sunnuntaina. Ja sanokaa nyt, onko autonne voiteessa ja valmis lähtemään?"