"En", sanoi Patty; "sairaalaan."
"Patty Wyatt, sinä olet kauhea pikku tekopyhimys!"
"En ollenkaan", sanoi Patty hilpeästi. "En minä pyytänyt päästä sairaalaan, mutta lääkäri suorastaan vaati sitä. Kerroin hänelle, että minulla on tutkinto, mutta hän sanoi, että se ei merkinnyt mitään; terveydestä on ennen kaikkea pidettävä huoli."
"Mitä siinä pullossa on?" kysyi Priscilla.
"Se on minun ruokahaluani varten", sanoi Patty naurahtaen; "lääkäri toivoo voivansa sen parantaa. Minä en tahtonut häntä peloittaa, mutta en juuri usko hänen voivan sitä tehdä." Hän pisti vielä muinaisenglannin kieliopin matkalaukkuunsa.
"Eivät ne anna sinun siellä lukea", sanoi Priscilla.
"Sitä en heiltä kysy", vastasi Patty. "Hyvästi. Pyydä tyttöjä tulemaan silloin tällöin katsomaan minua vankilassani. Vastaanottoaika viidestä kuuteen." Hän pisti vielä päänsä uudelleen sisään. "Jos joku tahtoo lähettää orvokkeja, niin luulen, että ne virkistäisivät minua."
Seuraavana päivänä Georgie ja Priscilla ilmestyivät sairaalaan ja kohtasivat ovella ylihoitajattaren synkän olemuksen. "Minä menen katsomaan, onko neiti Wyatt valveilla", sanoi hän epäröiden, "mutta minä pelkään, että te kiihoitatte häntä; hänen täytyy saada olla aivan rauhassa."
"Oh, ei; meidän käyntimme tekee hänelle hyvää", väitti Georgie; ja molemmat tytöt astua tipsuttelivat sisään ylihoitajattaren jälestä.
Toipuvien osasto oli suuri, ilmava, vihreään ja valkoiseen verhottu huone, missä oli neljä tai viisi vuodetta, kaikki verhojen ympäröimiä. Patty lepäsi eräässä kulmavuoteessa lähellä akkunaa, tyynyjen tukemana, hiukset hajallaan kasvoillaan, ja vieressään pöytä, jolla oli kukkia ja lääkepulloja. Tämä näky herätti hetkellisen harhakuvan käyjien mieleen. Priscilla juoksi nopeasti hänen luokseen ja heittäytyi polvilleen sairaan huonetoverinsa vuoteen viereen.