"Hän luulee, että hänet eroitetaan ja hän itkee parhaillaan juuri julmasti", huomautti Emily.
"Itkee!" sanoi Patty terävästi. "Miksi hän itkee?"
"Koska hänellä on paha olla, luulen ma. Hän on ollut ulkona kävelemässä ja kastunut sateessa, ja sitten hän myöhästyi päivälliseltä ja tultuaan löysi pöydältä nuo ilmoitukset tutkinnon tuloksista. Hän makaa siellä huoneessaan vuoteellaan ja hänellä on hysteerisiä kohtauksia ja kuumetta ja mitä kaikkea lieneekin. Hän pyysi meitä menemään pois ja jättämään hänet yksin."
Patty nousi. "Luulen, että menen rohkaisemaan häntä."
"Anna hänen olla yksin, Patty", sanoi Emily. "Minä kyllä tiedän, kuinka sinä rohkaiset ihmisiä. Jos sinä et olisi rohkaissut häntä ennen tutkintoja, niin hän ei olisi reputtanut."
"Minä en tiennyt hänestä mitään silloin", sanoi Patty hiukan äreästi; "ja joka tapauksessa", sanoi hän avatessaan oven, "minä en sanonut mitään, joka olisi vaikuttanut hänen läpäisemiseensä tavalla tai toisella."
Hän kääntyi Olivian huonetta kohti tuntien, ettei hänen omatuntonsa ollut aivan puhdas. Hän ei voinut muistaa, mitä hän oli kertonut noille ensikurssilaisille, mutta hänellä oli heikko aavistus, ettei se ollut liioin rohkaisevaa laatua.
"Tahtoisinpa oppia tietämään, milloin sopii tehdä pilaa ja milloin ei", tuumi hän itsekseen koputtaessaan ovelle.
Ei kuulunut mitään vastausta, jonka vuoksi hän avasi oven ja astui sisään. Hillitty nyyhkytys kuului makuuhuoneesta ja Patty epäröi.
Hän ei koskaan itkenyt itse ja hänestä tuntui aina epämieluisalta kun hän näki muiden tekevän niin. Jotakin oli kuitenkin tehtävä ja hän lähestyi ovea ja katsoi äänetönnä Oliviaa, joka oli heittäytynyt kasvot alaspäin vuoteelle. Kuullessaan Pattyn askeleet kohotti hän päätään ja heitti pelästyneen katseen tunkeilijaan ja sitten taas kätki kasvonsa tyynyihin. Patty sai käsiinsä paperiliuskan, jolle hän kirjoitti nopeasti "ylösotettu" ja kiinnitti sen oven ulkopuolelle, minkä jälkeen hän veti nojatuolin vuoteen viereen ja istuutui siihen kuin lääkäri, joka on tullut sairaskäynnille.