Rakkakin Setä Pitkäsääri!
Eilen illalla juuri pimeän tullen, kun istuin vuoteessani katsellen ulos sateeseen ja olin kauheasti kyllästynyt elämään suuressa laitoksessa, ilmestyi hoitajatar tuoden pitkää valkeata laatikkoa, joka oli osoitettu minulle ja joka oli täynnä kaikkein herttaisimpia vaaleanpunaisia ruusunnuppuja. Ja vielä paljon hauskempaa oli, että se sisälsi kortin, johon oli kirjoitettu hyvin kohtelias tervehdys vitsikkäällä pienellä pystykäsialalla (mutta se oli hyvin luonteenomainen). Kiitos, Setä, tuhannesti kiitos! Sinun kukkasi ovat ensimäinen oikea, todellinen lahja, minkä elämässäni olen saanut. Jos tahdot tietää minkälainen vauva olen, voin kertoa että makasin vuoteessa ja itkin, kun olin niin onnellinen.
Nyt kun varmasti tiedän että luet kirjeeni, alan kirjoittaa paljon hauskempia, niin että ne kannattaa panna talteen ja sitoa punainen nauha ympärille — mutta ota toki pois tuo yksi inhottava ja polta se. En siedä ajatella että olet lukenut sen.
Kiitos että teit iloiseksi hyvin sairaan, pahantuulisen ja onnettoman keltanokan. Luultavasti sinulla on koko joukko rakastavia omaisia ja ystäviä, etkä tiedä miltä tuntuu olla yksin. Mutta minä tiedän.
Hyvästi nyt — minä lupaan etten enää koskaan ole inhottava, sillä nyt tiedän että olet todellinen henkilö, ja lupaan myöskin etten koskaan vaivaa sinua kysymyksillä.
Vieläkö vihaat tyttöjä?
Sinun alati
JUDY.
Kello 8, maanantaina.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Minä toivon että sinä et ole se Johtokunnan Jäsen, joka istui rupisammakolle? Sammakko meni rikki niin että pamahti — kerrottiin minulle — niin että kai hän oli niitä lihavampia Johtokunnan Jäseniä.