En muuta pyytänyt, ei kiellettykään muuta. Siit' Elon tarjosin, suur kauppias murti suuta.
Brazil? Hän väänsi nappia ja katsoi olan taa. Vaan, rouva, eikö muuta nyt teille näyttää saa?
Se on runo. En tiedä kuka sen on kirjoittanut ja mitä se merkitsee. Se oli yksinkertaisesti kirjoitettuna mustalle taululle kun tulimme luokkaan, ja meitä käskettiin kirjoittamaan siihen selitys. Kun luin ensimäistä säkeistöä, luulin keksineeni jonkinlaisen ajatuksen. — Mahtava Kauppias oli jumalaisolento, joka jakaa siunausta palkaksi hyveellisistä töistä — mutta kun pääsin toiseen säkeistöön ja huomasin hänen vääntelevän nappia, tuntui olettamukseni suorastaan herjaavalta, ja muutin mieltä kiireesti. Muu luokka oli samassa kadotuksessa, ja siinä me istuimme kolme neljännestuntia paperit tyhjinä ja mielet yhtä tyhjinä. Koulusivistyksen hankkiminen on hyvin väsyttävä toimitus.
Mutta siihen ei päivä päättynyt. Pahempaa oli tulossa.
Satoi niin että emme voineet pelata golfia, vaan meillä oli voimistelutunti sen sijasta. Vierustoverini löi kyynäspäähäni intiaaninuijalla. Tulin kotiin ja huomasin että uusi sininen kevätpukuni oli tullut, ja hame oli niin kapea etten voinut istua. Perjantai on siivoomispäivä, ja palvelustyttö oli sekoittanut kaikki paperit pöydälläni. Meillä oli jälkiruuaksi hautakiveä (maitohyytelöä vaniljalla maustettuna). Meitä pidettiin kappelissa kaksikymmentä minuuttia myöhemmälle kuin tavallista kuulemassa puhetta naisellisista naisista. Ja sitten — juuri kun olin huokaisten asettunut nauttimaan hyvinansaittua virvoitusta "Erään naisen muotokuvan" ääreen, tuli Ackerly-niminen tyttö — taikinakasvoinen, kuolettavan ikävä, pääsemättömän typerä tyttö, joka istuu vieressäni latinan tunneilla, koska hänen nimensä alkaa A:lla (jospa Mrs. Lippett olisi antanut minulle nimen Zabriski) — tuli kysymään, alkaako maanantain läksy pykälästä 69 vai 70, ja viipyi TUNNIN. Hän on juuri mennyt.
Oletko koskaan kuullut noin masentavaa tapausten sarjaa? Ei ne ole elämän suuret huolet, jotka vaativat luonnetta. Kuka tahansa voi kohota ratkaisukohtaan ja uhmata musertavaa murhenäytelmää, mutta päivän pienten sattumain kohtaaminen naurusuin — minä todellakin uskon että se kysyy mieltä.
Juuri sentapaista luonnetta minä aion kehittää itsessäni. Aion kuvitella että koko elämä on kuin peli, jota minun on pelattava niin taitavasti ja kauniisti kuin suinkin osaan. Jos häviän, aion kohauttaa olkapäitäni ja nauraa — niin myöskin jos voitan.
Joka tapauksessa aion olla oikea urheilija. Et koskaan enää kuule minun valittavan, Setä kulta, vaikka Julialla on silkkisukat ja tuhatjalkaisia tippuu seinistä.
Sinun alati
JUDY.
Vastaa pian.