"Missä ihmeessä sinä sitten olet kasvanut?" sanoi Julia minulle.
"Eräässä kylässä", sanoin nöyrästi Julialle.
"Mutta etkö sinä sitten koskaan ole matkustanut?" sanoi hän minulle.
"En ennenkuin tulin korkeakouluun, ja silloin oli matka vain satakuusikymmentä penikulmaa emmekä syöneet", sanoin minä hänelle.
Minä alan suorastaan herättää hänessä mielenkiintoa, kun puhun niin hullunkurisia. Koetan kaikin mokomin olla puhumatta, mutta ne pujahtavat suustani kun olen ihmeissäni — ja ihmeissäni olen suurimman osan ajasta. On huimaava kokemus, Setä, viettää kahdeksantoista vuotta John Grier Homessa ja sitten äkkiä tulla sinkautetuksi MAAILMAAN.
Mutta minä alan tottua. En enää tee sellaisia kommelluksia kuin alussa, eikä minun enää ole epämukava olla toisten tyttöjen kanssa. Ennen ihan kiemurtelin kun ihmiset katselivat minua. Minusta tuntui että he uusien pukujeni harhakuvan läpi näkivät ruutuiset pumpulivaatteet niiden alla. Mutta minä en anna pumpulipukujen enää häiritä rauhaani. Ne ovat jo menneen talvenlumia.
Unohdin kertoa sinulle kukistamme. Master Jervie antoi meille jokaiselle suuren kimpun orvokeita ja kieloja. Eikö se ollut kultaisesti tehty? En ole koskaan suurestikaan välittänyt miehistä — päättäen Johtokunnan Jäsenistä — mutta alan muuttaa mieltäni.
Yksitoista sivua — onpa se kirje! Rohkeutta! Aion lopettaa nyt.
Sinun alati
JUDY.
Huhtikuun 10 p.