(Kappelikello soi — lopetan tämän kirjeen joskus.)
Torstaina.
Kun tänä iltapäivänä tulin laboratoriosta, istui teepöydän ääressä orava, joka nakerteli manteleita. Tällaisia vieraita me harrastamme nyt kun on tullut lämmin ilma ja ikkunat ovat auki —
Lauantai-aamuna.
Kenties luulet, koska eilen illalla oli perjantai eikä mitään läksyjä täksi päivää, että vietin miellyttävän, hiljaisen lukuillan Stevenson-painoksen ääressä, jonka ostin palkintorahoillani? Mutta jos niin luulet, et koskaan ole käynyt tyttö-korkeakoulussa, Setä kulta. Kuusi ystävää pistäytyi luokseni laittamaan vaahtokakkua, ja yksi heistä pudotti kakun — kun se vielä oli nesteenä — keskelle parasta mattoamme. Emme koskaan saa sitä sotkua lähtemään.
En ole viime aikoina maininnut oppituntejani; kyllä ne jatkuvat joka päivä. On sentään huojennus jättää ne sikseen ja keskustella elämästä suurin piirtein — tosin ovat keskustelumme sangen yksipuolisia, mutta se on oma syysi. Vastauksesi on tervetullut milloin vaan suvaitset.
Olen kirjoittanut tätä kirjettä kolmena päivänä, ja pelkään että nyt vous êtes bien kyllästynyt.
Hyvästi, kiltti Mr. Mies.
JUDY.
Mr. Setä Pitkäsääri Smith!
Sir, luettuani logiikkaa ja jaoitusoppia, olen päättänyt omaksua seuraavan kirjeiden kirjoittamis-muodon. Se sisältää kaikki välttämättömät tosiseikat, mutta ei mitään turhaa monisanaisuutta.