Kiitos että annoit minulle luvan lähteä Julian luo — otaksun että vaitiolo on myöntymisen merkki.
Ah kuinka olemme olleet seuraelämän pyörteissä! Johtajan tanssiaiset olivat viime viikolla — tämä on ensimäinen vuosi, jolloin kukaan meistä saa olla mukana, sillä vain yläluokkalaiset pääsevät niihin.
Minä kutsuin Jimmie McBriden ja Sallie kutsui hänen huonetoverinsa Princetonista, saman, joka oli viime kesänä heidän leirissään — hirveän hauska, punatukkainen poika — ja Julia kutsui erään new-yorkilaisen herran, joka ei ollut erittäin mielenkiintoinen, mutta seuramiehenä moitteeton. Hän on sukua De la Mater Chichesterien kanssa. Kenties se merkitsee jotakin sinulle? Minua se ei valista vähääkään.
No niin, vieraamme saapuivat perjantai-iltapäivällä ja joivat teetä seniorien käytävässä ja syöksyivät sitten hotelliin päivälliselle. Hotelli oli niin täynnä että he nukkuivat riveissä biljardipöydillä, niin he kertovat. Jimmie McBride sanoo että ensi kerran kun hänet kutsutaan illanviettoon tähän korkeakouluun, hän ottaa mukaansa teltan Adirondackista ja pystyttää sen urheilukentälle.
Puoli kahdeksan he palasivat takaisin presidentin vastaanottoon ja tanssiaisiin. Meidän tilaisuutemme alkavat aikaisin! Olimme järjestäneet miesten nimikortit ennakolta, ja joka tanssin jälkeen jätimme heidät ryhmiin alkukirjaimen mukaan, niin että heidän parinsa löytäisivät heidät helposti ensi tanssissa. Jimmie McBriden esimerkiksi piti seisoa kärsivällisesti M-ryhmässä kunnes hänen vuoronsa tuli. (Ainakin hänen olisi pitänyt seisoa kärsivällisesti, mutta hän vaelteli koko ajan ympäri ja sekaantui R- ja S-ryhmiin ja kaikellaisiin muihin kirjaimiin.) Huomasin hänet hyvin vaikeaksi vieraaksi, hän murjotti kun sai tanssia vain kolme tanssia minun kanssani. Hän sanoi että häntä ujostuttaa tanssia tyttöjen kanssa, joita ei tunne!
Seuraavana aamuna laulukuoromme antoi konsertin — ja kenen luulet kirjoittaneen hauskan uuden laulun, joka oli sepitetty tilaisuutta varten? Jerusha Abbott sen kirjoitti. Se on totta. Hän sen teki. Oi, minä sanon sinulle, Setä, sinun pikku löytölapsestasi tulee kohta perin huomattava henkilö!
Joka tapauksessa olivat nuo kaksi iloista päiväämme suunnattoman hauskat, ja luulen että miehetkin nauttivat. Muutamia heistä ensin kovasti hirvitti joutua tuhannen tytön seuraan, mutta he perehtyivät hyvin nopeasti. Kahdella Princeton-pojallamme oli hauska aika — ainakin he kohteliaasti sanoivat meille niin, ja he ovat kutsuneet meidät tanssiaisiinsa ensi keväänä. Me lupasimme tulla, niin että älä pane vastaan, Setä kulta!
Julialla ja Salliella ja minulla oli kaikilla uudet puvut. Tahdotko kuulla niistä? Julian oli kellertävää silkkiä, kirjailtu kullalla, ja kukkina hänellä oli purppuranpunaisia orkideoja. Puku oli kuin uni, tuli suoraan Parisista ja maksoi miljoonan dollaria.
Sallien oli himmeän sininen, kirjailtu persialaisella koruompelulla, ja sopi hyvin hänen punaiseen tukkaansa. Se ei maksanut ihan miljoonaa, mutta oli aivan yhtä vaikuttava kuin Julian.
Minun oli himmeän punaista crepe de chine'ä ja koristettu kellertävillä pitseillä ja vaaleanpunaisella silkillä. Ja minulla oli tulipunaisia ruusuja, jotka J. McB. lähetti (Sallie oli sanonut hänelle, mikä väri hänen piti hankkia). Ja meillä kaikilla oli satiinikengät ja silkkisukat ja harsoliinat, kullakin värinsä mukaan.