Luuletko että sinä rupeat?
Tiistaina.
Nyt järjestetään keltanokkain koripallo-puolueita,ja jos hyvin käy, pääsen minä mukaan. Minä olen kyllä pieni, mutta kauhean vikkelä ja jäntevä ja sisukas. Kun toiset hyppivät ilmaan, voin minä pujahtaa heidän jalkojensa väliin ja siepata pallon. Harjoituksissa on julmetun hauskaa — niitä pidetään ulkona urheilukentällä iltapäivisin, ja ympärillä ovat puut punaisina ja keltaisina ja ilma on täynnä kuihtuvien lehtien tuoksua, ja kaikki nauravat ja huutavat. Nämä ovat onnellisimmat tytöt mitä koskaan olen nähnyt — ja kaikista onnellisin olen minä!
Aioin kirjoittaa pitkän kirjeen ja kertoa kaikesta mitä opin (Mrs. Lippett sanoi että tahdoit tietää sen), mutta kello löi juuri seitsemän, ja kymmenen minuutin päästä minun pitää olla urheilukentällä voimistelupuvussa. Etkö sinäkin toivo että pääsen mukaan?
Sinun alati
JERUSHA ABBOTT.
P.S. (Kello yhdeksän)
Sallie McBride juuri pisti päänsä ovestani. Näin hän sanoi:
"Minun on niin ikävä kotiin etten suorastaan voi olla. Onko sinun?"
Minä hymyilin hieman ja vastasin ei, luullakseni suoriutuisin siitä asiasta. Koti-ikävä ainakin on vaiva, josta minä olen säästynyt. En ole koskaan kuullut että kellään olisi orpokoti-ikävä, oletko sinä?