Rakas Mr. Johtokunnan Jäsen!
Huomenna on kuukauden ensimäinen keskiviikko — väsyttävä päivä John Grier Homessa. Kuinka he huokaavatkaan helpotuksesta kun kello tulee viisi ja te taputatte heitä päähän ja poistutte! Mahdoitko sinä (henkilökohtaisesti) koskaan taputtaa minua päähän, Setä? En usko — muistissani ei tunnu olevan muita kuin lihavia Johtokunnan Jäseniä.
Vie kotiin rakkaat terveiseni — todella rakkaat. Tunnen suoranaista hellyyttä sitä kohtaan, kun katson taaksepäin neljän vuoden usvan läpi. Kun ensin tulin korkeakouluun, olin ihan katkera, kun minulta oli riistetty normaalimuoto lapsuutta, joka toisilla tytöillä oli ollut, mutta nyt ei minusta tunnu enää vähintäkään sellaiselta. Pidän tapaustani hyvin tavattomana seikkailuna. Se on kuin edullinen asema, jossa saan seisoa syrjässä ja katsoa elämää. Kun nyt täysikasvuisena astun elämään, avautuu minulle perspektiivi maailmasta, joka kokonaan puuttuu toisilta, keskellä mylläkkää kasvatetuilta ihmisiltä.
Tunnen joukottain tyttöjä (Julia esimerkiksi), jotka eivät koskaan tiedä että he ovat onnellisia. He ovat niin tottuneet onnen tunteeseen että heidän aistinsa ovat turtuneet sille, mutta minun on toista — minä olen täysin varma elämäni jokaisena hetkenä että olen onnellinen. Ja minä aion olla edelleen — yhdentekevää mitä epämiellyttävää tapahtuu. Aion katsoa epämiellyttäviä asioita (myöskin hammassärkyä) mielenkiintoisiksi kokemuksiksi ja olla iloinen kun tiedän miltä ne tuntuvat. "Oli taivas ylläni mikä tahansa, minulla on rohkeutta uhmata kaikkia onnen vaiheita."
Älä sentään ota tätä uutta rakkauttani J.G.H:ta kohtaan liian kirjaimellisesti. Jos minulla olisi viisi lasta kuten Rousseaulla, en jättäisi niitä löytölastenkodin portaille ollakseni varma että ne kasvatetaan yksinkertaisesti.
Sano ystävälliset terveiseni Mrs. Lippettille (se on luullakseni totuudenmukaista, rakkaat olisi sentään vähän liian vahvaa) äläkä unohda kertoa mikä kaunis luonne minusta on kehittynyt.
Kiintyneenä
JUDY.
LOCK WILLOW,
Huhtikuun 4 p.
Rakas Setä!
Huomaatko postileiman? Sallie ja minä kaunistamme Lock Willow'ta läsnäolollamme pääsiäisluvan aikana. Päätimme että parasta mitä voimme tehdä kymmenenä päivänämme oli tulla paikkaan, jossa on hiljaista. Hermomme ovat nyt sillä asteella etteivät ne kestäisi enää ainoatakaan ateriaa Fergussenissa. Päivällinen huoneessa, jossa on neljäsataa tyttöä, on oikea tulikoe, jos on väsynyt. Hälinä on sellainen ettei voi kuulla pöydän toisella puolella istuvien tyttöjen puhetta, jolleivät he pane kättään megafoniksi ja huuda.