Nyt lannistui Jukan ja muorin luonto ja he olisivat kai jo antaneet perään ja taipuneet vaativan vävynsä tahtoon, ellei Johannes olisi ollut läsnä. "Kuranssaa päälle vaan", sanoi hän, "kuta häjympi, sitä parempi. Sitä pikemmimpähän saat nähdä, mistä viisi hirttä on poikki. Kuta aikaisemmin pääset eukostasi eroon, sitä parempi vain! Muista vain niitä pukkijuttujasi, siellä majatalossa! Ja paina päälle vaan! Vietävän sika, viidelläkymmenellä taalarilla on ero valmis ja silloin joudut konkurssiin. Siitä saat sitten, roisto! Syö sitten multaa ja nauriita!"
Mutta ei lankoa niin vähällä säikytetty. "Koettakaa vain konkurssiin", sanoi hän. "Siinä suhteessa minussa erehdytte. Mitä taas noihin majatalon juttuihin tulee, ne eivät minua liikuta; panen toimeen tutkimuksen. Ja jos kysymys tulee, niin kaipa niitä Frevligenistä löydettänee vielä koreampiakin. Jos kerran ilkeätte ajaa tyttärenne näin pian avioeroon, niin sama se minusta. Olen vain hyvilläni! Mutta kylläpähän sitten näette, miten teille käy."
Näin vaativaisesti vävy puhui, mutta hillitsi sentään pian vähän kieltään, etenkin kun Johannes nyt alkoi vedota hänen omiin sanoihinsa: "Siitä sen nyt kuulitte, millainen perkeleen vävy teillä on! Mutta paraiksi teille! Miksette minua jo uskoneet. Oikeastaan minun nyt sietäisi jättää teidät oman onnenne nojaan ja vävyn nylettäväksi. Mutta pitäähän minun tässä valvoa omaakin etuani! Jos annan tuon lurjuksen päästä valtaan, niin pian joutuu koko Glungge vasaran alle! Mutta sitä minä en salli, en perkele, en vaikka piru minut veisi!"
Huutotarjouksista ei vävyn näin ollen viimein auttanut puhua; mutta nyt tuppautui hän laatimaan vuokrasopimusta oman mielensä mukaan ja tietysti sellaista, ettei Uli voisi vuokraajaksi ruveta. Hän sukaisi kontrahdin paperille tuossa tuokiossa ja Jukasta se oli hyvinkin kelvollinen; monesta kohdasta hän huomasi, että tuotapa hän ei ollut tullut ajatelleeksikaan. Mutta äiti ja Johannes vastustivat jyrkästi sellaista sopimusta:
"Mitäs se tuollainen puuvillan nuuskija ymmärtää vuokrakontrahdista! Tällaiseen sopimukseen ei ilettäisi vaatia koiraakaan ja kuta kovempi kontrahti on, sitä huonommin se täytetään ja sitä pikemmin tila joutuu rappiolle."
Sillä aikaa kun isossa tuvassa tästä kinattiin, oli puuvillaherra lähtenyt Vrenelin luo yksityisyrityksiin ja koetti nyt hieroa hänen kanssaan sellaista sopimusta, että jos Vreneli taipuu, niin taipuu hänkin puolestaan talon vuokrakontrahtia laadittaessa. Ja hän tungetteli Vreneliä varsin lähi. Mutta Vrenelipäs ei siekaillut pulmaa selvittäessään, hän tempaisi pyökkihalon, karkasi kauppiaan kimppuun kuin raivotar ja kestitsi surkeasti hänen nikamiaan. Siitäkös nyt syntyi kamala näytös. Vreneli pieksi, vävy rääkyi, koko suku tulvi ovien täydeltä sisään. Kauppias hyppi Vrenelin halkoa pakoon nurkasta nurkkaan, toiset nauroivat, toiset kirkuivat. Johanneksen teki mieli ruveta Vrenelin apulaiseksi, kukaan ei kauppiasta auttanut, mekastus kävi kuin Paapelin tornin hävityksessä. Viimein lensi herra avatusta ovesta ulos ja Vreneli hillittiin ajamasta häntä takaa. Kuten säihkyvä voitonjumalatar seisoi hän nyt siinä halko kädessä, kuten enkeli vartioiden leimuavalla miekalla puhtauden paratiisin tietä ja huusi pakenevalle, veriselle puuvillakauppiaalle:
"Tokkos nyt tiedät, miten Bernin likka kontrahtia tekee ja sen alle kirjoittaa, senkin vaivainen puupää!"
Ja kursailematta, koristelematta kertoi hän heti, mitä se kutale oli häneltä tahtonut. Silloin raotti kutale ovea ja huusi:
"Sinä valehtelet!" Mutta tuskin sai sen huudetuksi, niin lensi halko taas Vrenelin vahvasta kädestä suoraan oven rakoon ja keskelle valehtelijain naamataulua ja selälleen herra maiskahti, kopaisi kuonoaan ja kolme hammasta losahti hänelle suusta kouraan. Siitäkös syntyi uusi kauhistus! Johanneksen ääni kuului ylinnä valtavana naurun rähäkkänä. Liisa ei tiennyt karatako miehen vai Vrenelin kimppuun, molemmille tahoille heristeli hän vaivaisia nyrkkejään. Vreneli huusi:
"Sanoppas vielä kerran jos uskallat, että valehtelen! Ei täällä vielä halot lopussa ole."