Kului päivällisaika pilaa laskien, syöden ja mukisten tyttöjen vuoksi, joita ei vain kuulunut kotiin suolasäkkineen. Iltapäivä vietettiin toisissa tuumissa. Lapset tekivät kaniinikauppoja. Johanneksen poika möi serkulleen tuhkanharmaan naaraskaniinin kolmella batzilla. Kun serkku veti esiin kauniin nahkapussinsa ja aikoi iloisin mielin pulittaa nuo kolme batzia, (sillä hän oli tinkinyt kokonaisen batzin ja luuli tehneensä oikein hyvät kaupat), näki Eisi sen ja tuli väliin eikä olisi sallinut että vieras siitä kaniinista maksaisi mitään. Hän sanoi, että heillähän oli kaniineja yli tarpeen, ne saavat vuodessa poikia ties miten usein ja hänen poikansa ei sovi ottaa ainoaakaan kreutzeriä vieraalta. Johanneksen poika, joka oli suorasti ja rehellisesti tehnyt kauppojaan eikä ymmärtänyt miksi kaniinia lahjoiteltaisiin (sillä hän ei ollut koskaan nähnyt isänsäkään lahjoittelevan lehmiä tai hevosia, vaan myyvän), pöllästyi pahoin ja itku tuppasi kurkkuun. Silloin rupesi Trini talon poikasen puolelle. Ei hänen mielestään pitänyt tehdä lainkaan tällä tavoin. Hän sanoi: kauppa kuin kauppa; on hävytöntä jos meidän poika ottaa kaniinin ilmaiseksi. Mutta kun Eisi piti päänsä (eihän se tekisi hänen poikansa säästöille sitä eikä tätä), myöntyi Trini viimein sillä ehdolla, että Eisin poika saisi pian käydä heillä. Vain sillä ehdolla saisi Trinin poika ottaa tuon tuhkanharmaan naaraan, mutta hänen olikin sitten annettava pikku Johannekselle vastalahjaksi jäniksenharmaa, pitkäkarvainen koiraskaniini. Heillä oli koiraita kaksi, ne olivat toisilleen vain kiusaksi. Kun pikku Johannes tämän kuuli unohti hän itkunsa ja se jäniksenharmaa koiraskaniini ilmestyi sitten hänen unelmiinsa niin usein kunnes hän sen tosiaan sai. —

Tiellä puutarhasta kasvumaille olivat Trini ja Eisi joutuneet sattumalta tähän kaupantekoon. Eisi ei tällä kertaa katsellut kasvimaitaan aivan yhtä iloisin mielin kuin tavallisesti. Maakirput olivat vaivanneet pellavaa ja liina oli kasvanut vähän epätasaisesti. Mutta Trini ylisti kaikkea kovin. Hän ajatteli tosin ylistäessään aika ajoin, että jos he olisivat olleet heillä, olisi ollut paljon kauniimpaa katseltavaa kuin täällä. Sellaisia kaalinkeriäkään kuin heillä ei täällä ollut lainkaan. Kun hän näki pellavan, ajatteli hän mielessään: Jumalan kiitos! tuo on paljon kehnompaa kuin minun pellavani. Kuitenkaan ei hän tätä sanonut, vaan virkkoi: paha kun maakirput ovat niin paljon tehneet vahinkoa; muuten olisi tuo kauniinta pellavaa, mitä missään tänä vuonna olen nähnyt. Hänen pellavansa oli muka paljon huonompaa. Mutta Eisi sanoi, että se tuskin voinee olla mahdollista. Varsin kauniit keltaiset nauriit saivat Trinin hieman kateelliseksi ja etenkin niitä hän ylisti ja sanoi, ettei hän ollut koskaan nähnyt sellaisia. Jos hän saisi tämän lajisia siemeniä, maksaisi hän niistä mitä tahansa; mutta ei tiennyt mistä niitä voisi saada. Eisi ei voinut muuta kuin sanoa, että kyllä hän antaa niitä Trinille, eikä ne maksa mitään. Trini vastasi, että kyllä hän maksaa mielellään. Vaan Eisi tuumi, että mitäs turhia ajatteleekaan! Kuitenkin hän mietti, että eihän sitä kukaan huomaa, vaikka hän sekoittaakin vähän toisia siemeniä joukkoon. — Vihdoin suostui Trini ottamaan siemenet lahjaksi. Vastalahjaksi lupasi hän antaa Eisille sellaisia papuja, ettei tällä varmaankaan ollut niitä ennen ollut. Liskot tulevat yli puolen pieksun pituisiksi, ovat paksuja kuin peukalo, ja kuitenkin niin mureita, että sulavat suussa kuin sokeri. Eisi sanoi suuret kiitokset, mutta ajatteli kuitenkin mielessään: taitaapa puheessa olla vähän tinkimisen varaa. Eisi ei voinut ymmärtää, mistä Trini olisi saanut sellaisia papuja, joista hän ei ollut kuullut edes puhuttavankaan.

Sillä välin oli Johannes käynyt lankonsa kanssa tallissa ja näytellyt tälle komean karjataloutensa. Oli katseltu hevosia ja Johannes oli sanonut, että lanko saisi tarjota hänelle tästä tai tuosta niin ja niin paljon, eikä hän kuitenkaan myisi. Hänestä oli se ainakin kaksi louisdoria[4] enemmän arvoinen. Silloin oli lanko kierrellyt hevosia, tarkastellut ja kovin kehunut, vaan ei kuitenkaan malttanut olla noin vihjauksella näyttämättä, että silmät ne on hänelläkin päässä. Lujempi ruumis ei tuota ja tätä pilaisi, sanoi hän. Kun tähti olisi vähän pienempi, niin kyllä olisi pulska, sanoi. Ja jos korvat olisivat lähempänä toisiaan, niin antaisipa vaikka mitä tahansa. — Tallista menivät he lehmiä katsomaan. Johannes luetteli, milloin mikin kantaa ja miten paljon lypsää ja miten paljon on maksanut ja miten tyytyväinen hän on varsinkin siihen. Langon silmään oli pistänyt etenkin yksi kaunis, nuori, musta lehmä. Kuten sivumennen otti hän lehmästä mitä tarkimman selon ja kysäisipä jo viimein sen hintaa. Johannes sanoi, että ei oikeastaan ole kaupaksi. Jos ei anneta niin ja niin paljoa, ei hän sitä myy. Lanko vastasi, että se hinta on liikaa. Se on tosin hyvänlainen eläin, mutta hän oli nähnyt vielä paljon pulskempia; se on tosin romupäinen eikä sillä ole kauniita neliskulmaisia utariakaan, mutta se poikii juuri sopivaan aikaan, samaan aikaan täytyy hänen jättää kahden lehmän lypsy ja hankkia sijaan uusi, josta saa maitoa, muuten nousee poru kotona. He hieroivat kauan kauppoja keskenään, hieroivat aina lantin riitarahaan saakka, mutta sitten ei kumpikaan tahtonut antaa perää ja kauppa jäi tekemättä. Sitävastoin tilasi lanko tästä lehmästä vasikan, jos se olisi lehminen. Ja Johannes lupasi antaa sen huokealla, saman hinnan paikkeilla, mikä silloin olisi käynnissä kaupoissa.

Niin oli iltapäivä kulunut ja Trini tuli hakemaan miestään ja kehoittamaan häntä lähtöön. Houkutellen väitettiin että vielä on kovin aikaista, heidän on vielä tultava tupaan ja kun Eisi yhä hätäisemmin maanitteli, niin suostuttiinkin. Sisällä oli valmiina oiva kahvipannu, voikukkura, kukkoja, kaunista valkeaa leipää, hunajakakkuja, kirsikkamuhennosta, juustoa, kinkkua ja imelää viiniä. Trini melkein kopaisi päätään käsillään ja kysyi: "Mikä Elsillä oikeastaan on mielessä? Mehän olemme juuri murkinoineet, täynnä ruokaa kurkkuun saakka, kylläisiä kai aina huomisiltaan? Kun te tulette meille, en minä voi teitä tällä tavoin kestitellä. En tiedä, mistä moiset herkut ottaisin." Mutta Eisi sanoi, että Trini häntä vain pilkkaa. Triniltähän Eisi oli kestityksen oppinut; Trinin luona ei koko päivänä niin pöydästä pääse. Kuitenkin löytyi sija parille kukolle tai voileivälle, kahvipannu päästi viinipullon paikalleen ja siitä nautittiin monien kursailujen jälkeen. Sanottiin sitten hyvästit ja noustiin vankkureihin, jotka jo kauan olivat odottaneet. Trinin täytyi kolmasti hypätä, Johanneksen pidellessä istuinta toisesta päästä kiinni, ennenkun pääsi ylös; sitten sullottiin ajoneuvoihin lapset, joiden taskuista vielä vehnäspalaset tirkistelivät, ja viimein nousi lanko itse rattaille. Ei ymmärretty, mihin hän oikeastaan sijoittuisi, ennenkun hän putkahti keskelle muita. Näytti kuin olisi ihmissyöjä siinä ajellut; sillä lapset joutuivat aivan piiloon hänen leveän vartalonsa taakse; vain sieltä täältä kurotteli pieniä käsiä kuten suoraan langon vatsasta.

Kun vieraissa käynti oli päättynyt, seurasivat järjestelypuuhat ja myöhemmin syötiin illallista kuten tavallista. Illallisella sanoi Johannes: "Muori, sinun on varustettava lyhty; Ulin ja minun täytyy vahtia tänä yönä lehmää, sillä se poikii ennen aamua." Uli sanoi: "Michelin Hannu on luvannut auttaa minua tänä yönä valvonnassa, ja jos rupeisi näyttämään pahalta, niin ennättäähän sittenkin herättää isännän." Mutta isäntä sanoi, ettei Ulin pidä ottaa Hannua avuksi. Isännästä ei ollut hyvä se, että vieraita renkejä käytetään tarpeettomasti ja lupaa kysymättä apuna. Michel tarvitsee itse huomenna Hannua ja joka päivähän tässä saa kokea, mihin se renki kelpaa, joka ei ole yöllä nukkunut. Tällä kertaa on hän itse alunpitäen läsnä, sanoi hän. Viime kerralla oli käynyt huonosti, voisi nyt tulla sama eteen. Ja Ulin täytyi ottaa isäntä toverikseen.

KOLMAS LUKU.

Pieni kouluutus öiseen aikaan.

Kun he olivat ripustaneet lyhdyn talliin, ja antaneet hevosille ruokaa yöksi, levitteli isäntä vielä olkia lehmälle, joka levottomasti sinne tänne kömpelehti eikä voinut maata. Sanoi vielä kuluvan parisen tuntia tälleen. He voisivat mennä ulos istuskelemaan penkille ja polttamaan piipun tupakkaa. Lehmä ilmaisisi kyllä milloinka sen aika lähestyy.

Oli lauhkean lämmin yö, puoleksi keväinen, puoleksi kesäinen. Vähin kimalteli tähtiä taivaan sinisessä meressä, raikkaat ilohuudot ja kaukainen ajelun kumina keskeyttivät silloin tällöin yön hiljaisuutta.

"Oletko sinä nyt tuuminut asiaa, Uli?" kysyi isäntä kun he istuivat penkillä tallin edustalla. Uli sanoi olevansa entisellään, mutta ei ollut kuitenkaan tällä kertaa vihainen. Kaikkeen ei sanonut voivansa myöntyä, mutta voihan tässä ehkä taipua jäämäänkin. Hänellä oli näet jo tuo nyt yleisesti käytäntöön otettu periaate, ettei saa koskaan ilmaista muille omia ajatuksiaan, muuten käyttäisi vastustaja tuota tietoa omaksi hyväkseen. Siitäpä johtuu tuo merkillinen levollisuus ja kylmäverisyys, jonka vuoksi valtiomiehet ihailevat talonpoikia. Mutta yleisyytensä ja käytäntönsä vuoksi on se tuhoisa periaate, joka saa sanomattoman paljon pahaa aikaan, eroittaa lukemattomia ihmisiä kanssakäymisestä, saattaa heidät toisilleen vihamieliseen asemaan ja tekee ihmisen samalla toisaalta kylmäveriseksi sellaisissakin asioissa, joissa pitäisi palaa pyhän innostuksen. Ja se muuttaa kylmäverisyyden välinpitämättömyydeksi, se tekee hitaaksi hyvään senkin ihmisen, joka rakastaa hyvää.