En luule, että missään muualla koko maailmassa niin intohimoisesti harjotetaan onkimista. Muutamat viipyvät täällä onkimassa vain yhden päivän, toiset koettavat onneaan koko kuukauden. Jollei kyllästy huviin, voi sitä jatkaa koko vuoden, jos vaan haluaa: tulos on aina sama.
Mainittu "käsikirja" sanoo, että Thamesjoesta saadaan myös haukia ja ahvenia, mutta siinä käsikirja panee omiaan. Joessa on kyllä haukia ja ahvenia. Rannalla kävellessä voi niitä nähdä suuria parvia vedessä, ne lyövät leikkiä aalloissa ja hyppivät ottamaan leivänmurusia, joita heitetään veteen. Jos menet uimaan, kertyvät ne suurissa parvin tiellesi, kuten tahtoisivat härnätä sinua. Mutta niitä ei voida "onkia" koukussa olevalla matosella tahi muulla syötillä — ei alkuakaan!
En ole mikään taitava kalastaja. Nuorempana olin siihen huviin innostunut, ja olin omasta mielestäni sangen etevä onkija; mutta vanhat kokeneet onkimiehet neuvoivat minua lopettamaan. He sanoivat, etten koskaan tulisi pääsemään pitkälle siinä urheilussa, minulta puuttui edellytyksiä siihen. He myönsivät, että heitin siimani veteen kylläkin taidokkaasti, että minulla oli "päätä" tälle alalle ja tarpeeksi suuri annos laiskuutta. Mutta he olivat varmat siitä, ettei minusta ikinä koituisi oikeata onkimiestä. Minulta näet puuttui ammattimiehen vilkas mielikuvitus.
Kenties — sanoivat he — kelpaisin runoilijaksi, muotiromaanien kirjoittajaksi, reportteriksi t.m.s., mutta saavuttaakseni onkimiehen mainetta täytyisi minulla olla vilkkaampi mielikuvitus ja suurempi kekseliäisyys kuin mitä taivas oli minulle suonut.
Useat ihmiset luulevat, että kaikki, mitä kunnon onkijalta vaaditaan, on kyky sujuvasti ja punastumatta voida sepittää ja kertoa valejuttuja, mutta se on suuri erehdys. Alaston valhe semmoisenaan ei kelpaa mihinkään; kömpelöin vasta-alkajakin osaa semmoisen sepittää. Kokeneen ammattimiehen sitävastoin tuntee täsmällisesti esitetyistä yksityiskohdista, soveliaasti sijoitetusta todenperäisestä värityksestä ja omantunnonmukaisesta, melkein turhan tarkasta totuuden leimasta, jonka hän tietää kertomukseensa sovittaa.
Kuka porokynsi tahansa voi tallustaa huoneeseen ja sanoa: "Tiedättekö, eilen illalla vedin järvestä 15 tusinaa ahvenia", tahi: "maanantaina sain kuhan, joka painoi 18 naulaa ja oli kolmen jalan pituinen pyrstöstä kuonoon."
Moiseen ei vaadita mitään taitoa, mitään kokemusta. Rohkeata se tosin on, mutta sima kaikki.
Ei, oikea onkija pitää arvoaan alentavana noin karkean valehtelemisen.
Hänen menettelynsä kelpaa esikuvaksi kenelle tahansa.
Hän astuu hiljaa, hattu päässä huoneeseen, anastaa mukavimman tuolin, sytyttää piippunsa ja pöllyttelee savuja vaieten ja miettiväisenä. Hän antaa nuorison kaikessa rauhassa kehua ja rähistä, mutta kun keskustelu tuokioksi vaikenee, ottaa hän piipun suustaan, kopistaa tuhat uuninpieleen ja virkkaa:
"Tiistai-iltana sain kelpo otuksen, mutta eipä siitä juuri kannata puhua."