Montmorency tervehti tätä päätöstä suurella mielihyvällä. Hän ei lainkaan rakasta "runollista" yksinäisyyttä. Ei, hän pitää metelistä ja kujeiluista, ja jos leikki on hieman raakaa, niin sen parempi. Ensi näkemältä luulisi häntä enkeliksi, joka on lähetetty tänne syntiseen maailmaan syystä tahi toisesta ei ihmis- vaan pienen rottakoiran haamussa. Montmorencyssä on jonkinmoinen "Oi-tätä-syntistä-maailmaa ja-miten-tahtoisin-tehdä-sen-paremmaksi-ja-jalommaksi"-iIme, joka usein on saanut vanhojen, hurskaitten herrojen ja rouvien silmät kyyneleitä täyteen.
Kim hän ensin tuli elämään minun kustannuksellani, en luullut saavani kauvan pitää häntä luonani. Usein vaivuin katselemaan häntä, kun hän viattoman näköisenä istui matollaan, ja ajattelin: "Tuo koira ei elä kauvan. Se on liian hyvä tähän maailmaan. Kyllä hänet pian otetaan minulta ja viedään taivaaseen vaunuissa, se on varma."
Mutta saatuani maksaa tusinan kananpoikia, jotka hän oli surmannut; käytyäni hänen niskaansa ja kannettuani hänet — murisevana ja potkivana — pois 114 katutappelusta; kun eräs vanha rouva näytti minulle kuolleen kissan ja nimitti minua "murhaajaksi"; kun naapurini haastoi minut oikeuteen syystä, että annoin "vihaisen koiran" käydä ulkona, koiran, joka oli pitänyt häntä piiritystilassa hänen omassa halkovajassaan kylmänä yösydännä, niin ettei hän pariin tuntiin rohjennut pistää nenäänsä ovesta ulos; ja vihdoin kuultuani että puutarhuri oli voittanut 30 shillinkiä vedonlyönnissä Montmorencyn rotantappamistaidosta, niin aloin vähitellen uskoa, ettei häntä vielä muutamaan aikaan otettaisi täältä pois.
Lurjustella tallin edustalla ja koota ympärilleen valittu kokoelma kaupungin pahimpia koiralurjuksia, sekä retkeillä niiden seurassa pitkin raitteja tappelemassa toisten koiralurjusten kanssa, se on Montmorencyn mielestä oikeata "elämää." Siksipä hän innokkaasti hyväksyikin hotelli- ja majatalotuuman.
Kun tämä asia niinmuodoin oli ratkaistu kaikkien neljän tyytyväisyydeksi, oli vielä päätettävä mitä ottaisimme mukaamme. Olimme juuri alottaneet keskustelun, kun Harris sanoi, että oli jo kylliksi puhuttu yhdeksi iltaa, ja ehdotti, että menisimme ottamaan pikarin. Hän oli näet keksinyt paikan tässä lähellä, torin varrella, missä oli oivallista irlantilaista whiskya tarjolla.
George sanoi olevansa janoinen (hänellä on aina jano) ja kun minäkin aavistin, että pisara lämmintä whiskya sitroonan keralla olisi hyvää sairaudelleni, keskeytimme istunnon seuraavaan iltaan, ja kokouksen jäsenet ottivat hattuunsa ja menivät ulos.
KOLMAS LUKU.
Varustuksia. — Miten Harris työskentelee. — Miten vanhempi perheenisä ripustaa taulun seinälle. — George tekee järkevän ehdotuksen. — Miten viehättävää uiminen aikaisin aamulla on. — Varokeinoja kaatumisen varalle.
Kokoonnuimme siis taas seuraavana iltana neuvottelemaan ja järjestämään matkaamme.
"Ensiksi tulee meidän päättää, mitä otamme mukaamme. Sinä, J., hankit paperiliuskan ja kirjoitat, sinä, George, otat hintaluettelot, ja jos minä saan lyijykynän, niin laadin luettelon."