"Kas niin", virkkoi hän äreästi, "nyt se vietävä putosi."
Nyt heittäysimme kaikin pitkäksemme permannolle etsimään naulaa, ja setä seisoi tuolilla äristen ja muristen ja tahtoi tietää aijoimmeko antaa hänen seistä siinä koko yön.
Vihdoin löytyi naula, mutta sillä aikaa oli setä hukannut vasaran.
"Missä vasara? Mihin on vasara joutunut? Siinä teitä on seitsemän kappaletta, eikä kukaan tiedä missä vasara on!"
Kun vasara vihdoin löytyi, ei hän enää löytänyt merkkiä seinässä mihin naula oli lyötävä. Meidän täytyi nyt yksi kerrallaan nousta hänen viereensä tuolille etsimään merkkiä. Jokainen meistä löysi sen eri kohdalla, ja setä nimitti meitä naudoiksi, kutakin erikseen, ja käski meidän laputtaa tiehemme. Sitten hän otti viivottimen, mittasi välin uudelleen ja sai sen puoleksi 31 3/8 tuumasta nurkasta lukien. Hän yritti nyt suorittaa päässä tämän jakotehtävän, mutta sekaantui peräti.
Siten piti meidän laskea se päässä; jokainen sai eri tuloksen ja me aloimme pilkata toisiamme. Siinä mellakassa unhoitimme alkuperäisen luvun, niin että setä Podger sai taas mitata välin uudestaan.
Hän käytti tällä kertaa nauhaa, ja ratkaisevalla hetkellä, kun tuo vanha narri kumartui tuolilta 45° kulmaan ulottuakseen pisteeseen, joka oli ainakin kolme tuumaa liian etäällä, luiskahti nauha seurauksella, että hän pudota rojahti piaanolle ja sai syntymään sangen ihanan musikaalisen sävelen, kun hänen päänsä ja ruumiinsa löivät kaikkia koskettimia samalla kertaa.
(Täti Maria virkkoi nyt, ettei voinut sallia lasten seistä kuulemassa moista puhetta).
Lopultakin setä Podger sai uuden merkin, asetti naulan kohdalleen vasemmalla kädellä ja tarttui oikealla vasaraan. Ensi lyönti sattui peukaloon; setä mylvi ja noitui tuskasta ja pudotti vasaran jonkun varpaille.
Täti Maria virkkoi nyt suopeasti, että kun setä Podger tästä lähin aikoi lyödä naulan seinään, olisi paras ilmottaa se ajoissa, jotta hän — täti — tietäisi matkustaa tervehtimään äitiään viikon päiviksi, sillä aikaa kun tämä työ suoritettiin.