Vasta sitten, kun katumus oli liian myöhäistä, me tulimme selville siitä, että George oli viheliäinen petkuttaja, jolla ei ollut aavistustakaan asiasta. Jos olisitte nähneet vaatteemme myöhemmin — mutta, niinkuin sanotaan tusinaromaaneissa, me menemme tapausten edelle.
George huomautti, että meillä täytyi olla alusvaatteita ja sukkia siltä varalta, että veneemme kaatui ja meidän täytyi vaihtaa vaatteita; samaten joukko nenäliinoja; niillä on mukava pyyhkiä itseään ja paitse urheilukenkiä myös pari nahkajalkineita, jotka olisivat kylläkin tarpeelliset, jos kaatuisimme.
NELJÄS LUKU.
Muonakysymys. — Lamppuöljyn haitat. — Juuston edut matkaseurana. — Muuan aviovaimo hylkää kotinsa. — Vieläkin varokeinoja kaatumisen varalle. — Minä panen tavaroita kokoon. — Kiusaa tekeviä hammasharjoja. — George ja Harris panevat tavaroita kokoon. — Montmorencyn häpeämätön käytös. — Me menemme levolle.
Sitten ryhdyimme pohtimaan muonakysymystä. George sanoi:
"Alkakaamme murkinasta (George on aina käytännön mies.) Niin, sitä varten tarvitsemme paistinpannun." — Harris huomautti että se oli jotenkin vaikeasti sulavaa ravintoa, mutta me sanoimme, että hän oli nauta, ja George jatkoi: "sitten tarvitsemme teekannun ja kattilan sekä väkiviinakeittiön."
"Ei öljykeittiötä", virkkoi George katsahtaen meihin merkitsevästi, ja
Harris ja minä yhdyimme mielipiteeseen.
Meillä oli kerran mukanamme öljykeittiö, mutta sitä koetta emme ikipäivinä uudista! Me ikäänkuin asuimme lamppuöljykaupassa sen viikon. Se on kovin "tuoksuvaa" ainetta. En koskaan ole nähnyt minkään hajun tarttuvan niin herkästi ympäristöönsä kuin lamppuöljyn. Me pidimme öljykannua veneen keulassa, ja sieltä levisi tuoksu peräsimeen saakka imetyttäen koko aluksen ja kaikki mitä siinä oli; vieläpä sitä riitti ympäristönkin osaksi: se saastutti koko joen, koko ilmakehä tuoksui öljyltä. Milloin oli tuuli idässä, milloin lännessä, etelässä tahi pohjoisessa, mutta tulipa tuuli sitten pohjoisnavalta tahi Saharan hieta-aavikoilta — alati oli sillä läpitunkeva lamppuöljyn tuoksu.
Ja öljyä valui astiasta ympäri venettä; se tahrasi telttamme ja öljyn maku ja haju ne oikein imeytyivät ruokavarastoomme.
Me yritimme päästä eroon siitä Marlowissa. Me jätimme veneen sillan korvaan ja menimme kaupungille kävelemään, mutta — tuo kirottu haju seurasi kintereillämme. Koko kaupunki tuntui olevan upotettu lamppuöljyyn. Kuljimme kalmiston läpi. Meistä tuntui kuin olisivat vainajat olleet haudatut öljyyn. Koko Suurkatu lemusi öljyltä, me ihmettelimme miten ihmiset voivat elää moisessa ilmakehässä. Sitten vaelsimme useita penikulmia Birminghamiin vievällä maantiellä, mutta sama juttu sielläkin: koko seutu oli meistä öljyllä kasteltua.