"Mitä Tom sanoi noista juustoista?" kysyi hän.
Vastasin, että hän oli käskenyt säilyttämään niitä kosteassa paikassa, ja ettei kukaan saanut niitä koskea.
Rouva huomautti:
"Ei ole luultavaa, että kukaan niitä koskee. Oliko Tom haistanut niitä?"
Luulin hänen sitä tehneen ja lisäsin, että hän näytti olevan suuresti niihin kiintynyt.
"Luuletteko, että hän pahastuisi", kysäsi hän, "jos maksaisin punnan jollekin jätkälle, jotta hän veisi ne pois talosta ja kuoppaisi jonnekin syrjäiseen paikkaan?"
Vastasin luulevani, ettei Tom silloin enää ikinä voisi tuntea elämän halua.
Rouva sai uuden ajatuksen.
"Kuulkaa, ettekö Te tahtoisi säilyttää niitä hänelle?" kysyi hän.
"Saanko lähettää ne tänne Teille?"
"Rouvani", minä vastasin, "omasta puolestani rakastan juuston hajua, ja olen alati pitävä matkaani Liverpoolista niiden seurassa onnistuneena, suloisena huvimatkana. Mutta täällä maailmassa täytyy meidän myös ottaa huomioon toisten tunteita. Nainen, jonka katon alla minulla on kunnia asua, on leski ja, kuten luulen, sitäpaitse orpo. Hän tuntee voimakasta, tahtoisin sanoa kaunopuheliasta, vastenmielisyyttä kaikkea 'konstailemista' vastaan. Ja tunnen vaistomaisesti, että hän pitäisi miehenne juustojen oleskelua talossaan 'konstailemisena', ja minä en koko maailman aarteiden hinnasta tahtoisi minusta sanottavan, että konstailen leskien ja orpojen kanssa."