He tapasivat siellä pari turistia, jotka olivat lähes tunnin harhailleet ympäri ja kyllästyneet koko lystiin. Harris sanoi, että he voisivat seurata häntä, jos tahtoivat; hän oli juuri tullut ja aikoi tehdä lyhyen kierroksen siellä, ennenkuin meni ulos. He kiittivät Harrista ystävällisestä avusta ja tallustivat hänen perässään. Heidän esimerkkiään seurasi koko joukko muita turisteja, joita he kohtasivat tiellään, ja vihdoin kertyi siihen kaikki labyrintissa olevat vieraat. Ihmiset, jotka olivat kadottaneet kaiken toivon löytää ulos ja koskaan enää saada nähdä kotia ja perhettä, saivat uutta rohkeutta Harrisin tavatessaan ja liittyivät seuraan siunaten häntä pelastajanaan. Harris arveli että heitä kaikkiaan oli yli 20 henkeä, ja muuan rouva pienen lapsensa kanssa, joka oli koko aamun harhaillut siellä, tahtoi välttämättömästi pitää Harrisin käsikynkästä, jottei enää kadottaisi pelastusta näkyvistä.
Harris kääntyi uskollisesti oikealle kädelle, mutta tie tuntui pitkältä, ja serkku kysäsi oliko tämä suurikin sokkelokäytävä.
"Se on Europan suurin", vastasi Harris.
"Sitähän minäkin", jupisi serkku, "sillä olemme vaeltaneet runsaasti pari penikulmaa."
Harris alkoi itsekin ihmetellä käytävän pituutta, mutta hän pitkitti rohkeasti kulkua, kunnes he kulkivat vehnäleipäpuolikkaan ohi, josta Harrisin serkku sanoi voivansa mennä valalle, että oli nähnyt sen jo 7 minuuttia takaperin. Harris rokasi: "Se on mahdotonta!" mutta rouva sanoi: "Ei suinkaan", sillä hän oli Harrisin tavatessaan ottanut sen lapseltaan ja nakannut maahan. Hän lisäsi toivovansa, ettei ikinä olisi Harrisia tavannut ja lausui epäilevänsä että tämä oli petkuttaja. Harris raivostui, otti karttansa esiin ja alkoi selittää rakennuksen suunnitelmaa.
"Kartta voi olla hyvä kyllä", huomautti eräs seurasta, "jos vaan tiedätte sanoa missä kohdalla parhaillaan olemme."
Sitä ei Harris kuitenkaan tiennyt, vaan ehdotti, että palattaisiin käytävän suulle ja alotettaisiin alusta. Ehdotuksen jälkimmäinen osa ei herättänyt sanottavaa ihastusta, mutta jokainen oli yhtä mieltä siitä, että palattaisiin käytävän suulle. — He kääntyivät siis takaisin ja alkoivat laputtaa Harrisin kintereillä ja 10 minuutin kuluttua oli seurue jälleen — keskipisteessä.
Harris yritti väittää, että tämä oli ollut aikomuskin alusta alkaen, mutta joukkue näytti niin uhkaavalta, että hän katsoi parhaaksi julistaa, että oli hieman erehtynyt.
Nyt he siis tiesivät missä kohdalla olivat. Kartta otettiin esille, ja kaikki näytti niin peräti yksinkertaiselta. He läksivät nyt kolmannen kerran vaeltamaan.
Kolmen minuutin kuluttua he taasen olivat keskipisteessä!