Nyt kolkutti mrs Poppets ovelle ja halusi tietää olimmeko valmiit tulemaan ilta-aterialle. Me hymyilimme alakuloisesti toisillemme ja sanoimme, että meidän kenties sentään tulisi yrittää niellä jokunen muru.
Harris sanoi, että hiukkanen ruokaa usein pitää taudin kurissa. — Mrs Poppets kantoi tarjottimen huoneeseen; sitten me istahdimme pöytään ja yritimme syödä. Siinä oli paistia sipulin keralla ja raparperitorttua.
Lienen ollut kovin heikko tänä iltana, sillä noin ensimmäisen puolen tunnin kuluttua ei ruoka enää lainkaan maistunut — sitä ei usein minulle tapahdu — enkä tahtonut maistaa juustoakaan.
Kun tämä raskas velvollisuus oli täytetty, me täytimme lasimme uudelleen, sytytimme piippumme ja ryhdyimme jälleen pohtimaan tautejamme.
"Lepoa me tarvitsemme", sanoi Harris.
"Lepoa ja ilmanvaihdosta", lisäsi George. "Olemme liiaksi rasittaneet aivojamme, ja rasitus on heikontanut koko elimistöämme. Ilmanvaihdos ja kieltäytyminen kaikesta rasittavasta henkisestä työstä on palauttava tasapainon koko olemukseemme."
Georgella on serkku, jota veronkantolipuissa tavallisesti nimitetään lääketieteen ylioppilaaksi; onhan siis luonnollista, että hän, George, osaa puhua hieman lääkärien tapaan.
Kannatin Georgen mielipidettä ja ehdotin, että etsisimme jonkun rauhallisen, vanhan paikan, kaukana maailman hälinästä, missä voisimme viikon päivät uinailla aurinkoisilla kedoilla — jonkun Rauhan-sataman, jonka rantaan 20 vuosisadan kuohuvat aallot löisivät vain vienona maininkina.
Harris arveli, että se olisi hauskaa. Hän kyllä tiesi mimmoista paikkaa tarkoitin: ihmiset siellä menisivät levolle k:lo 8, ja siellä saisi kävellä kymmenkunta penikulmaa, jos mieli ostaa hieman tupakkaa.
"Ei", virkkoi Harris, "sille, joka kaipaa lepoa ja ilmanvaihdosta, ei mikään voi olla parempi kuin merimatka."