"Miten kävi sinun?"
"Jos puhun totta, niin heitti toverini minut sängystä lattialle."
"Samaten kävi minunkin! Täällä näyttää olevan huono järjestys täällä majatalossa!" — —
"Mikä sen majatalon nimi oli?" kysyi Harris.
"Porsas ja huilu", vastasi George. "Miksi sitä kysyt?"
"Ei, sitten ei se voi olla sama paikka", jupisi Harris.
"Mitä tarkoitat?" kysyi George.
"Omituista", jatkoi Harris, "mutta aivan sama seikkailu oli minun isälläni kerran eräässä majatalossa. Olen usein kuullut hänen siitä kertovan. Ja luulin että se oli sama majatalo."
Me menimme levolle kello kymmenen tienoilla, ja minä luulin saavani nukkua makeasti, sillä olin kovin väsynyt; mutta erehdyin pahasti. Tavallisesti riisuudun ja panen pääni tyynylle, ja sitten joku koputtaa ovelle ja huutaa, että kello on lähes yhdeksän aamulla. Mutta tänä yönä näytti kaikki olevan kuin noiduttua: outo yösija, kova veneen pohja, epämukava asentoni (jalkani olivat näet tuhdon alla ja pääni lepäsi toisella), veden hiljainen loiske ja tuulen suhina puissa, kaikki tämä häiritsi lepoani.
Vihdoin nukahdin pariksi tiimaksi, mutta samalla alkoi joku veneen osa — joka arvatenkin paisui yöksi, sillä iltasella ei siinä ollut mitään näkyvissä ja aamulla se jälleen oli kadonnut — kaivautua selkärankaani. Jatkoin siitä huolimatta untani ja uneksin, että olin vahingossa nielaissut punnan kultarahan ja että jotkut tuntemattomat ihmiset parhaillaan näverillä porasivat reikää selkääni saadakseen täten rahan käsiinsä. Minun mielestäni he käyttäytyivät peräti sopimattomasti ja petomaisesti, ja minä pyysin nöyrästi, että saisin olla velassa heille tuon rahan kuukauden loppuun, jolloin varmasti lupasin maksaa. Mutta he eivät ottaneet puhettani kuuleviin korviinkaan, vaan inttivät, että olisi parempi kiskoa raha hetikohta esille, muuten muka korot kasvaisivat hirvittävän suuriksi. Minä vihdoin vimmastuin ja haukuin heidät ansion mukaan, ja silloin nuo riiviöt kiersivät näveriä niin rajusti, että heräsin tuosta sietämättömästä tuskasta, jonka kaivertaminen aiheutti.