"Voisitteko antaa meille hieman vettä?"
"Kyllä", vastasi vanhus, "ottakaa niin paljon kuin tahdotte ja jättäkää loput jälelle."
"Paljon kiitoksia", mutisi George katsellen ympärilleen. "Mutta — mutta missä on vettä?"
"Se on alati samassa paikassa, poikaseni", murahti ukko. "Aivan takananne."
"En näe kaivoa missään", huomautti George silmäten ympärilleen.
"Kas sitä, missä silmänne sitten ovat", virkkoi vanhus ja osotti sormellaan jokeen: "Siellä on vettä yllin kyllin, vai mitä?"
"Niin, mutta, emmehän voi juoda joesta!" intti George.
"Joen vettä ainakin voitte juoda", vastasi ukko. "Minä olen juonut sitä viisitoista vuotta."
George sanoi, että jos sai päättää miehen ulkonäöstä, ei jokivesi ollut lainkaan suositettavaa; hän kernaammin joisi kaivovettä.
Me saimme vihdoin vettä eräästä huvilasta. Sekin oli jokivettä, mutta sitä emme tienneet, ja — olimme tyytyväiset. Mitä silmä ei voi nähdä, ei lainkaan tee pahaa vaikutusta vatsassa.