Hän päästi hyödyttömän surkuttelun huokauksen, keveän huokauksen, joka koski sydämeeni. Häntä lohduttaakseni aloin kömpelön imartelun, mutta hän torjui sen viuhkallaan. Myöhemmin harkittuani iloitsin siitä: sellaisia asioita yleensä ilmaistaan paremmin.
"Tiedän, mitä tahdotte sanoa", huusi hän nauraen. "Mutta ei! Sitä paitsi en tiennyt, mitä se oikeastaan oli teidän puoleltanne. Voitte olla sangen satiirinen."
Koetin näyttää kuin voisin sitä todellakin, mutta jouduin hänen edessään hämilleni.
Hän antoi hansikoidun kätensä levätä hetkisen kädessäni. Vielä kotvan — ja olisin langennut polvilleni hänen eteensä tai muuten tehnyt itseni seuran edessä naurettavaksi. Mutta hän huomasi sen hyvin.
"En halua, että lausutte minulle imarteluja", selitti hän. "Toivon, että tulemme ystäviksi, sillä vuosiin katsoen olen kyllin vanha sopiakseni äidiksenne." (Kastetodistuksen mukaan mahtoi hän, ohimennen mainiten, olla 32-vuotias, mutta näytti 26-vuotiaalta. Minä olin 23 ja, kuten pelkään, aivan mieletön ikäisekseni.)
"Mutta te tunnette maailmaa ja eroatte niin muista ihmisistä, joita tapaa. Seura on henkisesti tyhjä ja keinotekoinen — eikö teistäkin? Ette aavista kuinka monta kertaa kaipaan päästä siitä erilleni — oppia tuntemaan jonkun, joka minulle näyttäisi todellisen minäni — joka minua ymmärtäisi. Te pistäydytte tuontuostakin luonani — otan vastaan torstaisin —- ja pakinoitte kerallani — eikö totta? Ja teidän täytyy minulle ilmaista kaikki nerokkaat ajatuksenne!"
Minun johtui mieleeni, että hän kentiesi heti paikalla tahtoi kuulla muutamia niistä, mutta ennenkuin ehdin päästä vauhtiin, tuli saapuville muuan henkisesti tyhjä seuraihminen, joka alkoi puhua illallisesta, ja rouva oli pakotettu häntä kuulemaan. Kun hän samalla katosi ihmisvilinään, katsoi hän yli olkansa minuun puoleksi juhlallisesti, puoleksi koomillisesti, jonka minä ymmärsin. Se merkitsi: "Surkuttele minua! Minun täytyy tämän matalan, pintapuolisen ihmisen sallia itseäni ikävystyttää." Ja minä tein sen, minä surkuttelin häntä.
Etsin häntä kaikista huoneista ennenkuin läksin; halusin häntä vakuuttaa myötätunnostani ja avustani. Mutta palvelijoilta sain tietää, että hän oli kohta lähtenyt tuon henkisesti tyhjän seuraihmisen mukana.
Neljätoista päivää myöhemmin kohtasin Regent Streetillä erään nuoren kirjallisen ystävän, ja söimme yhdessä aamiaista Monicolla.
"Eilen tapasin todella viehättävän rouvan", sanoi hän, "rouva Clifton
Courtenayn, ihastuttavan naisen."