Maa kukoisti taas kreikkalaisten ajoista. Ja illoin, kun meri uupui lepoon ja sohisi jo suurena univirttänsä, kajahti moskeain minareteista kiitoslaulu rauhan Allahille!

Mutta erämaan pojan tulinen päivä laski! Silti ei Sisilian kansan satu ollut loppuva.

Pohjoiselta Tyrrhenan mereltä, josta aallot vihreän sinisinä ja suolalta tuoksuvina hyrskähtelivät, — sieltä tuli Roger. Normannit lohikäärme-pursillaan. Kaukaa Thulen pimeydestä he olivat syntyisin. Nyt heidän piti kilpailla Arabian kanssa. Viikinkilaivoilla he olivat tulleet Normandiaan, siellä sivistyneet hiukan. Ja — nyt Roger seikkailulle Sisiliaan. Punanverevä hän oli, vankka ja keltakiharainen. Hän tiesi vielä vähät tieteistä, taiteista. Taas kalskahtivat Sisiliassa kansain aseet; sarasenien ruostuneet käyräsapelit ja pohjolan raskaat kalvat. Ja normannit voittivat.

Mutta Roger, Rollon jälkeläinen: hän ei ollut vielä oikea kristitty, eikä pimeä pakana. Siksi hän ei ruvennut uskonvimmassa hävittämään maata.

Ei, Roger otti vaan vallan, ja tummat sarasenit saivat palvella häntä ja hänen vasallejaan entisellä uskollaan, tavoillaan, jopa laeillaankin. Ja siinä nuo palkolliset hienostivat herransa. He saivat heidät tukemaan viljelystä, tieteitä, taiteita.

Ja siltä ajalta näkee kuvan saaren kansainkultuurista. Normanni-kirkko, — kirkko, jonka sisusta on peitetty kultaisella, välkkyvältä mosaikilla. Sen teetti puolipakanallinen normanni-ruhtinas. Arkkitehti saraseni. Muhamettilainen rakensi — kristityn kirkon. Arabialaisilla kaarilla hän sen kaunisti. Ja järjesti noiden kaarten päälle kymmeniä kuvia raamatusta, heprealaisten jumalaistarustosta ja historiasta. Siellä on Noakit, Moosekset, Kristukset, piirtäminä muhamettilaisen, joka ei olisi saanut kuvaa piirtää, ja heprealaisilla kuvaprofeetoilla: heillä on pukuna — klassilliset helleniviitat ja roomalaiset toogat!

Niin sekoittivat kansat verta, yhdistyivät, sulautuivat!

Ja sitten — siinä Sisilian satua vielä:

Sitten tuli saarelle, jossa jokainen kävi ja josta jokainen lähti, vuorotellen vaaleita germaaneja ja tummia romaaneja: ranskalaisia, saksalaisia, espanjalaisia. Anjoun tyrannit ajoi sekarotu pois sukupuutto-surmalla, kapinalla, johon kirkkojen kellot antoivat nousumerkin: Sisilian jalo iltamessu. Mutta tuskin hukkui Anjou, tunkihe tilalle ahnas ja uskonnollinen Aragonia.

Sitten saksalaiset, italialaiset, itävaltalaiset ovat siellä keinotelleet, taistelleet, kukin koettaen omistaa aarretta.