"Älä valehtele!" ärjäisee Malakias.
Ja hevosen kaviot kolisevat aisoihin.
"No johan minä sen … arvasin", äännähtää Rosina ja nousee kehdon äärestä. "Ester, tuudi nyt lasta, kunnes vien sen niitylle. Ja Repekka, mene pihatantereelle, siellä on sinulle tanssisali … niin et lasta herätä."
Rosina juoksee ulos. Portailla hän huutaa vielä:
"Niin, ja mitenkäs se on puiden? Että saadaan paistaa leivät. Topi ja Sanelma! Se onkin nyt mentävä niitä puita hakemaan! Ja Malakias, ja muut … kun ei noista selvääkään saa…"
Maunon Pertta säälittelee Rosinaa:
"Hahaa! Voi poloista Rosinaa! Sotkeudut kuin Summanen housuihinsa … Juutaksen pentuihin! Mitäs, Mauno, jospa me autetaan Rosinukkaa? Kun ukkonsa hänet jätti, Rosinukan. Mennään heinään! Sanelma kanssa! Ja silloin sen pitääkin joutua latoon! Latoon!"
Rosina kiittelee hymyillen, ja rientää valjastamaan tammaa, jota Malakias ei saa oikein aisoihin. Mutta kun Rosina kavahtaa hevosen turpaan ja tavoittaa lyödä sitä kädellään toiseen takajalkaan, niin jo asettuu Sohvi aisoihin. Rosina valjastaa, ja tarttuu sitten ohjaksiin, loksauttaa suutaan, heiluttaa ohjaksia ja alkaa juosta tamman perästä kahisevan reen vieressä ylämäkeen. Siinä reipas Rosina huutaa:
"Hei … sen pitää mennä kuin…! Hevosella kuin hirvellä, ja akalla kuin emälehmällä!"
Kahdeskymmenesseitsemäs luku