"Odotapas, Sanelma! Tulepas pyytämään anteeksi, sellainen tuhma sana."
Mutta Sanelma livistää jo karjakujalla, taakseen katsomatta, älähdellen ja hieroen mustilla käsillään nenäänsä. Ääneen hän kollottaa, että Malakias repi häntä mukaansa uunipuita noutamaan ja ajoi hänet astumaan havukirveeseen. Muttinen kuulee Sanelman mekastuksen ja huudahtaa jälleen:
"Voi kolmentuhannen ukko! Tämä on Putkinotkoa. Kah, hyvää iltaa, Topi. Ja kuka se siellä piiloutuu aitan alle? Kyllä minä sinut tunnen: Jopi sinä olet."
Topi tervehtii tulijoita alaveräjällä, ojentaen paljoa kursailematta pihkaisen ja paksun kätensä. Mutta Jopi on luikkinut aittojen väliin, josta hän nyt pilkistelee aroin ja vähän naurahtelevin silmin. Sanelman volina kuuluu kujalta. Nyt se tyttö kiipeää pihalle yläveräjästä ja hyppelee tupaan. Tuvassa hän tiuskahtaa Rosinalle:
"Antakaa rättiä. Malakko ajoi kassaraan, ukkovarpaani on poikki… Uu, uu, uu…"
Rosina tiuskii:
"Oletko hiljaa siinä. Herra tulee … Muttinen…"
"Olkoon jos Huttunen!" vastaa pikku Sanelma. "Rättiä, helvetissä."
On nyt Rosinalla Sanelmasta touhu kesken muuta kiirettä. Jonkin rievun löytää hän toki sängystä ja heittää Sanelmalle, joka alkaa sitoa varvastaan. Siinä välillä vilkaisee Rosina pihalle. Rantaveräjällä on Muttinen, härisyttää Hurjaa: Muttinen kulkee kumarassa ja murisee, Hurja hyökkää päin, mutta ei tohdi karata kiinni. Uikuttaen se juoksee Topin haarojen väliin. Topi nauraa, Hurjaa asetellen, kun Muttinen viimein sanoo:
"Tuo se on koira! Jo … jo pitää antaa sille sankalasit nenälle, että tuntee…"