Käkriäinen istahtaakin sängyn reunalle ja rupeaa juttelemaan, kuinka täällä on talvi mennyt. Ja siinä hän innostuu ja pakinoi, että kyllä tässä kaikki meneekin hyvin, kunhan jaksetaan kotvia. Ja vaikka nämä maat ovatkin louhiset ja kovaperäiset, niin kyllä ne kasvavat … kun osaa panna kasvamaan! On se tuo ruiskin melkoista … näkyy olevan. Ja toukoviljat ovat… Ja potatti. Mutta tupakkahan se vasta röysää, että hehe… Joten kaikki kyllä… Kun niille mättää niskaan sontaa. Ja … sitähän nyt saa, jos vain noilla elukkeilla olisi tuuri. Mutta sontaa: ei niistä paljoa … vielä näin vähistä. Ja lehmien sonta … ei parhainta. Mutta lisätä niitäkin pitää, että saa karjanaineita myytäviksi. Ja lisätä niitä voi, kun rakentaa kuntoon sen suon Putkinotkon lammen rannalla. Ja sen saa kuntoon, kun laskee lammen vettä, porauttamalla ojan auki järveen. Ja sen hän tekee, Käkriäinen, kunhan tässä… Ja se on toinen aihe … kunhan tässä vielä rehlehtierataan, minne päin se oja oikein kiertää. Se menee kuin kanan suoli. Niin, ja sitten tynämenttiä. Ja sitten se on toinen luokka … ja toinen kohtalo. Ja kun kivet on kaikki rehlehtierattu … niin minkäs liikutuksen tämä tekee!
Käkriäinen ajattelee:
Antaahan Muttisen itsensä ensin alkaa tuosta tuvasta, jos alkaa.
Näkeehän Muttinen itsekin, että se on sellainen.
Mutta jos ei Muttinen Juutaksen juttelulta oikein pääsisikään juttelemaan, niin eipä hän tunnu siihen pyrkivänkään. Hän hymyilee vain. Ja se ihmetyttää Käkriäistä. Ei sano Muttinen mitään.
Hän on näet kuullut nämä Juutaksen hupaiset kehumiset ja tarinat ja lupaukset kymmenisen vuotta. Joka kerta tänne tullessaan. Tietää, ettei niistä ole sen kummempaa, tuon veitikan tarinoista. Muttinen kuuntelee kauan myhäillen ja silmäluomet lupallaan. Joskus katsahtaa hän tarinoivaan ja syljeskelevään Käkriäiseen, niin kummallisesti, kirkkain ja lempein silmin.
Noin viidentoista minuutin päästä sanoo herra Muttinen:
"Kas … niinhän sitä pitää yrittää… Mutta: se saunahan se pitäisi! Sepä se olisi poikaa tänä iltana! Se on tässä höyryytettävä. Kyllä kai tässä sitten vaivoista sovittaisiin."
"Vaivoistako?" huudahtaa hänen puheeseensa Käkriäinen. "Johan nyt! Ei … kuin sauna röyhäämään! Vai maksut tässä! Sauna … mikäs … valmishan se on. Kuulkaa te, pojat, Topi ja Jopi siinä. Se on heti mentävä hakemaan saunapuita. Ja se on otettava leppiä … kuivia. Niin tulee kitkaton löyly, herralle. Niitä kaatuneita leppiä aina vaan … kuten minä olen aina sanonut, että kaatuneita. Ei saa ottaa pystystä…"
"Niin justiinsa!" huudahtaa myöskin Rosina. "Jopi ja Topi! Alkakaa lentää metsään. Kuin tulen kipinät. Ja … missäs ne ovat ne leivänpaistopuut? Sadastiko teitä täytyy pökyyttää. Joko te ne toitte…?"
Pikku Jopi sanoo inisevällä äänellä: