"Hihii! Mutta mitähän tuo tuomari siihen, se rasvamaha? Ihanko tuo vapautti mökkiläisen?"
"Vapautti!" huudahti Ananias. "Johan vapautti! Karjaisi miehelle, että puhu, mitä tiedät."
"Ja mitäs mies?" kysyi Rosina.
"Mies … ensin ällisteli ja sitten alkoi puhua. Ei tuleen, mutta suullaan … puheli. Sanoi että: No, ennen kun minä olin pienenä poikana isän kanssa nuotalla, niin kun väännettiin nuottavappeilla isoa kiveä … niin kun se kivi putosi järveen… Niin kun se pani: Lumpsis! Sen minä tiedän…"
"Niinkö se sanoi, se mökkiläinen?" kysyi Rosina.
"Niin … Että kivi pani: Lumpsis. Sen sanoi tietävänsä, kun käskettiin puhumaan, mitä hän tietää."
Nyt nauroivat kaikki. Ylinnä kuului Käkriäisen ääni. Hän istahti kivelle ja rähähti jälleen, pistäen tupakaksi:
"Hehe, osasipas sanoa! Ja mitäs se herrassyötinki siihen? Ja mutta kuulkaahan … olihan se kerran tällainenkin seikka tai kasku. Antakaa kun minä kerron! Se olikin … vähän toista, se! Tällainen se kasku oli."
Ja Juutas aikoi ruveta kertomaan jotain tarinaa. Mutta siinä samassa tuli Saara heinämiesten luokse, tuli oikotietä Muttisen huvilalta. Riensi toisille kertomaan, että nyt herra sutensa kanssa kahmuaa raja-aitoja katsomassa.
Juutaksen hyvä tuuli katkesi. Ärtyisellä äänellä hän sanoi ainoastaan: